Haku sanoilla "haukea uunissa paistopussissa"

Marinoitu lampaanpaisti paistopussissa

Resepti: Marinoitu lampaanpaisti paistopussissa

Ainekset

  • n. 2 – 3 (kg:n) luullinen tai luuttomaksi leikattu lampaanpaisti
  • 6 – 8 Pirkka valkosipulinkynttä
  • Marinadi
  • 2 rkl Pirkka balsamiviinietikkaa
  • 1 rkl öljyä
  • 1 rkl kuivattua minttua
  • 1 rkl kuivattua rosmariinia
  • 1 tl pippurisekoitusta
  • (1 rkl soijakastiketta)
  • Kastike
  • 3 – 4 dl paistolientä
  • 1 1/2 rkl vehnäjauhoja
  • tilkka kylmää vettä
  • 2 rkl minttuhyytelöä
  • 1 tl basilikaa
  • ripaus suolaa
  • 1 dl Pirkka kuohukermaa
  • Lisäksi
  • 1 Pirkka paistopussi

  1. Anna pakastetun lampaanpaistin sulaa jääkaapissa pari vuorokautta.
    Poista muovipakkaus. Tee paistiin pieniä viiltoja ja työnnä niihin
    kuoritut, halkaistut valkosipulinkynnet. Sekoita mausteseoksen ainekset
    ja sivele seosta joka puolelle paistia. Sido paisti tarvittaessa. Pane
    paisti paistopussiin ja nosta uunivuokaan. Anna marinoitua kylmässä yön
    yli.
  2. Ota paisti huoneenlämpöön pari tuntia ennen paistamista. Leikkaa
    paistopussin kulmaan pieni höyryaukko. Työnnä lihalämpömittari pussin
    läpi paistin paksuimpaan kohtaan. Kypsennä 150 – 175 asteisessa
    uunissa. Kun mittari näyttää 70 astetta, paisti on mehevä, sisältä
    punertava. Täysin kypsää se on mittarin näyttäessä 75 astetta. Varaa
    kypsennysaikaa n. 1 1/2 tuntia kiloa kohti.
  3. Valuta paistoliemi pussista kattilaan. Siivilöi liemi, jäähdytä ja
    kuori pinnasta hyytynyt rasvakerros pois. Kuumenna 3 – 4 dl
    paistolientä ja suurusta kylmään vesitilkkaan sekoitetuilla
    vehnäjauhoilla. Keitä noin 5 minuuttia välillä sekoittaen. Mausta
    minttuhyytelöllä basilikalla ja suolalla. Lisää kerma ja kuumenna.
    Tarjoa lisäksi valkosipuliperunoita ja minttuhyytelöä.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

friteerattu_kana

Ei kommentteja

Ruodotonta haukea -aika helposti resepti ja ruokaohje

* nahaton haukifile
Ruodotonta haukea -aika helposti
1. Poista fileestä evät ruotoineen ja maharuodot terävällä veitsellä.
Pidä file mahapuoli ylöspäin. Tunnustele sormillasi y-ruotojen (ne ovat
niitä ruotoja, jotka fiileeseen jää evien ja maharuotojen poistamisen
jälkeen) päitä. Ne tuntuvat kuvassa veitsenkärjen kohdalla suorassa
linjassa melkein pyrstöön asti.
2.Tee ruotolinjan yläpuolelle (n.3mm) viilto. Ruodot tuntuvat fileen
sisällä, älä vain katkaise niitä. Anna veitsen liukua niiden päältä.
Kun ruodot tuntuvat loppuvan pyrstöosassa voit tehdä viillon läpi asti.
3. Tee toinen viilto n. 3mm ruotolinjan vatsapuolelle. Voit pistää
läpi, koska ruotoja ei ole. Vatsanpuoli on jo ruodoton osa.
4. Jatka ensimmäistä viiltoasi nyt ruotoja myötäillen, veitsi
käännettynä enemmänkin vaaka-asentoon. Ruodot näkyvät nyt hyvin
kuvassa. Irtoava viillos on ruodotonta.
5. Jäljelle jäänyt osa käännetään ylösalaisin.
6.Profiilin pitäisi olla tuollainen kolmiomainen kuten kuvassa.
7.Veitsellä painetaan kolmion harjannetta kasaan samalla kun veistetään
kolmion harja irti. Sekin on ruodotonta.
8.Kuvassa näkyvä osa sisältää y-ruodot.
* Ruodotonta haukea -aika helposti 1. vaihe. Ruotojen päät.
* Ruodotonta haukea -aika helposti 2. vaihe. Viilto ruotoihin asti.
* Ruodotonta haukea -aika helposti 3. vaihe. Mahapuoli on ruodotonta.
* Ruodotonta haukea -aika helposti 4. vaihe. Veitsi myötäilee ruotoja
poikittain.
* Ruodotonta haukea -aika helposti 5. vaihe. tämä käännetään….
* Ruodotonta haukea -aika helposti 6. vaihe. Kolmiomainen profiili
* Ruodotonta haukea -aika helposti 7. vaihe. Leikkaa harjanne.
* Ruodotonta haukea -aika helposti 8. vaihe. Ruodot jäävät tähän.
Resepti: Ruodotonta haukea -aika helposti

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kasviksia

Ei kommentteja

Kengurun lihaa ja lohkoperunoita uunissa resepti ja ruokaohje

* 400 g Kengurun ulkofiletta
* voita
* 1 pss lohkoperunoita
* Lisukkeeksi
* pippurikastiketta
* italiansalaattia
Kengurun lihaa ja lohkoperunoita uunissa
Laita kengurun liha folioon ja lisää joukkoon voita. Laita kengurun
liha folioineen esimerkiksi vuokaan. Uuni 225 astetta.
Perunat uunipellille ja uuniin 225 astetta, noin 20 minuuttia (voi myös
tehdä niin, että keittää ensin perunat ja tekee sitten niistä
lohkoperunoita tai ns. paistinpottuja).
Ota liha uunista ja leikkaa lihasta paloja.
Voit myös maustaa lihan, itse maustoin vasta kun liha oli jo
lautasella. Laitoin yrttisuolaa, grillausmaustetta ja mustapippuria.
* Kengurun lihaa ja lohkoperunoita uunissa ruoka-annos
Resepti: Kengurun lihaa ja lohkoperunoita uunissa

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kurpitsa

Ei kommentteja

Perunatortilla uunissa

Resepti: Perunatortilla uunissa

Ainekset

  • 5 – 6 (noin 500 g) kypsää perunaa
  • 1 (iso) sipuli
  • 1 (pieni) keltainen tai punainen paprika
  • n. 60 g (35 viipaletta) pepperoni-makkaraa
  • 1 – 2 rkl oliiviöljyä
  • n. 15 kpl mustia oliiveja
  • 5 kananmunaa
  • 2 1/2 dl maitoa
  • 3/4 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1 rkl Provencen mix -yrttisekoitusta
  • Koristeluun
  • kirsikkatomaatteja
  • basilikanlehtiä

  1. Voitele laakea, suorakaiteen muotoinen pinnoitettu alumiinivuoka (30
    cm x 20 cm) oliiviöljyllä. Kuori ja leikkaa kypsät perunat noin 1/2
    cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Leikkaa kuorittu sipuli ja lohkottu
    paprika ohuiksi suikaleiksi.
  2. Kypsennä sipulia pannussa tai mikrossa muutama minuutti. Levitä
    voideltuun vuokaan alimmaisiksi peruna- ja pepperoni viipaleet, sitten
    sipuli-ja paprikasuikaleet. Ripottele pinnalle viipaloituja mustia
    oliiveja.
  3. Sekoita munat ja maito kulhossa tasaiseksi. Mausta suolalla,
    pippurilla ja yrttiseoksella. Kaada munamaito vuokaan. Kypsennä
    200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes munakas on hyytynyt.
  4. Leikkaa munakas pieniksi pepperonien kokoisiksi suupaloiksi.
    Koristele halutessasi halkaistuilla kirsikkatomaateilla ja
    basilikanlehdillä, jotka voit kiinnittää cocktailtikuilla
    annospaloihin.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

juusto

Ei kommentteja

Juustokasvikset uunissa

Resepti: Juustokasvikset uunissa

Ainekset

  • n. 500 g perunoita
  • 3 (n. 300 g) porkkanaa
  • 1 (n. 300 g) kesäkurpitsa
  • 1/4 dl salaattijuuston öljymarinadia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 1 tl Pirkka Provencen Mix -yrttisekoitusta
  • 1 dl ruohosipulia
  • 2 1/2 dl kasvirasvasekoitetta
  • Pinnalle
  • 3 isoa tomaattia
  • 1/2 tlk (à 375 g) Pirkka salaattijuustokuutioita öljymarinadissa

  1. Kuori perunat ja porkkanat. Viipaloi ne ja kesäkurpitsa
    monitoimikoneella ohuiksi, noin 2 mm:n paksuisiksi viipaleiksi.
  2. Kaada kasvikset voideltuun uunivuokaan tai -pannuun. Mausta
    hienonnetulla valkosipulilla, suolalla, mustapippurilla ja yrteillä.
    Sekoittele kasviksia, jotta ne maustuvat tasaisesti.
  3. Ripottele pinnalle silputtua ruohosipulia ja kaada joukkoon
    kasvirasvasekoite. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
  4. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja levitä kasviksien päälle.
    Hienonna salaattijuusto haarukalla ja ripottele murut tomaattien
    pinnalle. Jatka kypsentämistä 20 – 30 minuuttia. Kokeile, että perunat
    ovat kypsiä.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

englantilainen_aamiainen

Ei kommentteja

Lammasta uunissa eli mukaeltu särä

Resepti: Lammasta uunissa eli mukaeltu särä

Ainekset

  • n. 1 1/2 kg:n lampaanpaisti
  • Maustamiseen
  • 2 tl suolaa
  • 1 rkl rosmariinia
  • 1 – 2 rkl sitruunanmehua
  • 5 valkosipulinkynttä
  • Pannulle
  • 1 kg perunoita
  • 2 – 3 porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 5 dl vettä
  • 1 lihaliemikuutio

  1. Hiero lampaanlihan pintaan suola, rosmariini ja sitruunanmehu.
    Pistele viipaloidut valkosipulinkynnet lihan pintaan terävällä
    veitsellä tehtyihin viiltoihin.
  2. Kuori ja viipaloi perunat ja porkkanat noin 1 cm paksuiksi
    viipaleiksi. Paloittele sipuli. Nosta juuresviipaleet ja sipulilohkot
    laakeaan uunivuokaan tai uunipannulle. Nosta paisti juuresten päälle.
  3. Kuumenna vesi ja murustele joukkoon liemikuutio. Kaada seos vuokaan.
    Paista 175-asteisessa uunissa 1 1/2 – 2 tuntia. Tarjoa paisti vihreän
    salaatin kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kurpitsa

Ei kommentteja

Juureksia uunissa resepti ja ruokaohje

* Punajuuria
* palternakkaa
* selleriä
* lanttua
* keltasipulia
* valkosipulia 1 kynsi
* mustaapippuria
* suolaa
* sokeria tai hunajaa
* rypsiöljyä
* mieli yrttejä
Juureksia uunissa
Pese juurekset. Kuori ja pilko sopivan kokoiseksi paloiksi.
Jaa punajuuret eri kulhoon ja vaaleat juurekset eri kulhoon. Mausta
juurekset ja lisää öljy. Sekoita hyvin että mausteet menee joka
paikkaan.
Kumoa juurekset uunivuokaan siten, että punajuuret tulee toiseen päähän
ja vaaleat juurekset toiseen. Voit toki laittaa leivinpaperin väliin
että värit pysyyvät ominaan.
Pistä vuoka uuniin asteita saa olla 200 ja noin reilu puoli tuntia.
Sekoittele välillä ja jos tuntuu että kuivuu lorauta vettä.
Älä kypsennä liian kypsäksi, pitää olla vähän sellaisia napakoita.
* Juureksia uunissa
Resepti: Juureksia uunissa

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

joulujalkiruoka

Ei kommentteja

Grillikylki uunissa resepti ja ruokaohje

* n 830 g lihaisaa grillikylkeä
* sinappia
* 6 yritin mausteseosta (yleensä käytän aina aromisuolaa)
* öljyä
Grillikylki uunissa
Huuhtele liha ja kuivaa. Hiero lihanpintaan mausteet ja sinappi.
Mausteita saa olla reilusti.Pistä uunivuokaan mikä on vuorattu
foliolla. Foliota saa olla reilusti että pystyt peittämään lihan
tarvittaessa jotta ei tummu liikaa. pistä liha folion päälle ja paista
200 asteessa n 1 1/2 tuntia.
Onnistuu takuuvarmasti. Paistan lihan aina vääräoppisesti, mutta
onnistuneesti;o))
* Grillikylki uunissa
* Grillikylki uunissa
* Grillikylki uunissa
* Grillikylki uunissa
* Grillikylki uunissa
Resepti: Grillikylki uunissa

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

keitto

Ei kommentteja

Lihapyörykät kasvispedillä uunissa. resepti ja ruokaohje

* Ensin uuniin Kasvispeti:
* 1 kpl selleriä, raastettuna
* ½ l kaaliraastetta
* 1 kpl purjoa, suikaleena
* loraus siirappia
* 5 dl voimakasta kasvislientä, kuutiosta
* muutama maustepippuri, suolaa, soijakastiketta, meiramia
* Lihapyöryköihin:
* 400 g nauta-sika jauhelihaa
* 3/4 dl korppujauhoja
* 1 ½ dl maitoa tai vettä
* 1½ tl suolaa
* 1 kpl muna
* 1 tl maustepippuria
* 1 kpl sipuli, silputtu, paahdettu
* persiljaa, silppuna
Lihapyörykät kasvispedillä uunissa. 4 Annosta
Raasta kasvispedin ainekset raasteeksi. [br]Laita kannelliseen
voideltuun laakeaan vuokaan. [br]Mausta lorauttamalla siirappia
raitoina päälle, mausta ja kaada liemi päälle. Laita kansi kiinni ja
vuoka uuniin.[br][br]Uunin ollessa 180 c lämmössä.[br][br]Sitten vasta
ala tehdä lihapullataikinaa. [br]Anna korppujauhojen turvota ohjeen
nestemäärässä.[br]Riko muna taikinaan, sekä sekoita kaikki mausteet
mukaan, sekä hieman kuulotettu sipuli. Sekoita ainekset keskenään
huolellisesti. [br][br]Muotoile lihapullista 10 isoa pullaa ja nostele
ne uunissa olevan kasvispedin päälle kypsymään.[br][br]Sulje uuni ja
anna hautua kannen alla pullat kasvispedillä kypsiksi.[br]Noin 25
minuuttia. [br]Tarjoa peunamuusin ja puolukkasoseen
kera.[br][br]Vinkki: Jos sinulla ei ole kannellista uunivuokaa, peitä
vuoka alumiinifoliolla. ja laita se jälleen, kun olet lisännyt
lihapullat, ettei kasvikset kuivuisi.
Resepti: Lihapyörykät kasvispedillä uunissa. 4 annosta

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

pizza

Ei kommentteja

Lahna, uunissa, foliossa resepti ja ruokaohje

* Lahna
* hienoa merisuolaa
* tilliä tuoretta tai pakastettua
* sitruunapippuria
Lahna, uunissa, foliossa
Kuivaa perattu lahna hyvin talouspaperilla. Levitä riittävän iso arkki
foliota uunivuokaan. Ripottele folion päälle suolaa, sitruunapippuria
ja tilliä lahnan kokoiselle alueelle.Lätkäise lahna mausteiden päälle,
mausta kala samoilla mausteilla myös sisältä ja päältä. Käännä folion
reunat ylös lahnan ympärille, niin että nesteet pysyvät foliossa.
Paista n. 175 asteen lämmössä kunnes ruodot irtoavat. Valele lahnaa,
siitä irtoavalla nesteellä pari kertaa paistamisen aikana.
Itse paistoin leivinuunissa n. tunnin ajan, laitoin vielä osaksi aikaa
foliota päälle suojaksi, ettei kuivu liikaa.
* Lahna, uunissa, foliossa
Resepti: Lahna, uunissa, foliossa

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

ranskalaiset_perunat

Ei kommentteja

Seuraavat reseptit »