Resepti: Paahdettu broileri ja uunikasvikset
Ainekset
- 5 – 7 (600 g) Pirkka perunaa (keltainen pussi)
- 5 – 6 (500 g) porkkanaa
- 3 (400 g) sipulia
- 1 kokonainen valkosipuli
- 1 rs (200 g) Pirkka herkkusieniä
- 1/2 dl rypsiöljyä
- 1 rkl Pirkka juoksevaa hunajaa
- 1 tl suolaa
- 1/2 tl mustapippuria
- 2 rs (6 kpl) Pirkka marinoituja broilerin koipi-reisipaloja
- Kermaviilikastike
- 1 tlk (2 dl) Pirkka Kevyt kermaviiliä
- 1/2 dl tuoretta persiljaa
- 1/2 dl tuoretta basilikaa
- 1 tl Pirkka juoksevaa hunajaa
- ripaus suolaa
- ripaus mustapippuria
- Pese perunat huolellisesti ja leikkaa ne reiluiksi lohkoiksi.
(Perunoita ei tarvitse kuoria.) Kuori porkkanat, sipulit ja
valkosipulinkynnet. Puhdista herkkusienet. Leikkaa porkkanat pitkittäin
puoliksi ja vielä poikittain puoliksi. Lohko sipulit. Jätä
valkosipulinkynnet kokonaisiksi, samoin herkkusienet.
- Levitä kaikki kasvikset uunipannulle. Kypsennä niitä uunin yläosassa
250 asteessa 10 minuuttia. Kaada kasvisten päälle öljy ja mausta ne
hunajalla, suolalla sekä mustapippurilla.
- Sekoita kasviksia ja siirrä niitä sen verran, että broilerit
mahtuvat uunipannulle kasvisten viereen. Pyyhi ylimääräinen marinadi
broilereista, leikkaa ne kahtia ja nosta uunipannulle. Jatka
kypsentämistä 200 asteessa uunin keskiosassa noin 40 minuuttia.
- Sekoita kermaviilinjoukkoon hienonnettu persilja ja basilika. Mausta
kastike hunajalla, suolalla ja mustapippurilla. Anna maustua
jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.
Hakusanat:
Avainsanat: broileri, paahdettu, uunikasvikset
Hakusanat:
Samankaltaiset reseptit:
Pinkki broilerikastikeAppelsiiniglaseeratut broilerit ja uunikasviksetIhana broileri salaatti resepti ja ruokaohjeMarengon broileriLauantai-illan broileri resepti ja ruokaohjeKokonainen broileri ja uuniriisiDèl a wok ( kasvis broileri wokki ) resepti ja ruokaohjeKokonainen broileri ja uunijuureksetYrttikuorrutettu broileri resepti ja ruokaohjeBroileri kung poKypsät lohitartarpihvit ja uunikasviksetYrttitarhan broileriPaahdettu valkosipulidippiYrttimarinoidut uunikasviksetBroileri ananas täyte resepti ja ruokaohje
Satunnainen kuva galleriasta
Jätä kommentti