Valkosuklainen mango-mansikkatorttu resepti ja ruokaohje resepti

* 400 g Domino-keksejä
* 130 g voisulaa
* 3 kananmunaa
* 300 g maustamatonta tuorejuustoa
* 1 3/4 dl sokeria
* 2 dl mangososetta
* 200 g valkosuklaata
* 2 tl vaniljasokeria
* 7 liivatelehteä
* 3 dl vaahtoutuvaa kermaa
* PINNALLE:
* 2 1/2 dl Sokeroitua mansikkasosetta
* 4 liivatelehteä
Valkosuklainen mango-mansikkatorttu 20 Annosta
1. Päällystä irtopohjavuoan pohjaosa leivinpaperilla. Laita liivatteet
likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
2. Murskaa keksit muruiksi, sekoita voisula muruihin ja painele vuoan
pohjalle.
3. Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset toisistaan.
4. Sekoita tuorejuusto, sokerit, keltuaiset ja mangosose tasaiseksi
massaksi.
5. Sulata valkosuklaa juoksevaksi. Kun suklaa on hieman jäähtynyt,
sekoita se tuorejuusto-mangomassaan.
6. Laita liotetut liivatelehdet kiehuvaan veteen (n. ½ dl)
7. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi, samoin valkuaiset.
8. Lisää tuorejuusto-mangomassaan ensin jäähtynyt liivate ja sitten
valkuais- ja kermavaahdot kevyesti nostellen. Kaada massa
keksimurupohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi
tuntia, mielellään seuraavaan päivään.
9. Koristele tuoreilla mansikoilla ja valkosuklaalehdillä.
Kakun voi tehdä myös ilman liivatetta. Käytä silloin Multi sokeria
täytteeseen ja hyytelösokeria pinnalle. Kuumenna pieni määrä nestettä
ja sulata sokerit siinä ja lisää.
* Valkosuklainen mango-mansikkatorttu
* Valkosuklainen mango-mansikkatorttu
* Valkosuklainen mango-mansikkatorttu
Resepti: Valkosuklainen mango-mansikkatorttu 20 annosta

Hakusanat:

Hakusanat:


Samankaltaiset reseptit:

  • Tosi helppo mango-mansikkatorttu resepti ja ruokaohje
  • Lempeä kasvisosekeitto resepti ja ruokaohje
  • Erilainen lihapata resepti ja ruokaohje
  • Paistettu tuorejuusto resepti ja ruokaohje
  • Kalaa basilikakastikkeella resepti ja ruokaohje
  • Iltamoukku resepti ja ruokaohje
  • Perunaisetjauhelihapihvit resepti ja ruokaohje
  • Sellerisalaatti resepti ja ruokaohje
  • Sipulimunakas resepti ja ruokaohje
  • Suklainen raitakakku resepti ja ruokaohje
  • Mausteinen jauhelihakastike resepti ja ruokaohje
  • Muheva broilerihöystö resepti ja ruokaohje
  • Pekoni-kananmuna nyytit resepti ja ruokaohje
  • Mokkapala muffinsit resepti ja ruokaohje
  • Suppiskeitto resepti ja ruokaohje
  • Rosmariinikastike resepti ja ruokaohje
  • Luumuherkku resepti ja ruokaohje
  • Kanavarannan mallaslimppu resepti ja ruokaohje
  • Hernemuhennos resepti ja ruokaohje
  • Kirsikkainen punaviinikastike resepti ja ruokaohje
  • Lihakeitto resepti ja ruokaohje
  • Mangoldi-linssikeitto resepti ja ruokaohje
  • Suklaa-cookiet resepti ja ruokaohje
  • Marianne-rahka resepti ja ruokaohje
  • Punajuurisalaatti resepti ja ruokaohje
  • Appelsiinibanaanit mikrossa resepti ja ruokaohje
  • Fetatsatsiki resepti ja ruokaohje
  • Punakaali-herukkasalaatti (11.4.08) resepti ja ruokaohje
  • Puolukkapirtelö resepti ja ruokaohje
  • Broileria laihduttajalle (24.10.08) resepti ja ruokaohje
  • Onko helpompaa resepti ja ruokaohje
  • Kreikkalainen salaatti resepti ja ruokaohje
  • Burritot resepti ja ruokaohje
  • Luumukakkua resepti ja ruokaohje
  • Kaalipaistos resepti ja ruokaohje
  • Luumusilmät resepti ja ruokaohje
  • Minttusuklaa kakku resepti ja ruokaohje
  • Pastakastike(jauhelihasta tai tonnikalasta) resepti ja ruokaohje
  • Maukas possukastike resepti ja ruokaohje
  • Helpot suklaaseen kastetut murokeksit resepti ja ruokaohje
  • Emännän lakkalikööri resepti ja ruokaohje
  • Mustikka-vadelmalankeemus resepti ja ruokaohje
  • Kanelipusut 27.11.08 resepti ja ruokaohje
  • Risottovuoka resepti ja ruokaohje
  • Sunnuntaisalaatti (2.3.08) resepti ja ruokaohje
  • Lihapullat ja “dippikastike” resepti ja ruokaohje
  • Kreikkalaiset perunanyytit resepti ja ruokaohje
  • Lohilaatikko ranskalaisittain resepti ja ruokaohje
  • Karviaispiiras resepti ja ruokaohje
  • Jääjuoma resepti ja ruokaohje
  • Satunnainen kuva galleriasta

    mansikat

    Ei kommentteja

    Trackback URLI | Kommentit RSS-syötteenä

    Jätä kommentti