Haku sanoilla "jamie oliver jouluinen kalkkunasalaatti"

Mehukas kalkkunasalaatti

Resepti: Mehukas kalkkunasalaatti

Ainekset

  • 1 rs (350 g) Pirkka maustamattomia kalkkunanfileepihvejä
  • 1 rkl öljyä
  • Marinadi
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl Pirkka balsamiviinietikkaa
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • 1 rkl Pirkka juoksevaa hunajaa
  • 1 tl suolaa
  • 3 rkl hienonnettua korianteria tai persiljaa
  • ripaus mustapippuria
  • Salaatti
  • 1 (pieni) kesäkurpitsa
  • 1 ruukku rucolasalaattia
  • 1 ruukku jääsalaattia
  • 1 ruukku herneenversoja
  • pieni lohko (n. 600 g) vesimelonia
  • 1 1/2 dl Pirkka suolapähkinöitä

  1. Leikkaa kalkkunanfileet suikaleiksi. Kuumennaöljy paistinpannussa ja
    kypsennä suikaleet.
  2. Sekoita marinadin ainekset keskenään kulhossa. Lisää
    kalkkunasuikaleet marinadiin ja siirrä jääkaappiin maustumaan noin
    tunniksi. Sekoita maustumisen aikana muutaman kerran.
  3. Leikkaa huuhdeltu kesäkurpitsa pitkittäin ohuiksi suikaleiksi
    esimerkiksi juustohöylällä. Pariloi tai paista viipaleita kevyesti
    ilman rasvaa. Revi salaatit ja herneenversot laakealle vadille. Kuori
    vesimeloni ja leikkaa reiluiksi paloiksi.
  4. Asettele vesimelonit ja kesäkurpitsasuikaleet vadille. Nostele ennen
    tarjoilua kalkkunasuikaleet ja marinadia salaatin päälle. Ripottele
    vielä pinnalle suolapähkinöitä.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

juusto

Ei kommentteja

Hedelmäinen kalkkunasalaatti

Resepti: Hedelmäinen kalkkunasalaatti

Ainekset

  • 1 rs (525 g) marinoituja kalkkunan fileitä
  • 1 1/2 dl Pirkka pitkäjyväistä riisiä
  • 4 dl vettä + 1/2 tl suolaa
  • 1 tlk (850 g) Pirkka persikanpuolikkaita
  • 200 g tummia, siemenettömiä viinirypäleitä
  • 1 vihreä paprika
  • 1 iso omena
  • 1 – 2 rkl sitruunanmehua
  • Kastike
  • 1 tlk (200 g) Pirkka Kevyt -kermaviiliä
  • 1 dl Pirkka Kevyt -majoneesia
  • 1/2 dl Pirkka mangochutneya
  • 1/2 dl Pirkka kookoshiutaleita
  • 1 tl currya
  • Lisäksi
  • 1 ruukku jääsalaattia
  • Koristeluun
  • persikanpuolikkaita lohkoina
  • kookoshiutaleita

  1. Keitä riisit suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, valuta ja anna
    jäähtyä.
  2. Ruskista kalkkunafileet ensin öljytilkassa pannussa ja kypsennä sen
    jälkeen uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.
  3. Lohko valutetut persikat. Jätä 4 – 5 puolikasta salaattivadin
    koristeluun. Halkaise paprika, poista siemenet ja leikkaa paprika
    kuutioiksi. Kuutioi kuorittu omena ja kaada joukkoon sitruunanmehu.
  4. Sekoita kastikkeen ainekset. Kaada kastike jäähtyneen riisin
    joukkoon.
  5. Lisää huuhdotut viinirypäleet, paprika- ja omenakuutiot sekä
    persikkalohkot. Anna makujen tasaantua jääkaapissa hetken aikaa.
  6. Levitä huuhdotut salaatinlehdet laakealle vadille ja kaada
    riisisalaatti salaatinlehtien päälle keoksi. Viipaloi kalkkunan fileet
    ja lado salaatin päälle. Koristele persikkalohkoilla ja ripottele
    pinnalle kookoshiutaleita.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

grillibarbeque

Ei kommentteja

Vihannes-kalkkunasalaatti

Resepti: Vihannes-kalkkunasalaatti

Ainekset

  • 1 rs (300 g) Pirkka hunajamarinoituja kalkkunanfileesuikaleita
  • 1 rkl öljyä
  • 1/2 – 1 (n. 300 g) jäävuorisalaattia
  • 1 ps (200 g) Pirkka maissia (pakaste)
  • 1 ps (200 g) Pirkka herneitä (pakaste)
  • 1 (pieni) kukkakaali
  • 1 punainen paprika
  • 2 – 3 kevätsipulia tai 1/2 purjoa
  • 1 nippu tilliä
  • Kastike
  • 1 dl ranskalaista salaatinkastiketta
  • Koristeluun
  • 1/2 tuoretta kurkkua
  • (herneenversoja)

  1. Paista kalkkunasuikaleet pannussaöljyssä kypsiksi.
  2. Suikaloi salaatti ja levitä salaattivadille.
  3. Kiehauta ja jäähdytä maissit. Sulata herneet.
  4. Irrota kukkakaalista pienet kukinnot ja kuutioi varret. Kuutioi
    paprika. Hienonna huuhdottu ja halkaistu purjo. Hienonna tilli.
  5. Sekoita kaikki vihannekset, tilli ja salaatinkastike kulhossa ja
    kaada salaattipedille. Levitä päälle kypsät kalkkunasuikaleet ja
    koristele kurkkuviipaleilla (sekä herneenversoilla). Tarjoa lämpimän
    Pirkka-patongin kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

juusto

Ei kommentteja

Vesimeloni-kalkkunasalaatti

Resepti: Vesimeloni-kalkkunasalaatti

Ainekset

  • n. 1 kg vesimelonia
  • 1/2 (150 g) kurkkua
  • 1 (pieni) keltainen paprika
  • 2 – 3 kevätsipulia hienonnettuna
  • 1 ruukku jääsalaattia
  • 1 rs (200 g) Pirkka savusaunakalkkunaa viipaleina
  • 250 g tummia viinirypäleitä
  • Kastike.
  • 1 rkl sinappia
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1/2 dl öljyä
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • ripaus suolaa
  • ripaus suolaa

  1. Irrota vesimelonin hedelmäliha kuoresta. Poista mahdolliset siemenet
    ja leikkaa hedelmäliha isoiksi kuutioiksi. Leikkaa kurkku viipaleiksi.
    Suikaloi halkaistu paprika. Hienonna kevätsipulit.
  2. Levitä salaatinlehdet laakeaan tarjoilukulhoon ja päälle
    kurkkuviipaleet, melonikuutiot ja paprikasuikaleet. Asettele salaattiin
    kalkkunaviipaleet ja ripottele päälle viinirypäleet.
  3. Sekoita sinappi ja hunaja. Kaada joukkoon öljy vähitellen koko ajan
    sekoittaen. Mausta kastike sitruunanmehulla, suolalla ja
    mustapippurilla. Kaada kastike salaatille.
  4. Ripottele pinnalle hienonnettua kevätsipulia ja nosta
    salaattihetkeksi kylmään maustumaan. Tarjoa salaatti patongin tai
    sämpylöiden kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

piirakka

Ei kommentteja

Kalkkunasalaatti

Resepti: Kalkkunasalaatti

Ainekset

  • 1 rs (300 g) Pirkka hunajamarinoituja kalkkunanfileesuikaleita
  • 1 purjo
  • 1 ps (450 g) Pirkka riisi-vihannessekoitusta (pakaste)
  • 1 – 2 rkl öljyä
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • n. 1/2 dl tuoretta oreganoa hienonnettuna
  • Vadille
  • 1 pieni jäävuorisalaatti tai jääsalaatti
  • 1 tlk (410 g) Pirkka persikanpuolikkaita mehussa
  • Kastike
  • 1 banaani
  • 1 dl Pirkka kevytmajoneesia
  • 1 dl Pirkka appelsiinitäysmehua
  • 1 tl currya
  • 1/4 tl mustapippuria

  1. Ruskista kalkkunasuikaleetöljyssä kuumassa paistokasarissa ja
    hauduta kypsiksi noin 5 minuuttia. Nosta suikaleet pannulta.
  2. Hienonna halkaistu, huuhdottu purjo. Kiehauta purjosilppu öljyssä ja
    lisää pannulle hetken kuluttua riisi-vihannessekoitus. Mausta seos ja
    hauduta miedolla lämmöllä kannen alla 5 – 10 minuuttia välillä
    sekoittaen.
  3. Revi salaatti laakealle vadille. Kaada päälle riisi-vihannessekoitus
    ja kypsät kalkkunasuikaleet. Koristele valutetuilla, lohkoiksi
    leikatuilla persikoilla ja hienonna pinnalle tuoretta oreganoa.
  4. Sekoita soseutetun banaanin joukkoon majoneesi ja appelsiinimehu.
    Mausta currylla ja pippurilla. Tarjoa kastike erikseen salaatin kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

letut

Ei kommentteja

Jouluinen mangorahka ja passiokastike

Resepti: Jouluinen mangorahka ja passiokastike

Ainekset

  • 1 tlk (425) mangoviipaleita
  • 1 tlk (2 dl) Pirkka vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 1 tlk (250 g) Pirkka maitorahkaa
  • 1/2 tl kanelia
  • ripaus neilikkaa
  • Kastike 1
  • 4 (n. 160 g) passiohedelmää
  • 3/4 dl appelsiinitäysmehua
  • 3 – 4 rkl tomusokeria
  • Kastike 2
  • 2 dl 5 hedelmän nektaria (Valio)
  • 1 rkl sitruunanmehua
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl perunajauhoja

  1. Kuutioi valutetut mangot. Vatkaa vaniljakastike pehmeäksi vaahdoksi.
    Sekoita joukkoon rahka, mausteet ja mangot. Valmista haluamasi kastike
    ja tarjoa mangorahka kastikkeen kanssa.
  2. Kastike 1: Leikkaa passiohedelmät kahtia ja lusikoi hedelmäliha
    kattilaan. Lisää appelsiinitäysmehu ja tomusokeri. Kiehauta kastike.
    Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä kylmäksi.
  3. Kastike 2: Sekoita kaikki kastikkeen ainekset kattilassa. Kuumenna
    seosta koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Jäähdytä kastike.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

grillaus

Ei kommentteja

Jouluinen islanninsillikaviaari resepti ja ruokaohje

* 1 kpl ruodoton kevytsuolattu islannin sillifile
* ½ rkl sinappia
* ½ dl kuohukermaa
* 1 tl etikkaa
Jouluinen Islanninsillikaviaari
Pilko silli taloussaksilla kuutioiksi, sekoita sinappi kuohukermaan,
lisää mieleisesi ja makusi mukaan etikkaa. Sekoita ja yhdistä
sillikuutioihin.
Halutessasi voit kyllä vielä maustellakin: esim. valko-,
mustapippurilla ja sipulisilpulla, mutta silli sinänsäkin on jo
sinapilla maustettuna hyvin maukasta!
Koristeeksi voit pinnalle ripotella pöytään joulunpunaista
rosepippuria.
Sopii myös iltapalaksi joululimpun kera!
Resepti: Jouluinen islanninsillikaviaari

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

lohi

Ei kommentteja

Jouluinen suklaakakku resepti ja ruokaohje

* POHJA:
* 4 kpl Munia
* 1,5 dl sokeria
* 2 dl vehnäjauhoja
* 2 tl leivinjauhetta
* 1 tl vaniljasokeria
* 1 rkl piparkakkumaustetta
* 1 tl kanelia
* kostutus:
* mietoa glögiä
* Täyte:
* 6 kpl liivatelehtiä
* 200 g maitosuklaata
* 4 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
* 3,5 dl rahkaa
* 1 dl marianne-crushia
* 1 tl vaniljasokeria
* 1 dl glögiä
* suklaakuorrutus:
* 150 g maitosuklaata
* 1 dl Kermaa
Jouluinen suklaakakku
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut
kuivat aineet. Levitä taikina voidellulle ja korppujauhotetulle
irtopohjavuoalle.
Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Pistä irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
Laita pohjalle toinen kakkulevy, kostuta.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Sulata paloiteltu suklaa mikrossa puolen minuutin erissä noin
puolitoista minuuttia. Sekoita suklaata välillä, jotta näet onko suklaa
sulanut.
Vatkaa vanilla vaahdoksi, lisää joukkoon rahka, marianne-crush,
vaniljasokeri ja sulatettu suklaa.
Kuumenna glögi mikrossa kiehuvaksi, liuota vedestä puristetut
liivatteet joukkoon.
Kaada hieman jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan
sekoittaen.
Kaada seos kostutetun pohjaosan päälle. Laita kakku jääkaappiin
hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Nosta täytteen päälle toinen kakkulevy, kostuta.
Sulata suklaa ja lämmitä kerma kädenlämpöiseksi. Sekoita keskenään
voimakkaasti vatkaten. Valuta kuorrutus rauhallisesti kakun päälle ja
reunoille. Anna hyytyä muutama tunti.
Koristele haluamallasi tavalla.
* Jouluinen suklaakakku
Resepti: Jouluinen suklaakakku

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

lettuja

Ei kommentteja

Hyvä jouluinen luumukakku. resepti ja ruokaohje

* 5 dl vehnäjauhoja
* 1 1/2 -2 dl sokeria
* 2 1/2 tl leivinjauhetta
* 2 1/2 tl vaniljasokeria
* 2 dl kermaa tai maitua
* 150-160 g SULLAA RASVAA
* 3 kpl kananmunia
* 1 purkki eli 300g luumuhilloa
Hyvä jouluinen luumukakku.
Sekoita ekana kuivat aineet.Sekoita sitten kerma tai maito kumpaa
käytät,ja sula rasva ja kananmunat ja sekoita käsivispilällä että
kananmunien rakenne rikkoutuu.Lissää se joukkoon,ja luumuhillo.Voitele
iso 2 litran vuoka ja jauhota se.Kaada vuokaan taikina ja paista 175
astetta ja 50-60 minnuuttia.Mitä aikusemmin joulua teet kakun sitä
paremmin maku paranee,ja kakun voi pakastaa.
* Hyvä jouluinen luumukakku.
Resepti: Hyvä jouluinen luumukakku.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

limonadi

Ei kommentteja

Jouluinen pullalyhty

Resepti: Jouluinen pullalyhty

Ainekset

  • 1/2 l maitoa
  • 50 g hiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • 2 dl sokeria
  • 1 rkl kardemummaa
  • 2 dl rusinoita
  • 14 dl Pirkka vehnäjauhoja
  • 200 g Pirkka leivontamargariinia
  • Voiteluun
  • kananmunaa
  • Koristeluun
  • 1 prk (160 g) Pirkka vihreitä kirsikoita
  • 1 prk (160 g) Pirkka punaisia kirsikoita
  • raesokeria
  • 225 g (n. 4 dl) tomusokeria
  • 3 – 4 rkl vettä
  • pecanpähkinöitä

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva maitoon. Sekoita
    joukkoon suola, muna, sokeri, kardemumma, rusinat ja noin puolet
    jauhoista sekä pehmeä rasva. Alusta loput jauhot taikinaan käsin,
    kunnes taikina irtoaa käsistä ja astian reunoista. Anna kohota liinan
    alla noin 20 minuuttia.
  2. Leivo taikinasta 32 tasakokoista pullaa. Muodosta pullista kahdelle
    pellille lyhdyn kerrokset. Aseta ensimmäistä kerrosta varten 9 pullaa
    ympyrän muotoon ja 3 ympyrän sisään, toista kerrosta varten 7 ympyrän
    muotoon ja 3 sisään, kolmanteen 5 ympyrän muotoon ja yksi ympyrän
    sisään, toiseksi viimeiseen 3 ryhmään ja viimeinen pulla paistetaan
    yksinään lyhdyn huipuksi. Anna lyhdyn kerrosten kohota liinan alla noin
    30 minuuttia.
  3. Voitele kohonneet lyhdyn kerrokset munalla ja koristele etenkin
    reunoista kirsikoilla ja raesokerilla. Voit jättää kirsikoita myös
    paistamisen jälkeistä koristelua varten.
  4. Paista pullakerrokset
    175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Jäähdytä leivinliinan alla.
  5. Sekoita tomusokeri ja vesi keskenään paksuksi tahnaksi ja liimaa
    sillä jäähtyneet pullalyhdyn kerrokset suuruusjärjestyksessä
    päällekkäin. Valuta loppu tomusokerikuorrutus koristeeksi ja asettele
    loput kirsikat lyhdyn reunoille. Halutessasi koristele myös
    pecanpähkinöillä.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

lohi

Ei kommentteja

Seuraavat reseptit »