Mainokset

Peruna-suppilovahverovuoka resepti

Peruna-suppilovahverovuoka
 
Ainekset
  • vahvaa kasvislientä valeluun
  • tlk 5 Puhdistettuja ja pilkottuja suppilovahveroita
  • tomaattipyreetä
  • Kiinteitä perunoita
  • tl 0.5 suolaa
  • viipale 10 Mozzarellapohjaista kuorrutusraastetta
  • rkl 0.5 silputtua persiljaa
  • dl 3 maitoa
  • tl 0.25 valkopippurijauhetta
  • kpl 2 sipulia
  • rkl 2 voita
Ohjeet
  1. Kuori ja silppua sipulit.
  2. Kuullota sienet pannulla voissa ja lisää myös sipuli kuullottumaan. Lisää tomaattipyre ja mausteet. Hauduta noin 10 minuuttia. Lisää lopuksi persilja.
  3. Kuori ja leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Asettele perunaviipaleet ja sieniseos kerroksittain uunivuokaan niin, että sieniseosta tulee päällimmäiseksi.
  4. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla puolisen tuntia. Valele paistosta 10 minuutin välein kasvisliemellä.
  5. Valmista kastike. Sekoita keskenään maito ja juustoraaste. Lämmitä seosta koko ajan sekoittaen varovasti, kunnes juusto on sulanut.
  6. Kaada juustokastike sienipaistoksen päälle.
  7. Alenna lämpötilaa 175 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmeitä ja juustokastike saanut väriä.

Mainokset

Satunnainen kuva galleriasta

paistetut_perunat

Ei kommentteja

Trackback URLI | Kommentit RSS-syötteenä

Jätä kommentti

You must be logged in to post a comment.