Resepti: Mathildan lampaanpaisti ja samettinen kastike
Ainekset
- 1 (n. 1,5 kg) luuton lampaanpaisti
- 8 valkosipulinkynttä
- 2 rkl öljyä
- 2 rkl kuivattua minttua
- 1 rkl kuivattua rosmariinia
- mustapippuria
- 2 dl vahvaa kahvia
- 15 pikkusipulia tai
- 2 – 3 (isoa) sipulia
- Lisäksi
- paistopussi
- 3/4 tl suolaa
- Kastike
- 5 dl paistolientä siivilöitynä
- 3/4 dl vahvaa kahvia
- 1/2 dl vehnäjauhoja
- 3/4 tl suolaa
- 1/2 tl roseepippureita
- 1 tl soijakastiketta
- 2 rkl minttuhyytelöä
- 1/2 dl kuohukermaa
- Sulata lampaanpaisti jääkaapissa (n. 2 vrk). Kuivaa paisti
talouspaperiin. Pistele paistiin halkaistuja valkosipulinkynsiä.
Sekoita öljyn joukkoon minttu, rosmariini ja mustapippuria.
- Hiero öljy-mausteseos paistin pintaan. Pane paisti paistopussiin.
Lisää kuoritut pikkusipulit tai isot sipulit lohkottuna. Annamaustua
yön yli jääkaapissa. Ota paisti huoneenlämpöön tunti ennen paistamista.
- Kaada pussiin vahva, jäähtynyt kahvi. Leikkaa paistopussin kulmaan
höyryaukko. Työnnä lihalämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan. Nosta
paisti vielä reunalliseen uunivuokaan.
- Paista 150 asteessa noin 2 tuntia, kunnes mittari näyttää 75
astetta. Valuta pussista paistoliemi ja siivilöi se. Paisti saa
tasaantua peitettynä.
- Jäähdytä paistoliemi ja kuori pinnasta hyytynyt rasvakerros pois.
Kuumenna 5 dl paistolientä. Sekoita kylmän kahvin joukkoon vehnäjauhot
ja kaada seos kiehuvan paistoliemen sekaan koko ajan sekoittaen. Anna
kiehua muutama minuutti.
- Mausta kastike suolalla, roseepippureilla, soijalla ja
minttuhyytelöllä. Lisää lopuksi kerma.
- Leikkaa paisti ohuiksi viipaleiksi ja ripottele viipaleiden väliin
suolaa. Asettele paisti ja pikkusipulit tarjoiluvadille. Valuta
paistiviipaleiden pinnalle kastiketta tarjoa loppu kastike erikseen.
Tarjoa perunoiden, parsakaalin ja minttuhyytelön kanssa.
Hakusanat:
Avainsanat: kastike, lampaanpaisti, mathildan, samettinen
Hakusanat:
Samankaltaiset reseptit:
Kirjolohivartaat ja chilinen kastikeCaesersalaatin kastike kanadasta resepti ja ruokaohjeKalkkunarulla ja omenainen kastikeSamettinen kasvis-kikhernekeitto resepti ja ruokaohjeT-luupihvi ja bbq kastike resepti ja ruokaohjeLohisuikale kastike resepti ja ruokaohjeJauheliha-fetajuustokääröt ja kirpeä kastikeKermainen jauheliha juusto kastike resepti ja ruokaohjeRaidallinen kalapatee ja chilinen kastikeSamettinen palaak paneer -pinaatticurry resepti ja ruokaohjeNopea tonnikala kastike resepti ja ruokaohjeMarinoitu lampaanpaisti paistopussissaViikonlopun kasslerpaisti ja kermainen kastikeKylmä kala kastike uusille potuille resepti ja ruokaohjeKastike salaatille ja kalalle resepti ja ruokaohjeLampaanpaistiAjà -kastike resepti ja ruokaohjeKeltainen kastike (kanalle) resepti ja ruokaohjeLindströmin muffinit ja fetan makuinen kastikeKastike kalalle resepti ja ruokaohjeSamettinen suklaakiisseliKermaviili kastike resepti ja ruokaohjeHietasimpukka kastike resepti ja ruokaohjeKasvis-kanakori ja vihreä kastikeKebab kastike resepti ja ruokaohjeSamettinen palsternakkakeittoHerkkusienet salaattipedillä, kastike resepti ja ruokaohjeVincent (kastike) resepti ja ruokaohjeJoulukinkku ja glögimausteinen kastikeTulinen tomaattisäilyke (kastike) resepti ja ruokaohjePinkki broilerikastikeSamettinen vaniljakastikeChililihapullat ja ruskea kastike resepti ja ruokaohjeMona-lisa kastike resepti ja ruokaohjeLihakebakot, dippikasvikset ja -kastike
Satunnainen kuva galleriasta
Jätä kommentti