Resepti: Italialaiset broilerileikkeet
Ainekset
- 4 broilerin rintafileetä
- 1/2 tl suolaa
- 1/2 tl mustapippuria
- 4 (viipaletta) Pirkka meetvurstia
- pala (n. 60 g) Pirkka sinihomejuustoa
- tuoretta basilikaa
- Leivittämiseen
- 1/2 dl vehnäjauhoja
- Paistamiseen
- öljyä
- Salsakastike
- 1 (250 g) pihvitomaatti
- 1 punasipuli
- 1 tlk (227 g) ananaspaloja
- 1/2 dl tuoretta basilikaa
- 1/2 dl ruohosipulia
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 – 2 rkl Pirkka balsamiviinietikkaa
- ripaus suolaa
- Aloita salsan valmistuksesta. Leikkaa tomaatti kuutioiksi ja
viipaloi kuorittu, halkaistu punasipuli. Valuta ananaspalat. Hienonna
basilika ja ruohosipuli. Sekoita kaikki salsan ainekset keskenään. Anna
maustua kylmässä.
- Nuiji broilerin rintafileet muovin sisällä noin kämmenen kokoisiksi.
Ripottele fileille vähän suolaa ja mustapippuria. Levitä fileille
meetvurstiviipaleet, murennettu sinihomejuusto ja päälle tuoreita
basilikan lehtiä.
- Taita fileet kaksinkerroin ja kiinnitä ne cocktailtikuilla. Kasta
leikkeet vehnäjauhoihin ja paista pannussa kauniin ruskeiksi molemmin
puolin (noin 10 minuuttia). Poista coctailtikut. Tarjoa perunoiden
kanssa.
Hakusanat:
Avainsanat: broilerileikkeet, italialaiset
Hakusanat:
Samankaltaiset reseptit:
Italialaiset muffinitSitruunaiset broilerileikkeetBroilerileikkeet wieniläiseen tapaanBroilerileikkeetBroilerileikkeet oliivisella vihanneslisäkkeelläItalialaiset frikadellitItalialaiset herkkusienetItalialaiset frikadellit resepti ja ruokaohje
Satunnainen kuva galleriasta
Jätä kommentti