Haku sanoilla "bostonkakun paistoaika ja uunin lämpötila"

Hedelmäinen Kerros viili/jugurtti ihanuus

Hedelmäinen Kerros viili/jugurtti ihanuus
Ingredients
  • 1-3 rkl hillosokeria
  • 1 L punaista Täysmaitoa
  • maun mukaan hedelmiä & marjoja
  • 1 purkki viiliä (mieluummin kevytviiliä tai täysviiliä)
  • hyppysellinen mustikoita
  • 1 per lasi mansikoita
  • 2 rkl Bulgarian jogurttia
Instructions
  1. Yhdistämme tässä sekä viilin, että yogutin valmistuksen, joten varautukaa pitkään odotusaikaan. Kannattaa suunnitella etukäteen jos tätä meinaa tarjota erityisherkkuna jollekulle erikoiselle, mutta se oikeasti saattaa tehdä vaikutuksen.jogurtin valmistaminen oli aluksi minulle melkoinen shownumero. Välillä jogurtti onnistui hyvin, välillä se taas ei onnistunut ollenkaan vaan jäi sellaiseksi ohueksi litkuksi. Tajusin kyllä, että ongelmana oli liian alhainen huonelämpötila, mutta minkäs teet, kun talvipakkasilla lämpötila on mitä on. Kaikki keinot tuli kokeiltua – kaikkein noloimpana keinona oli yritys tehdä jogurttia saunassa! Tuo kyllä joskus onnistuikin – jos saunassa ei sattunut olemaan liian kuuma.Mutta onneksi sitten eräs tuttuni antoi neuvon, jonka avulla nämä sähläilyni jäivät kertaheitolla muistoiksi vain. Hän nimittäin kertoi valmistavansa jogurttia sähköuunissa niin, että uunissa oli pelkkä valo päällä. Tällöin uunin lämpötila on noin +30 astetta, joka on aika ihanteellinen jogurtin muodostumiselle. Lämpötila myös pysyy koko ajan tasaisena eikä vaihtele esimerkiksi auringonpaisteen takia. Tämän neuvon jälkeen jogurtti on onnistunut aina! En ole kyllä koskaan laskenut, paljonko tuo mahtaa viedä sähköä, mutta onneksi sitä jogurttia ei tarvitse joka päivä tehdä…SITTEN ITSE ASIAAN:1. Kaada 1l. maitoa kattilaan ja kuumenna maitoa varovasti niin, että se kiehuu hiljalleen. Tämän jälkeen ota lämpö pois. Sekoittele ahkerasti, jotta maito ei palaisi pohjaan ja pinnalle ei muodostuisi kuorta. Jos kuorta muodostuu, poista se lusikalla.2. Siirrä kattila pois liedeltä ja kaada maito kulhoon (mieluiten sellaiseen, jossa on kansi – näin jogurtti on helppo säilyttää jääkaapissa). Anna maidon jäähtyä, kunnes lämpötila on laskenut noin 45-50 asteeseen. (Itselläni tähän menee ehkä noin puoli tuntia.) Jos kuorta muodostuu maidon pintaan, poista se lusikalla. Helpoiten lämpötilan voi todeta käyttämällä lämpömittaria, mutta jos sinulla ei sellaista ole, ei hätää: Maidon lämpötilan voi todeta myös tipauttamalla tilkan maitoa kädelle. Jos maito on melko selvästi kättä lämpöisempää, mutta ei enää kuumaa, lämpötila on oikea.3. Kun lämpötila on laskenut tarpeeksi, lisää aloitusjogurtti ja halutessa hedelmiä, sekoita hyvin jotta hedelmät värjäävät yogurtin ja peitä kulho kevyesti pyyhkeellä. Laita uuniin valo päälle ja jogurttikulho uuniin. Minimilämpötila jogurtin muodostumiselle on noin +25-+27 astetta, joten jos sinulla on jokin muu paikka, joka on riittävän lämmin, voit myös kokeilla sitä. Paikan lämpötila ei kuitenkaan saa olla yli +45 astetta, koska silloin jogurtti happamoituu ennen aikojaan. Älä siis laita uunia päälle (valo riittää)4. Anna jogurtin olla uunissa (tai muussa sopivan lämpöisessä paikassa), kunnes jogurtti on paksua ja hapahkoa. Minulta kuluu tähän sellaiset 12-14 tuntia, mutta aikaa saattaa mennä vähemmän tai enemmänkin, sillä tarkka aika riippuu ympäröivästä lämpötilasta. Kun jogurtti on valmista, peitä se ja laita jääkaappiin n. 4 tunnin ajaksi…samaan aikaan…ViiliValmistamme hieman viiliä, Kaada 1l täysmaitoa joka on annettu lämmitä samaan lämpötilaan kuin huoneen lämpötila ja kaada se toiseen kulhoon (Ei kuten jugurttia, viiliä ei miltei kiehauteta ennen raakaviilin lisäämistä), Lisää hieman toisia hedelmiä kuin jugurtissa oli tai mieluummin marjoja, peitä kelmulla ja anna olla uunissa yogurtin kanssa, viilissä menee hieman kauemmin, joten anna sen olla uunista poistamisen jälkeen jääkaapissa 12h – 2vrk.Marjakastike:Sekoita tehosekoittimessa esim, mansikoita, vadelmia ja tilkka sitruunamehua (jotain muita marjoja, kunnes se on miltei tasaista, sen jälkeen lisää hillosokeria. laita kippaan odottamaan kunnes jugurtti on valmis menemään jääkaappiin ja laite se samaan aikaan jääkaappiin.Viimeistely:Ota valmis jugurtti, marjahillo ja viili kaapista. Ota tarjoilulasit esille ja kaada hedelmäinen viili kupista pohjalle n. ½ väliin. Nyt ota ruokalusikallinen tai pari hilloa että se muodostaa pienen kerroksen viilin päälle ja täytä loppu lasista täyteen jugurtilla. Tee sama kunnes viili ja jugurtti loppuu, tai annoksia on tarpeeksi. Koristele tekemällä rinkula jugurtin pinnalle mustikoista ja laita mansikka leikattuna 4 osaan rinkulan keskelle. Nauttikaa rauhassa.Vinkkejä!Käytä punaista täysmaitoa. Olen kyllä tehnyt onnistuneesti jogurttia kevytmaidostakin, mutta täysmaidosta tehty jogurtti on paljon täyteläisempää ja parempaa.Tarvitset jogurtin valmistukseen ”aloitusjogurttia”. Bulgarian jogurtti sopii tähän oikein hyvin, ellei sinulla jo ole itse tekemääsi jogurttia jemmassa, jota voisit käyttää. Varmista kuitenkin, että aloitusjogurtti on hyvälaatuista (ei siis esimerkiksi sellaista, jonka ”parasta ennen” -päiväys oli jo viime viikolla), koska tämän jogurtin laadusta riippuu myös valmistuvan jogurtin laatu.Lämpömittari ei ole välttämätön mutta helpottaa kyllä hommaa huomattavasti, kun lämpötilaa ei tarvitse arvailla.Valitse paksupohjainen kattila. Kun maidon proteiinit denaturoituvat maitoa kuumennettaessa, ne alkavat tarttua kattilan pohjaan ja seinämiin. Paksupohjainen kattila ainakin hidastaa tätä prosessia.Viilistäkin tulee paremman makuista, jos se ei ole ihan sitä perus kevytviiliä.Voit myös käyttää hillosokerin lisäksi liivatetta, niin saat aikaiseksi marmeladinkaltaista jämäkkää hilloa, tällöin viilin ja jugurtin korrostuminen saattaa onnistua paremmin, kunhan noudatat liivatelehden ohjeita.Viiliin saa kermaisen pehmeän hunnun jos käyttää lisäksi 3 rkl kermaa.marjahillossa tilkka sitruunamehua korostaa mansikanmahua entisestään ja tasapainottaa muiden sokerien makeutta antamalla hieman happamuutta ja tasapainottamalla sitä.Jos haluaa prameilla, voi lisäksi laittaa kermavaahdon pinnalle ja koristella sen mustikoilla ja mansikalla. Tee tämä juuri ennen tarjoilua, sillä mustikka valuttaa väriä vaahtoon.Vaniljalla voi korostaa viilin makua entisestään, tehdä siitä raikkaampaa. Sekoita se viilin sekaan hyvin ennen starttiviilin lisäämistä. Laiskottaako?Voit valmistaa saman reseptin ostamalla hedelmäviiliä, bulgarian jugurttia, ja marjahilloa. Sekoita liivate ja marjahillo, anna seistä hiemanaikaa, laita jääkaappiin ja täytä kuten ohjeessa oli mainittu, koristele mustikoilla ja mansikoilla, mutta omantekemän itu katoaa tyystin.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

pizza

Ei kommentteja

Lihamureketta ja lisäkkeitä paistovadilta

Lihamureketta ja lisäkkeitä paistovadilta
Ingredients
  • dl 2 rasvatonta maitoa
  • g 400 nauta-sikajauhelihaa
  • tl 0.25 mustapippuria
  • perunatärkkelysjauhoja
  • sipulia silputtuna, mielellään myös kypsennettynä
  • rkl 4 korppujauhetta
  • lihalientä (liemikuutiosta tai fondista)
  • tl 2 margariinia
  • rkl 1 soijakastiketta
  • rkl 1 oreganoa
  • kpl 2 punasipuleita
  • rkl 2 persiljaa silputtuna
  • kpl 8 keskikokoisia perunoita
  • kpl 3 porkkanoita
  • kpl 1 kananmuna
  • tl 1 suolaa
Instructions
  1. Murekeseos: Mittaa korppujauhe ja perunajauhot kulhoon. Sekoita joukkoon maito ja anna seoksen turvota vähintään 10 minuuttia. Lisä seokseen jauheliha ja suola. Sekoita hyvin. Lisää seuraavaksi muna, pippuri, oregano ja sipuli. Vaivaa murekeseosta niin hyvin, että siitä tulee hiukan sitkeää. Muovaa seoksesta pullea tanko isoon, leivinpaperilla päällystettyyn, uuninkestävään vuokaan. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
  2. Kuori perunat, sipuli ja porkkanat. Lohko perunat, sipulit ja porkkanat pienemmiksi paloiksi ja aseta mureketangon ympärille. Voitele ainekset margariinin ja soijakastikkeen seoksella. Nosta vuoka uunin keskiosaan ja alenna uunin lämpö 175 asteeseen. Kypsennä mureketta tunnin ajan. Voitele se liemellä kypsymisen puolivälissä. Ripota pinnalle hienonnettu persilja. Tarjoa mureke lisäkkeineen suoraan paistovadilta.

Satunnainen kuva galleriasta

sipuli

Ei kommentteja

Pullaa ja mustikkapiirakkaa

Pullaa ja mustikkapiirakkaa
Ingredients
  • 1,5 kg vehnäjauhoja
  • 2 dl mustikoita
  • 1/2 dl sokeria
  • 400 g voita
  • 2 tl suolaa
  • 4 kananmunaa
  • 250 g MAITORAHKAA
  • 1 l maitoa
  • 1 kananmuna
  • 1 tl vaniliinisokeria
  • raesokeria koristeluun
  • 1 tuorehiivapaketti
  • 2 rkl kaardemummaa
Instructions
  1. Pullataikina:Kuumenna maito kädenlämpöiseksi.Lisää hiiva, sokeri, suola, ja kardemumma.Lisää 3 kananmunaa.Alusta maitoseosta hieman jauhoilla. Sen verran, mitä vispilällä pystyy sekoittamaan.Anna seista hetki, jonka jälkeen vaivaa taikinaan voisula ja jauhoja sen verran, että taikinasta tulee sitkasta. Taikinaa tulee vaivata niin kauan, että se irtoaa kulhon reunoista.Anna kohota 30 min.Leivo haluamasi muotoisia pullia.Riko jäljelle jäänyt muna mukiin ja lisää tilkka vettä, sekoita haarukalla. Voitele pullat munalla ja koristele raesokerilla.Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 10 – 20 min, pullien koosta riippuen.Mustikka piirakka:Jätä pullataikinasta reilun nyrkin kokoinen pala.Sekoita täyteaineet hyvin keskenään. Painele 3/4 taikinasta piirakkavuoan pohjalle. Työtä voi helpottaa sillä, että kaulii taikinasta ensin pienen levyn ja painelee sen vasta sitten vuoan muotoon. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle. Tee lopusta pullataikinasta haluamiasi koristeita piirakan pintaan esim. ruudukko taikina pötkyjen avulla.Voitele näkyvät taikina osat munalla.Alenna uunin lämpö 200 asteeseen pikkupullien paiston jäkeen ja paista piirakkaa noin 20 min, piirakka on valmis kun taikina on silminnähden paistunut.Nauti!

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

mansikkaa_kermalla

Ei kommentteja

Maissilastut ja salsa

Maissilastut ja salsa
Ingredients
  • juustoraastetta
  • suolakurkkua kuutioina tai valkosipulisuolakurkkuja
  • jalapenoa
  • Punaista ja keltaista paprikaa suikaloituna
  • suikaloitua sipulia
  • maissilastuja
  • sipulia kuutioina
  • chilitomaattimurskaa
  • paprikaa kuutioina
  • maun mukaan mustaapippuria ja ripaus sokeria
Instructions
  1. Lado kerroksittain laakeaan uunin kestävään vuokaan.Uuni 200 astetta n 10 (15) minuuttia, uunin alaosassa että sipuli ja paprika hieman kypsyy.Nauti lämpimänä salsadibin kanssa

Satunnainen kuva galleriasta

jaatelo

Ei kommentteja

Friteeratut neulamuikut ja perunoita

Friteeratut neulamuikut ja perunoita
Ingredients
  • dl 0.5 olutta
  • vehnäjauhoja
  • kpl 1 kananmuna
  • ruokaöljyä (noin)
  • kpl 20 Puhkottuja neulamuikkuja
  • kpl 8 perunoita
  • g 5 Ruokasoodaa (noin 1 tl)
Instructions
  1. Käytä tarpeen mukaan sopiva määrä suolaa.
  2. Pyyhi kalat talouspaperilla puhtaiksi ja ripottele niiden päälle suolaa. Valmista friteeraustaikina sekoittamalla keskenään olut ja kananmuna.
  3. Yhdistä keskenään jauho, suola ja ruokasooda. Sekoita jauhoseokseen ensin puolet nesteestä ja lisää sitten loput. Sekoita taikina tasaiseksi. Kuumenna öljy 175-asteiseksi tai testaa lämpötila vaalealla leivällä. Pudota pala leipää öljyyn. Mikäli se muuttuu minuutissa kauniin ruskeaksi. öljy on sopivaa.
  4. Upota muikut taikinaan. Kypsennä vähissä erissä kullankeltaisiksi. Nosta kalat reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.

Satunnainen kuva galleriasta

ananas

Ei kommentteja

Mantelikalaa, perunoita ja parsakaalia

Mantelikalaa, perunoita ja parsakaalia
Ingredients
  • Keitettyä parsakaalta, (keitinvedessä suolaa)
  • tl 0.5 kurkumaa
  • g 50 Margariinia
  • keitettyjä perunoita
  • Pakastettuja turskafileitä
  • dl 1 korppujauhetta
  • dl 0.5 hienonnettua persiljaa
  • kpl 1 valkosipulin kynsi
  • tl 0.25 suolaa
  • dl 1 mantelirouhetta
Instructions
  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sulata jäistä kalaa hiukan niin, että voit viipaloida sen. Leikkaa kala noin 2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Nosta viipaleet voideltuun uunivuokaan lähelle toisiaan.
  2. Sulata margariini. Sekoita siihen korppujauhe, manteli, kurkuma, suola, puserrettu valkosipuli ja persilja. Levitä seos kalapalojen päälle. Nosta vuoka ritilän päälle uunin keskitasolle. Kypsennä kaloja noin 25 minuuttia. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja keitetyn parsakaalin kanssa.

Satunnainen kuva galleriasta

juhlaruokaa

Ei kommentteja

Hauki-pinaattipullia ja porkkanalastuja

Hauki-pinaattipullia ja porkkanalastuja
Ingredients
  • tl 1 suolaa
  • rypsiöljyä
  • tl 0.5 muskottia
  • kpl 12 porkkanoita
  • tl 0.5 pippuria
  • dl 2 ruokakermaa (5-7% rasvaa)
  • kpl 1 munaa
  • Haukifileetä
  • tl 1 timjamia
  • dl 1 paprikakuutioita
  • dl 3 Tuoretta pinaattia tai nokkosta
  • rkl 3 ruohosipulisilppua
Instructions
  1. Huuhdo ja kiehauta tuore pinaatti tai nokkonen. Jäähdytä ja purista ylimääräinen vesi pois. Leikkaa tai hienonna. Tai sulata pakastepinaatti.
  2. Leikkaa kalafileet paloiksi ja nosta ne monitoimikoneen kulhoon. Ripottele päälle suola ja jauha kala hienoksi. Lisää muna, ruokakerma ja mausteet. Sekoita tasaiseksi hienoksi massaksi. Lisää lusikalla sekoittaen pinaatti, paprikapalat ja ruohosipulisilppu.
  3. Muotoile taikinasta kahdella veteen kostutetulla ruokalusikalla kalapullia ja nosta ne leivinpaperille uunipellin päälle. Sipaise pinta öljyllä. Paista 200 asteessa 15 minuuttia uunin keskiosassa. Tai keitä kalapullat 2–3 erässä kalaliemessä 6–7 minuuttia.
  4. Tarjoa kalapullien lisäkkeeksi porkkanalastuja (höyrytä tai kiehauta perunankuorimaveitsellä vuollut lastut ja mausta timjamilla ja rypsiöljyllä) ja ruohosipulikermaviilikastiketta.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

paistetut_perunat

Ei kommentteja

Sitruunalla ja valkosipulilla maustettu lohi

Sitruunalla ja valkosipulilla maustettu lohi
Ingredients
  • kpl 0.5 sipulia renkaina
  • kpl 1 valkosipulin kynsi
  • dl 0.5 sitruunamehua
  • g 20 margariinia
  • kpl 3 tomaatteja viipaloituina
  • tuoretta silputtua tilliä
  • Lohifileetä
Instructions
  1. Leikka lohesta viipaleita. Laita kalaviipaleet uunivuokaan ja kaada sitruunamehu niiden päälle. Purista pinnalle myös valkosipuli ja lisää nokare voita. Peitä kala alumiinifoliolla ja kypsennä sitä uunin keskitasolla 180 asteessa 15-20 minuuttia. Koristele tillillä ja tarjoa tomaattiviipaleiden ja sipulirenkaiden kera.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kinkkuvoileipa

Ei kommentteja

Kuorrutettua kuhaa ja kasvisriisiä

Kuorrutettua kuhaa ja kasvisriisiä
Ingredients
  • kuhafileetä
  • dl 2 porkkana-, lanttu- ja sipulisuikaleita
  • lasi (2 dl) 2 maitoa
  • vehnäjauhoja
  • dl 2 juustoraastetta
  • dl 4 herkkusieniviipaleita
  • kalalientä
  • vettä tai kalalientä
  • dl 0.5 sipulisilppua
  • mustapippuria myllystä
  • tl 1 rakuunaa
  • tl 0.5 suolaa
  • rypsiöljyä
  • pitkäjyväistä riisiä
Instructions
  1. Lisäksi tarvitset rypsiöljyä, suolaa ja
  2. mustapippuria.
  3. Fileessä on pituussuunnassa, melko keskellä fileetä ruotolinja, joka alkaa niskasta ja jatkuu puoliväliin fileetä. Poista ruodot leikkaamalla fileestä pitkä, kapea, v-kirjaimen muotoinen viilto.
  4. Leikkaa kalafilee kolmeen palaan, nosta paistinpannulle ja lisää kalaliemi. Peitä leivinpaperilla ja anna kypsyä hiljalleen hautuen viitisen minuuttia.
  5. Laita kaikki kasvisriisin raaka-aineet kattilaan, kiehauta ja sulje kattila kannella. Keitä hiljalleen kymmenen minuuttia ja katkaise levyn virta. Hauduta vielä kymmenen minuuttia.
  6. Kypsennä lisäkkeeksi sipulia ja herkkusieniä rypsiöljyssä. Mausta mustapippurilla.
  7. Mittaa kattilaan kuorrutuskastikkeen rypsiöljy, vehnäjauhot ja tilkka kalalientä. Sekoita sileäksi ja lisää loppu kalaliemi ja maito. Kuumenna koko ajan puuhaarukalla tehokkaasti sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Keitä viitisen minuuttia, nosta liedeltä ja lisää suola ja juusto.
  8. Voitele iso, uuninkestävä tarjoiluvati rasvalla. Levitä päälle kasvisriisi ja sen päälle kalapalat.
  9. Kuorruta ruoka kastikkeella ja nosta hetkeksi uunin keskitasolle 250 asteeseen. Muutamassa minuutissa ruoka saa kauniin ruskean pinnan.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

illallinen

Ei kommentteja

Herukkapiiras helposti ja hiukan kevyemmin

Herukkapiiras helposti ja hiukan kevyemmin
Ingredients
  • 1/2 dl öljyä
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 kpl Munia
  • 1 dl maitoa tai mehua
  • 2 tl vanilliinisokeria
  • 1/2 dl kauraleseitä
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 4 dl herukoita tai muita marjoja
Instructions
  1. Sekoita munat ja sokeri2. Lisää öljy ja jauhot, joihin vanilliinisokeri ja leivinjauhe on sekoitettu3. Lisää neste ja sekoita tasaiseksi — kaada piirakkavuokaan4.Ripottele marjat pinnalle ja halutessasi vielä hieman sokeria5.paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 25 minuuttia.

Satunnainen kuva galleriasta

lohi

Ei kommentteja

Seuraavat reseptit »