Balsamicosiirappia ja mansikoita resepti

Resepti: Balsamicosiirappia ja mansikoita

Ainekset

  • 1 dl Pirkka balsamiviinietikkaa
  • 2 rkl fariinisokeria
  • n. 1 l tuoreita mansikoita
  • (vaniljajäätelöä)

  1. Keitä balsamiviinietikkaa ja fariinisokeria hiljaa poreillen noin 10
    minuuttia ilman kantta. Jäähdytä.
  2. Puhdista mansikat ja jaa ne viiteen annoskulhoon. Valuta
    balsamicosiirappia mansikoiden päälle. Tarjoa halutessasi lisäksi
    vaniljajäätelöä.

Satunnainen kuva galleriasta

leikkele_lihat

Ei kommentteja

Sinihomejuustomakkara resepti

Resepti: Sinihomejuustomakkara

Ainekset

  • 7 – 8 (600 g) perunaa
  • 2 rkl öljyä
  • 1 – 2 rkl pizzamaustetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 tomaattia
  • 500 g lenkkimakkaraa
  • 1 (150 g) iso sipuli
  • 1 kananmuna
  • 100 g sinihomejuustoa
  • 100 g juustoraastetta
  • ruohosipulia tai basilikaa

  1. Pese ja kuori perunat. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Kuumennaöljy
    paistinpannulla ja kuullota perunasuikaleita. Mausta pizzamausteella ja
    suolalla. Levitä suikaleet uunivuokaan ja paista 200 asteessa 15
    minuuttia.
  2. Leikkaa tomaatti melko ohuiksi viipaleiksi ja kukin viipale
    puoliksi. Poista lenkkimakkaran muovikuori ja leikkaa makkarat kahteen
    osaan (yhteensä 4 palaa). Viillä kuhunkin palaan 5 – 6 syvää viiltoa ja
    aseta jokaiseen viiltoon puolikas tomaattiviipale.
  3. Leikkaa kuorittu sipuli lohkoiksi. Riko kananmuna kulhoon ja murenna
    sinihomejuusto joukkoon. Sekoita tasaiseksi haarukalla. Lisää
    juustoraaste.
  4. Aseta lenkkimakkarapalat puolikypsien perunoiden päälle ja
    sipuliviipaleet ympärille. Nostele vielä juustomassa lenkkimakkaroiden
    päälle ja paista vielä noin 20 minuuttia. Koristele ruohosipulilla tai
    basilikalla.

Satunnainen kuva galleriasta

jaatelo

Ei kommentteja

Sitrusriisi resepti

Resepti: Sitrusriisi

Ainekset

  • 1 dl Pirkka puuroriisiä
  • 1 dl vettä
  • 4 dl maitoa tai
  • n. 1/2 l valmista riisipuuroa
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vanilliinisokeria
  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 1/2 dl sitruunan mehua
  • 2 liivatelehteä
  • 2 dl Pirkka vispikermaa
  • 1 tlk (312 g) mandariinilohkoja sokeriliemessä
  • 1 tlk (420 g) aprikoosinpuolikkaita sokeriliemessä
  • Koristeeksi
  • roseepippureita

  1. Kiehauta vesi kattilassa, lisää riisit. Sekoita ja keitä pari
    minuuttia. Lisää maito ja keitä miedolla lämmöllä puolisen tuntia,
    sekoita välillä. Jäähdytä puuro.
  2. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori hienoksi raasteeksi. Purista
    mehu. Vaahdota kerma.
  3. Pane liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Mausta puuro
    sokerilla, vanilliinisokerilla ja sitruunan kuorella. Lisää joukkoon
    jogurtti.
  4. Kuumenna sitruunan mehu ja sulata siihen vedestä puristetut
    liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana puuroseokseen koko ajan
    sekoittaen. Tarkista, että seos on kylmää ennen kun sekoitat joukkoon
    kermavaahdon.
  5. Pane sitrusriisi tarjolle lasikulhoon valutettujen mandariini- ja
    aprikoosilohkojen kanssa. Jätä hedelmiä myös pinnalle koristeeksi.
    Ripottele päälle vielä rosépippureita.

Satunnainen kuva galleriasta

ananas

Ei kommentteja

Currysilli resepti

Resepti: Currysilli

Ainekset

  • 4 (noin 300 g) kevytsuolattua sillifileetä
  • Kastike
  • 1 omena
  • 1/2 – 1 dl hienonnettua purjoa
  • 1 dl Pirkka Kevyt -majoneesia
  • 1 dl Pirkka Kevyt -kermaviiliä
  • 2 tl currya
  • 2 – 3 tl sokeria
  • ripaus mustapippuria
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • Pinnalle
  • 1 dl hienonnettua tilliä

  1. Liota sillifileitä 2 – 3 tuntia kylmässä vedessä. Leikkaa huuhdotut,
    valutetut sillifileet noin 1 cm:n levyisiksi viipaleiksi. Lado
    viipaleet pieneen laakeaan tarjoilukulhoon yhteen kerrokseen.
  2. Raasta tai kuutioi kuorittu omena. Hienonna halkaistu, huuhdottu
    purjopala. Sekoita karkea omenaraaste ja purjosilppu majoneesin ja
    kermaviilin kanssa. Mausta kastike currylla, sokerilla, mustapippurilla
    ja omenaviinietikalla.
  3. Levitä kastike sillipalojen päälle ja anna maustua kylmässä muutama
    tunti tai yön yli seuraavaan päivään. Hienonna pinnalle runsaasti
    tilliä.

Satunnainen kuva galleriasta

vihreat_pavut

Ei kommentteja

Paahdetut luomukasvikset resepti

Resepti: Paahdetut luomukasvikset

Ainekset

  • 1 ps (500 g) Pirkka Luomu -porkkanoita
  • 2 – 3 (250 g) Pirkka Luomu -sipulia
  • 3 – 5 (500 g) Pirkka Luomu -perunaa
  • 2 (300 g) omenaa
  • Marinadi
  • 1/2 dl Pirkka ekstra neitsytoliiviöljyä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 luomusitruunan kuori ja mehu
  • 1 rkl kuivattua rosmariinia
  • 1/2 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria

  1. Valmista ensin marinadi. Hienonna kuoritut valkosipulinkynnet.
    Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista siitä mehu. Sekoita
    kaikki marinadin ainekset oliiviöljyn joukkoon.
  2. Kuori porkkanat ja sipulit. Pese perunat ja omenat huolellisesti.
    Leikkaa porkkanat suikaleiksi ja sipulit, perunat sekä omenat
    lohkoiksi. Pane kaikki muut kasvikset, paitsi omenat, laakeaan
    uunivuokaan ja sekoita joukkoon marinadi.
  3. Kypsennä 225 asteessa ensin noin 20 minuuttia. Sekoita kasviksia ja
    lisää vuokaan omenalohkot, jatka kypsentämistä vielä noin 10 minuuttia.

Satunnainen kuva galleriasta

paistettu_possu

Ei kommentteja

Kalamurekelettuset resepti

Resepti: Kalamurekelettuset

Ainekset

  • 1 pkt (400 g) Pirkka puna-ahventa annospaloina tai seitiä
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • (1/2 tl suolaa)
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1/2 dl tilliä hienonnettuna
  • 1 dl Pirkka ruokakermaa
  • Paistamiseen
  • juoksevaa margariinia

  1. Ota kalapaketti sulamaan isolle lautaselle jääkaappiin edellisenä
    iltana. Valuta kalasta sulamisvesi pois ja pane kala monitoimikoneen
    kulhoon.
  2. Lisää kulhoon kananmunat, vehnäjauhot ripotellen, halutessasi suola,
    mustapippuri ja tilli. Hienonna kalamassa tasaiseksi. Kaada joukkoon
    ruokakerma koneen käydessä.
  3. Kuumenna rasva ohukaispannulla. Annostele mureketaikinaa pannulle ja
    paista miedolla lämmöllä noin 3 minuuttia molemmilta puolilta. Tarjoa
    kalamurekelettuset tillillä maustetun kermaviilin ja perunasoseen
    kanssa.

Satunnainen kuva galleriasta

salaatti

Ei kommentteja

Jäätelömeloni ja mansikkasalaatti resepti

Resepti: Jäätelömeloni ja mansikkasalaatti

Ainekset

  • pieni puolikas (noin 1,2 kiloa) vesimelonia
  • 1 – 1 1/2 l Pirkka vaniljajäätelöä
  • 3/4 dl appelsiinimarmeladia
  • Meloni-mansikkasalaatti
  • vesimelonin hedelmäliha ja mehu
  • 250 g tuoreita mansikoita
  • (2 – 3 rkl sitruslikööriä)
  • Koristeeksi
  • sitruunamelissan lehtiä

  1. Irrota vesimelonin puolikkaasta hedelmäliha yhtenä kappaleena kuorta
    pitkin esimerkiksi isolla lusikalla. Kaada irtoava mehu talteen.
  2. Kuivaa kuori ja täytä se tiiviisti hiukan pehmenneellä
    vaniljajäätelöllä ja appelsiinimarmeladilla. Täytä melonin puolikas
    kukkuralleen. Peitä melonikulho tuorekelmulla ja foliolla. Nosta
    pakastimeen jäätymään seuraavaan päivään.
  3. Valmista salaatti vasta tarjoilupäivänä. Leikkaa melonin hedelmäliha
    kookkaiksi paloiksi. Poista siemenet esimerkiksi haarukalla
    rapsuttamalla. Huuhdo mansikat tarvittaessa ja leikkaa kahtia. Mausta
    meloninmehu halutessasi sitrusliköörillä jakaada
    meloni-mansikkasalaatin mausteeksi. Anna maustua hetki huoneenlämmössä.
  4. Ota jäätelömeloni pehmenemään noin puoli tuntia ennen tarjoamista.
    Leikkaa se jäätelöpuolelta kahtia tukevalla veitsellä. Leikkaa molemmat
    puolikkaat edelleen paksuiksi viipaleiksi jälkiruokalautasille. Tarjoa
    meloni-mansikkasalaatin kanssa.

Satunnainen kuva galleriasta

ranskalaiset_perunat

Ei kommentteja

Sitruunaleipä kreetalaisittain resepti

Resepti: Sitruunaleipä kreetalaisittain

Ainekset

  • 1 pkt (400 g) Pirkka maalaisleipää (esipaistettu)
  • 1/2 dl Pirkka ekstra neitsytoliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunanmehua
  • 1 tl sitruunan raastettua kuorta
  • 1/2 tl Pirkka Provencen Mix -yrttisekoitusta
  • n. 1 dl (50 g) Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta

  1. Leikkaa leipä reiluiksi viipaleiksi, mutta jätä viipaleet
    alareunasta toisiinsa hieman kiinni.
  2. Sekoita öljy, sitruunan mahu ja raastettu kuori sekä yrttisekoitus
    keskenään. Levitä öljyseosta pullasudilla leipäviipaleiden väliin ja
    ripottele väleihin myös juustoraastetta.
  3. Paista 200 asteessa 13 – 15 minuuttia, kunnes leipä on saanut
    kauniin värin.

Satunnainen kuva galleriasta

katkarapusalaatti

Ei kommentteja

Jogurtti-kuminamuffinit resepti

Resepti: Jogurtti-kuminamuffinit

Ainekset

  • 2 dl Pirkka turkkilaista jogurttia
  • 1 dl vettä
  • 2 rkl Pirkka Mainio juoksevaa rasvaseosta
  • 2 rkl siirappia
  • 2 dl Pirkka 3- viljan sämpyläjauhoja
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 ps (11 g) Pirkka kuivahiivaa
  • 1/2 tl kuminoita
  • 3/4 tl suolaa
  • 1 dl Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta

  1. Voitele 12 muffinin muffinipellin syvennykset margariinilla.
  2. Kaada jogurtin joukkoon vesi, juokseva margariini ja siirappi.
    Lämmitä seos 42-asteiseksi. Sekoita keskenään sämpylä- ja vehnäjauhot,
    kuivahiiva, huhmaressa hienonnetut kuminat ja suola. Lisää jogurttiseos
    jauhojen joukkoon puuhaarukalla sekoittaen. Taikinan on oltava löysää.
  3. Jaa taikina kahdella lusikalla muffinipellin syvennyksiin. Ripottele
    päälle hieman jauhoja ja tasoittele muffinien pinta. Peitä pelti
    leivinliinalla. Kohota lämpimässä paikassa 20 – 30 minuuttia.
  4. Ripottele muffinien pinnalle juustoraastetta. Paista 200-asteisen
    uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 13 minuuttia. Irrota muffinit
    heti syvennyksistä esimerkiksi puisen voiveitsen avulla.

Satunnainen kuva galleriasta

keitto

Ei kommentteja

Omppupomppukeitto resepti

Resepti: Omppupomppukeitto

Ainekset

  • 8 dl vettä
  • 5 (n. 500 g) Pirkka perunaa (keltainen pussi)
  • 2 – 3 (n.150 g) Pirkka porkkanaa
  • n. 100 g purjoa
  • 1/2 Pirkka punainen paprika
  • 1 (n. 180 g) Pirkka omena (kotimainen tai esim. Royal Gala)
  • 1 pkt (250 g) Pirkka vähärasvaista naudan jauhelihaa
  • 1/2 rkl juoksevaa margariinia
  • (1/2 tl suolaa)
  • 1 tl basilikaa
  • tuoretta basilikaa tai persiljaa

  1. Pese, kuori ja lohko perunat. Viipaloi kuoritut porkkanat ohuiksi
    lanteiksi. Pane perunat ja porkkanat kiehuvaan veteen. Anna kiehua noin
    10 minuuttia.
  2. Viipaloi halkaistu, huuhdeltu purjo ja kuutioi paprika. Kuutioi myös
    omena. Lisää purjot, paprikat ja omenat kiehumaan. Mausta halutessasi
    suolalla. Anna kiehua 5 minuuttia.
  3. Kuumenna paistinpannussa juokseva margariini ja ruskista jauheliha
    kahdessa erässä. Lisää jauhelihat keittoon. Keitä vielä noin 5
    minuuttia. Mausta basilikalla ja koristele yrteillä.

Satunnainen kuva galleriasta

jalkiruoka

Ei kommentteja

Seuraavat reseptit »