Haku sanoilla "agar agar juustokakku"

Juustokakku mansikkakastikkeella

Resepti: Juustokakku mansikkakastikkeella

Ainekset

  • Pohja
  • 1 pkt (400 g) Pirkka murotaikinaa (pakaste)
  • Täyte
  • 2 tlk (à 250 g) Pirkka maitorahkaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl vanilliinisokeria
  • 3 keltuaista
  • 1/2 dl sitruunanmehua
  • 2 tl sitruunan raastettua kuorta
  • 3 rkl maissitärkkelysjauhoja
  • 1 prk (120 g) smetanaa
  • 100 g voita sulatettuna
  • 3 valkuaista
  • Kastike
  • 1 ps (500 g) mansikoita (pakaste)
  • 1/2 dl sokeria
  • n. 2 dl Pirkka appelsiinitäysmehua

  1. Painele sulanut murotaikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan
    (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin. Siirrä
    vuoka jääkaappiin odottamaan.
  2. Sekoita rahkan joukkoon sokerit, keltuaiset, sitruunan mehu sekä
    -raaste, tärkkelysjauhot ja smetana. Sekoita seokseen sulatettu,
    jäähtynyt voi. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoittele
    täytteen joukkoon varovasti nostellen.
  3. Kaadaseos vuokaan ja paista 175 asteessa noin 60 minuuttia.
  4. Soseuta sulaneet mansikat sileäksi kastikkeeksi. Lisää sokeri ja
    notkista sopivaksi appelsiinitäysmehulla. Anna kakun jäähtyä vuoassaan
    ja irrota vasta kylmänä.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

lettuja

Ei kommentteja

Herkullinen juustokakku resepti ja ruokaohje

* Keksipohja
* 100 g margariinia
* 30 kpl pieniä kaurakeksejä
* TÄYTE
* 4 kpl liivatelehtiä
* 2 dl Kermaa
* 2 dl vaniljatuorejuustoa
* 75-100 g valkosuklaata
* ½ dl appelsiinimehua
Herkullinen juustokakku 6 Annosta
* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
* Leikkaa leivinpaperi vuokaan.
* Sulata rasva kattilassa.
* Murustele keksit ja sekoita rasvan joukkoon.
* Painele keksiseos vuokaan paperin päälle.
* Vie kylmään.
* Sulata suklaa vesihauteessa.
* Vatkaa kerma vaahdoksi.
* Sekoita tuorejuusto ja sulatettu suklaa kermavaahdon joukkoon.
* Tarkista maku, lisää tarvittaessa sokeria tai vanilliinisokeria.
* Kuumenna kattilassa appelsiinimehu ja sekoita siihen liivatelehdet.
* Kaada appelsiinimehuliivateseos kermavaniljavaahtoon, sekoita.
* Levitä täyte keksipohjan päälle.
* Vie kylmään ja anna hyytyä vähintään 6 tuntia.
* Herkullinen juustokakku
Resepti: Herkullinen juustokakku 6 annosta

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

keitto

Ei kommentteja

Kinkku-juustokakku

Resepti: Kinkku-juustokakku

Ainekset

  • 1 pkt (550 g) Pirkka ruisvuokaa
  • 1 pkt (285 g) Pirkka paahtoleipää
  • Kostutus
  • 3 dl lihalientä
  • Kinkkutäyte
  • 100 g keittokinkkua
  • 1 putkilo (125 g) Pirkka kinkkupasteijaa
  • 1 tlk (227 g) ananasmurskaa
  • Juustotäyte ja kuorrutus
  • 150 g sinihomejuustoa muruina
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • Koristeeksi
  • 150 g keittokinkkua
  • 1 pieni tuore kurkku
  • 1 tlk (227 g) ananasviipaleita
  • tuoreita yrttejä (oreganoa, kirveliä, persiljaa)

  1. Valmista ensin täytteet. Leikkaa kinkku pieneksi silpuksi ja sekoita
    kinkkupasteijan joukkoon. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja
    sinihomejuustomurut. Valuta ananasmurska. Säästä ananasmehua
    kuorrutusta varten. Valmista ja jäähdytä lihaliemi.
  2. Leikkaa leivistä reuna pois. Tarvitset noin 12 viipaletta tummaa ja
    8 viipaletta vaaleaa leipää. Kastele reilu palanen voi- tai
    leivinpaperia ja purista paperi melkein kuivaksi. Taita paperi kaksin
    kerroin.
  3. Aloita voileipäkakun rakentaminen paperin keskelle. Asettele
    peräkkäin neljä tummaa leipää, kostuta lihaliemellä pullasudin avulla
    ja sivele päälle reilusti juustotäytettä. Paina päälle neljä vaaleaa
    leipäviipaletta, kostuta ja peitä kinkkutahnalla ja ananasmurskalla.
    Tee samoin tumma ja vaalea kerros. Päälle tulee tumma leipäkerros ilman
    kuorrutusta. Juustotäytettä jää kuorrutukseksi.
  4. Kääri voileipäkakku tiukaksi paketiksi ja pane päälle muovipussi.
    Kakku saa mehevöityä kylmässä kevyen painon alla yön yli.
  5. Kuorruta kakku ananasmehulla ohennetulla juustotahnalla. Leikkaa
    kinkku noin 2 cm leveiksi suikaleiksi ja kierrä suikaleet ruusukkeiksi.
    Viipaloi kurkkua ja puolita ananaskiekot. Raidoita kakku koristeilla.
    Hakkaa loppu kurkku pieneksi silpuksi. Kuivaa kurkkusilppua hieman
    painamalla päältä talouspaperilla. Koristele kakun reunat
    kurkkusilpulla. Voit koristella reunat myös hienonnetulla persiljalla.
    Viimeistele kakku tuoreilla yrteillä.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

creme_brulee-vaahtokermavanukas

Ei kommentteja

Herkku juustokakku resepti ja ruokaohje

* 12 kpl Digestive kekseja
* 75 g margariinia
* 2 rkl sokeria
* 3 pkt Filadelfia tuorejuustoa (tai muuta vastaavaa)
* 3 kpl kananmunia
* 1 tl vanilja-aromia (esim. nestemaista tai vaniljasokeria)
* 1,5 dl vispikermaa
* 1,5 dl sokeria
herkku juustokakku 8 Annosta
Pohja:
1: Murusta keksit murskaajalla tai lusikalla pieneksi muruksi.
2: Sekoita keksimuru sulatettuun jo jaahtyneeseen margariiniin ja lisaa
joukkoon 2 ruokalusikallista sokeria ja painele tasaiseksi massaksi
kasin.
3: Kun kakkupohja taikina on valmis, painele se sormin n. 0,5 cm
paksuiseksi kakkuvuoan pohjalle.
Tayte:
1: Laita kakkuvuoka taikinoineen pakastimeen silla aikaa kun valmistat
taytteen (n. 15 minuuttia riittaa). Laita tassa vaiheessa myos uuni
paalle 200 asteiseksi.
2: Ota iso kulho johon sekoitat keskenaan tuorejuuston, kananmunat, 1,5
dl sokeria, vanilja-aromin seka vatkaamattoman kerman sahkovatkaajalla.
3. Kun massa on tasainen ota kakkuvuoka pois pakastimesta ja lisaa
massa taikinan paalle tasaisesti.
4: Laita kakku uuniin 200 asteeseen 15 minuutiksi minka jalkeen laske
kuumuus 100 asteeseen ja jata kakku sinne n. 45 minuutiksi. Pida
kuitenkin kakkua silmalla niin ettei juusto ruskistu liikaa tai pala
(vahan saa ruskistua paalta).
5. Jaahdyta kakku ja jos haluat laita sen paalle tuoreita tai
sulattettuja pakaste marjoja tai vaikkapa sailyke persikan tai
mangonpalasia oman maun mukaan.
6. Jata kakku jaakaappiin hyytymaan mielellaan yon yli (kuitenkin vah.
5 tunniksi) ja tarjoile seuraavana paivana.
Huom: Juustokakusta saa kevyemman version korvaamalla kerman ja
tuorejuuston kevytversioilla ja vahentamalla sokerin maaraa. Talla
ohjeella kakusta tulee melko tayttava ja makea mutta erittain
herkullinen!
Resepti: Herkku juustokakku 8 annosta

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

pizza

Ei kommentteja

Juustokakku

Resepti: Juustokakku

Ainekset

  • Pohja
  • 150 g grahamkeksejä (esim. Digestive)
  • 75 g voita
  • Täyte
  • 4 liivatelehteä
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 200 g Pirkka maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 tlk (150 g) crème fraîchea (ranskankerma)
  • 1 sitruunan mehu
  • 2 – 3 tl vanilliinisokeria
  • Pinnalle
  • 4 liivatelehteä
  • 2 tlk (à 420 g) Pirkka aprikoosinpuolikkaita
  • aprikoositölkkien liemi

  1. Hienonna keksit tehosekoittimessa. Sulata rasva kattilassa ja
    sekoita joukkoon keksimurut. Leikkaa leivinpaperista pyöreä pala
    tasapohjaisen irtopohjavuoan pohjalle. Painele keksiseos vuoan
    pohjalle.
  2. Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  3. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita muna-sokerivaahto notkistettuun
    tuorejuustoon. Sekoita joukkoon myös ranskankerma.
  4. Kuumenna sitruunan mehu ja sulata siihenvedestä puristetut
    liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana juustoseoksen joukkoon
    samalla varovasti sekoittaen. Mausta vanilliinisokerilla.
  5. Kaada juustoseos pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään noin
    tunniksi.
  6. Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Valuta aprikoosit ja
    säästä liemi.
  7. Kuumenna noin 1 dl aprikoosien lientä kattilassa ja liuota siihen
    liivatteet. Kaada liivateseos loppuliemen joukkoon ja annaliemen
    jäähtyä hetken aikaa jääkaapissa.
  8. Asettele aprikoosinpuolikkaat tiiviisti kakun päälle ja kaada
    liivateliemi päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.
  9. Irrota vuoan reunus ja siirrä juustokakku tarjoiluvadille.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

leikkele_lihat

Ei kommentteja

Valkosuklaa-lime juustokakku

Valkosuklaa-lime juustokakku
Ingredients
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 2 prk valkosuklaa-lime rahkaa
  • 2 prk creme fraichea
  • 1 kpl kananmunia
  • 200 g keksejä
  • 75 g voita
  • 3/4 dl sokeria
Instructions
  1. Hienonna keksit esim. monitoimikoneella. (itse en käyttänyt noinkaan paljon, varmaan vain 100g keksejä, käytin Digestivejä)Sekoita sulatettu voi keksimuruihin..Vuoraa irtopohjaisen vuoan (Ø n. 24 cm) pohja leivinpaperilla.Taputtele keksiseos pohjalle.Yhdistä täytteen aineet.Vatkaa seosta sähkövatkaimella n.1 min, jotta täytteestä tulee kuohkea ja aineet sekoittuvat hyvin.Kaada vuokaan.Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 30 min.Jäähdytä. Siirrä tarjoiluvadille.VINKKI• Juustokakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun maut ovat tasoittuneet.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

mansikkaa_kermalla

Ei kommentteja

Brownie juustokakku

Brownie juustokakku
Ingredients
  • 1.5 dl sokeria tai makeutusjauhetta
  • 5 dl tuorejuustoa
  • Juustokakku
  • 100 g voita
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 0.5 dl maitoa
  • 115 g tummaa suklaata
  • 1 dl maustamatonta jugurttia
  • Brownie
  • 3 kpl kananmunaa
  • 2.5 dl vehnäjauhoja
Instructions
  1. Voitele irtopohjavuoka. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Tee ensin brownie. Sulata voi ja suklaa, sekoita. Ota pois lämmöltä lisää sokeri. Lisää munat ja maito, vatkaa kuohkeaksi. Lisää jauhot varoen. Laita melko löysä taikina vuokaan ja uuniin n. 25min.Tee sitten juusto-osuus. Vatkaa juusto, sokeri, munat ja vaniljasokeri. Lisää jogurtti. Kaada brownien päälle. Laske uunin lämpötila 160:een. Paista vielä n. 45 min.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

sipsit

Ei kommentteja

raikas juustokakku resepti

Ainekset
100 g suolatonta margariinia
15-18 kpl keksejä esim. digestive, domino, piparkakku jne
3 kpl kananmunia
1 1/4 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria (parempaa kuin vanilliinisokeri!)
250 g mascarponea tai muuta rasvaista tuorejuustoa
150-200 g creme fraichea
1 limen mehu
1/2 sitruunan mehu
5 kpl liivatelehtiä
400 g marjoja tai kypsiä hedelmiä
sokeria maun mukaan
3 kpl liivatelehtiä
1 limen hienoksi raastettu kuori
1/2-3/4 dl tuoremehua esim. appelsiini
Ohjeet
1. valmista pohja:
– hienonna keksit
– sulata rasva
– yhdistä ja sekoita tasaiseksi massaksi
– painele seos suurehkon piirakkavuoan pohjalle ja reunoille
2. valmista juustotäyte:
– vatkaa munat ja sokerit erittäin hyvin kuohkeaksi vaahdoksi
– laita 5 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen
– notkista mascarpone
– sekoita juusto ja creme fraiche muna-sokerivaahtoon
– raasta limen kuori ja purista mehu (myös sitruunan puolikkaasta)
– kuumenna mehu kiehuvaksi
– purista pehmenneistä liivatelehdistä vesi ja sekoita ne kuumaan
sitrusmehuun
– kaada liivateseos juustomassaan ja sekoita samalla hyvin
– kaada täyte pohjan päälle ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään n.
tunniksi
3. valmista sillä aikaa marja-/hedelmäseos pinnalle:
– laita loput liivatelehdet likoamaan kylmään veteen
– pese ja pilko hedelmät/marjat
– soseuta halutessasi (esim. omenat voi olla hyvä pehmittää mikrossa
ennen soseuttamista, mutta muista antaa seoksen jäähtyä ennen kun
levität sen kakun päälle)
– kuumenna mehu ja liuoita kuivaksi puristetut liivatteet siihen
– sekoita keskenään liivateseos, marja/hedelmäsose, sokeri ja limen
kuori
– levitä seos hiukan hyytyneen juustotäytteen päälle ja laita
juustokakku takaisin jääkaappiin.
– anna hyytyä n. 2 h tai yön yli!

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

aamiaismakkarat

Ei kommentteja

Vegaaninen mansikkahyydykekakku kevyemmin resepti

Ainekset
150 g ruisdigestivekeksejä(LU)
4 rkl ruisleseitä
5-7 rkl mansikkamehua
2 tl vaniljasokeria, vaniljasiirappia tai esanssia
n.300 g mansikoita
0,5 dl sokeritonta mansikkahilloa
1 prk vaahtoutuvaa soijakermaa
1 prk maustamatonta soijatuorejuustoa
2 dl beneviva-kauravaniljakastiketta
1 tl vaniljasokeria(vaniljasiirappia, vaniljaesanssia)
1,5 tl makeutusainetta
kahden limen tai yhden sitruunan kuori ja mehu
14 g agar agar hiutaleita
1 dl mansikkamehua
0,5 dl sokeritonta hilloa
Ohjeet
Murskaa keksit hienoksi murskaksi tehosekoittimessa.
Sekoita keksimurskan joukkoon mansikkamehua ja vaniljaa niin, että
seoksesta tulee kiinteä.
Aseta irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele digestiveseos
vuoan pohjalle.
Sulata marjoja hetki ja valuta ylimääräinen neste pois. Murskaa marjat
hienoksi tehosekoittimessa.
Vaahdota soijakerma ja kauravaniljakastike eri kulhoissa. Sekoita
vaahdotettu kerma ja vaniljakastike keskenään, lisää soijatuorejuusto,
marjamurska, vaniljasiirappi, makeutusaine ja limemehu + kuori, sekoita
tasaiseksi.
Mittaa kattilaan vesi ja mansikkamehu, lämmitä. Lisää kattilaan agar
agar-hiutaleet ja vispilöi tasaiseksi. Sekoita hieman jäähtynyt agar
agar täytemassaan.
Kaada marjatäyte pohjan päälle, laita jääkaappiin hyytymään yön yli.
Valmista kakun päälle kiille: kuumenna hilloa kattilassa ja siivilöi
se.
Levitä siivilöity hillo kakun pinnalle.
Koristele esimerkiksi makeisilla ja sitruunalla.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

ananas

Ei kommentteja

Juustokakku

Juustokakku
Ingredients
  • dl 2 sokeria
  • kevytkerma 10 % rasvaa, vähälaktoosinen
  • likööriä
  • g 300 Tummaa suklaata
  • g 15 Vaniljasokeria
  • liivatelehtiä
  • kpl 4 kananmunan valkuaista
  • Keksejä (esim digestive- tai kaura-)
  • g 75 Voita
  • rkl 1 kaakaojauhetta (koristeeksi kakun pinnalle)
  • pkt 4 Tuorejuusto rasvaa 13 g, kevyt viola
  • kpl 4 kananmunan keltuaista
  • Keksejä (esim. digestive- tai kaura-)
Instructions
  1. Lisäksi tarvitset pekaanipähkinöitä koristeeksi.
  2. Hienonna keksit ja lisää muruseokseen sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuokaan ja pane vuoka viileään täytteen valmistuksen ajaksi.
  3. Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita tuorejuustoon sokerit, keltuaiset, hieman jäähtynyt suklaa, alkoholi ja kiehuvaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet. Vaahdota kerma ja valkuaiset. Sekoita vaahdot varovasti nostellen tuorejuustoseokseen. Kaada seos keksipohjalle.
  4. Hyydytä peitettynä viileässä mieluimmin seuraavaan päivään.
  5. Koristele kakku pekaanipähkinöillä ja puuteroi pinta kaakaojauheella.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

lampaankylki

Ei kommentteja

Seuraavat reseptit »