* 1kg rasvaista sianlihaa
* sian kamaraa
* ½kg rasvaista naudanlihaa
* 3-4 sipulia
* muutama maustepippuri
* (muutama mustapippuri, pari laakerinlehteä)
* vettä
* suolaa
Lihapotti (karjalanpaisti) 6 Annosta
Valitse luisia ja rasvaisia lihoja. Mielestäni possua saa olla reilusti
enemmän kuin naudanlihaa. Lavat käy hyvin, ja voi seassa olla vähän
“parempaakin” naudanlihaa esim. paistia. Lammaskin sopii joukkoon.
1. Leikkaa lihat reiluiksi paloiksi. Viipaloi sipulit karkeasti .
Suolaa lihat reilusti.
2. Tee sipulista peti padan pohjalle. Laita pohjalle sen verran vettä,
että sipulit peittyvät. Pane sekaan myös pippurit ja laakerin lehdet.
3. Lado sipulien päälle naudanliha, jos on luuta niin jätä keskelle.
Lado naudanlihan päälle sianliha niin, että rasvaisimmat tulee päälle.
Ympyröi pata paksuilla kamaransuikaleilla. Jos kamaraa on enemmän, pane
sitä myös lihojen päälle. Pane jokaiseen väliin ihan reilusti suolaa.
4. Paista kuumassa n. 250 asteen uunissa 30-60 minuuttia, niin että
lihat saa kunnon ruskean pinnan. Kannattaa käännellä välillä.
5. Laske sitten 130 asteeseen, lisää sen verran kuumaa vettä, että
lihat peittyvät ja anna muhia ainakin neljä tuntia kannen alla.
Liemestä tulee kirkas.
6. Tarjoa keittoperunoiden tai perunamuusin kanssa. Kylkeen sopii myös
suolakurkut ja punajuuret.
* Lihapotti (karjalanpaisti)
Resepti: Lihapotti (karjalanpaisti) 6 annosta
Hakusanat:
Avainsanat: annosta, karjalanpaisti, lihapotti
Hakusanat:
Samankaltaiset reseptit:
KarjalanpaistiHevosensisäfile pippurikastikkeella resepti ja ruokaohjePortugalilainen turska resepti ja ruokaohjeMarjasuklaamuffinsit 30.10.07 resepti ja ruokaohjeCassata alla siciliana resepti ja ruokaohjeMuikkuhauduke resepti ja ruokaohjeKevyesti keskellä päivää salaatti resepti ja ruokaohjePorkkanagratiini resepti ja ruokaohjeTonnikalapihvit madeiralaisittain – bifinhos de atum com banana resepti ja ruokaohjeMansikka-mustikka-rahkapiirakka resepti ja ruokaohjePippuripihvit sienipedillä paistetut perunat resepti ja ruokaohjeHapanimelä kaalisalaatti (kiinalainen keittiö) resepti ja ruokaohjeRaparperikanelikiisseli vaniljakastikkeella resepti ja ruokaohjeIntialaiset lampaanjauhelihapihvit resepti ja ruokaohjeSuppisrulla resepti ja ruokaohjeSuppilovahverorisotto (14.10.08) resepti ja ruokaohjeSuppilovahvero-kinkkupekonipasta resepti ja ruokaohjeMunajuusto resepti ja ruokaohjeVeriappelsiinipirtelö resepti ja ruokaohjeMustikkasmoothie resepti ja ruokaohjeVisiittivuoka resepti ja ruokaohjeJoululimppu resepti ja ruokaohjeAurajuustokeitto resepti ja ruokaohjePaprikakiusaus resepti ja ruokaohjePoron naposteltavaa omalle kullalle resepti ja ruokaohjeMätitahna resepti ja ruokaohjeOhrauunipuuro resepti ja ruokaohjeBavette alla bottarga resepti ja ruokaohjeTäyteläinen pastakastike resepti ja ruokaohjeHelppo mustikka piirakka resepti ja ruokaohjeJapanilainen kanavokki kookosriisillä resepti ja ruokaohjeBlt -kolmioleipä resepti ja ruokaohjeTofua pähkinällä, vegaani resepti ja ruokaohjeMyogaa dashiliemessä resepti ja ruokaohjeTomaatti-mozzarellasalaatti resepti ja ruokaohjeIllan lämpimiä leipiä resepti ja ruokaohjeLämmin possunfileleipä resepti ja ruokaohjeKultainen kurpitsakeitto (21.9.08) resepti ja ruokaohjeSamettinen palaak paneer -pinaatticurry resepti ja ruokaohjeKatkarapukeitto resepti ja ruokaohjeKanapersikkapizza resepti ja ruokaohjeKoskenlaskijan nokkoskeitto resepti ja ruokaohjeKreivin pihvi resepti ja ruokaohjeBroileria sitruskastikkeessa (21.7.09) resepti ja ruokaohjeParsakaali-juuressosekeitto resepti ja ruokaohjeKylmä makaroni-broilersalaatti resepti ja ruokaohjeCoq au vin ( viinikukko ) resepti ja ruokaohjeSitruunamelissa-ompputorttu resepti ja ruokaohjeOlkansilli resepti ja ruokaohjeHollanninkastike (4annosta) resepti ja ruokaohje
Satunnainen kuva galleriasta
Jätä kommentti