Haku sanoilla "lahna paistettu"

Lahna, uunissa, foliossa resepti ja ruokaohje

* Lahna
* hienoa merisuolaa
* tilliä tuoretta tai pakastettua
* sitruunapippuria
Lahna, uunissa, foliossa
Kuivaa perattu lahna hyvin talouspaperilla. Levitä riittävän iso arkki
foliota uunivuokaan. Ripottele folion päälle suolaa, sitruunapippuria
ja tilliä lahnan kokoiselle alueelle.Lätkäise lahna mausteiden päälle,
mausta kala samoilla mausteilla myös sisältä ja päältä. Käännä folion
reunat ylös lahnan ympärille, niin että nesteet pysyvät foliossa.
Paista n. 175 asteen lämmössä kunnes ruodot irtoavat. Valele lahnaa,
siitä irtoavalla nesteellä pari kertaa paistamisen aikana.
Itse paistoin leivinuunissa n. tunnin ajan, laitoin vielä osaksi aikaa
foliota päälle suojaksi, ettei kuivu liikaa.
* Lahna, uunissa, foliossa
Resepti: Lahna, uunissa, foliossa

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

illallinen

Ei kommentteja

Paistettu riisi katkaravuilla resepti ja ruokaohje

* 6 dl keitettyä riisiä (enemmänkin voi laittaa)
* 200 g katkarapuja (mieluummin isoja)
* 1 porkkana
* 1 Sipuli
* 2 kananmunaa
* soijaa
* seesamiöljyä
* limemehua
Paistettu riisi katkaravuilla 3 Annosta
Jos sinulla ei ole esimerkiksi edellisenä päivänä tähteeksi jäänyttä
riisiä, keitä sitä riisin oman keitto-ohjeen mukaan. Edellisenä päivänä
keitetty riisi toimii paremmin, koska se ei ole niin vetistä kuin
vastakeitetty. Itse käytin tässä jasmiiniriisiä.
Sulata jäiset katkaravut (esim. mikrossa sulatusteholla, ei missään
nimessä täydellä teholla, ettei ne mene kasaan). Silppua sipuli ja
raasta porkkana. Riko kananmunat wokkipannuun miedolle lämmölle ja
hämmennä niitä koko ajan, jotta tuloksena on vielä hieman löysää
”kokkelia”. Kaada munakokkeli pois pannulta vaikka lautaselle.
Kuullota sipuleita öljyssä hetken aikaa pannulla ja lisää
porkkanaraaste joukkoon. Lisää riisi ja katkaravut pannulle ja
sekoittele taas hyvin. Tässä vaiheessa levy saa olla aika kuumalla.
Kaada munakokkeli paistoksen joukkoon, sekoittele ja mausta koko setti
soijalla, seesamiöljyllä ja limemehulla.
Soijaa voi kaataa joukkoon pari lorausta, limemehua noin
ruokalusikallisen verran ja seesamiöljyä ehkä tee- tai
ruokalusikallinen (kannattaa maistella ja lisätä mausteita oman maun
mukaan). Sitten kun maku on kohdallaan ja riisit ovat irronneet
toisistaan, ruoka on valmista!
* Paistettu riisi katkaravuilla
Resepti: Paistettu riisi katkaravuilla 3 annosta

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

mansikat

Ei kommentteja

Paistettu camembert

Resepti: Paistettu camembert

Ainekset

  • 2 (à 125 g) puolikypsää tai raakaa camembertjuustoa
  • muna
  • 1 dl korppujauhoja
  • Paistamiseen
  • voita tai margariinia
  • Lisäksi
  • vadelmahilloa

  1. Vatkaa munan rakenne rikki. Mittaa korppujauhot lautaselle. Leikkaa
    juustot kahteen tai neljään osaan. Kasta palat ensin munaan, sitten
    korppujauhoihin. Paista juustopalat voissa pannulla molemmin puolin.
    Valuta ylimääräinen rasva talouspaperiin. Tarjoa heti jälkiruokana
    kirsikka- tai vadelmahillon kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kasvikset

Ei kommentteja

Paistettu tuorejuusto resepti ja ruokaohje

* 1 pkt (250g) kotijuustoa
* ½ dl vehnäjauhoja
* 1 kpl kananmuna
* 1 dl hienonnettuja mantelilastuja tai maissihiutaleita
* voita, hilloa
* 1-2 dl kuohukermaa
* 2 tl vaniliinisokeria
*
*
Paistettu tuorejuusto 4 Annosta
Leikkaa juusto neljään palaan. Pyöritä palat vehnäjauhoissa, munassa ja
hienonnetussa manteli- tai maissihiutaleessa.
Kuumenna voi pannussa ja paista juustopalat kullanruskeiksi
jokapuolelta.
Tarjoa mieleisesi hillon ja vaniliinisokerilla maustetun kermavaahdon
kera.
Resepti: Paistettu tuorejuusto 4 annosta

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kinkkuvoileipa

Ei kommentteja

Juurescouscous ja paistettu makkara

Resepti: Juurescouscous ja paistettu makkara

Ainekset

  • 3 porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 2 – 3 lehtisellerinvartta
  • 1 palsternakka tai lohko lanttua
  • 1 pkt (400 g) Pirkka ruokamakkaraa
  • 2 rkl öljyä
  • n. 1/2 l vettä
  • 2 rkl kasvisfondia
  • 2 dl couscousia
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1/2 rkl oriental maustemixiä
  • 1 dl mangochutneyta

  1. Viipaloi kuoritut porkkanat, leikkaa sipuli ohuiksi lohkoiksi ja
    hienonna lehtisellerin varret. Kuutioi palsternakka tai lanttu.
    Halkaise ja viipaloi makkara.
  2. Kiehauta paistokasarissa tilkassaöljyä ensin sipulilohkot. Lisää
    joukkoon porkkanat, sellerit ja palsternakka. Kuullota vihanneksia
    hetken aikaa ja kaada kasariin vesi. Mausta kasvisfondilla.
  3. Hauduta kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes vihannekset ovat
    kypsiä. Lisää paistokasariin couscous, sekoita hyvin ja siirrä kasari
    pois kuumalta levyltä. Anna hautua kannen alla vielä muutama minuutti.
  4. Ruskista sillä aikaa makkaraviipaleet paistinpannussa. Mausta
    couscous mustapippurilla, oriental-maustemixillä ja mangochutneylla.
    Kumoa juurescouscous keskelle tarjoiluvatia keoksi ja ympäröi keko
    makkaraviipaleilla.Koristele lehtisellerin lehdillä.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

englantilainen_aamiainen

Ei kommentteja

Paistettu siika ja kasviksia resepti ja ruokaohje

* 400 g siikafilettä
* 100 g purjoa
* 1 kpl a`200g kurpitsaa
* 1 kpl a`150g punaista paprikaa
* 170 g tuoreita herkkusieniä
* 1 rkl rypsiöljyä
* ½ tl suolaa
* ½ tl mustapippuria
*
Paistettu siika ja kasviksia 4 Annosta
Leikkaa siika ja kasvikset suikaleiksi. Paista siikasuikaleet
paistinpannussa öljyssä.
Siirrä ne odottamaan. Lisää pannulle tilkka öljyä sekä purjoa,
kesäkurpitsaa, paprika sekä herkkusienet.
Kypsennä niitä kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Lisää kypsä siika ja mausta seos, suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita kevyesti.
Resepti: Paistettu siika ja kasviksia 4 annosta

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

juusto

Ei kommentteja

Kevyesti paistettu tonnikala resepti ja ruokaohje

* 50 g hyvää tuoretta tonnikalaa esim. sushin tai sashimin ylijäämiä
* 1 tl tuoretta wasabia ks. linkki
* 0.5 tl soijakastiketta
* 0.5 tl miriniä tai hon-miriniä
* 1/4 tl sokeria
* 0.5 tl RUOKAÖLJYÄ
Kevyesti paistettu tonnikala 4 Annosta
Sekoita soija, mirin ja sokeri keskenään. Kuutioi tonnikala. Marinoi
tonnikalaa kastikkeessa n. 15 minuuttia.
Kuumenna öljy paistinpannulla. Paista tonnikala ja kastike kevyesti, n.
1 minuuttia, niin että tonnikala jää punaiseksi keskeltä.
Koristele wasabilla.
* Kevyesti paistettu tonnikala
Resepti: Kevyesti paistettu tonnikala 4 annosta

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

mansikkaa_kermalla

Ei kommentteja

Voissa paistettu taimen resepti ja ruokaohje

* 1 600g taimen fileenä
* merisuolaa
* sitruunapippuria
* korppujaujoja
* 1 kpl kanamuna
*
*
*
*
Voissa paistettu taimen 2 Annosta
* Sekoita korppujauho ja sitruunapippuri ja suola.
* Vatkaa kanamuna.
* Kierauta file kanamunassa ja kääntele jauhosotkussa.
* Paista voissa ja nauti vaikka sellasenaan tai perunamuusin kera.
* Voissa paistettu taimen
Resepti: Voissa paistettu taimen 2 annosta

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

katkarapusalaatti

Ei kommentteja

Paistettu kala ja hollandaisekastike

Resepti: Paistettu kala ja hollandaisekastike

  • 600 g kuha- tai ahvenfileitä
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl sitruunapippuria
  • Leivittämiseen
  • 1/2 dl vehnäjauhoja
  • Paistamiseen
  • 2 – 3 rkl voita tai margariinia
  • Kastike
  • 1 ps hollandaisekastikeaineksia
    1. Mausta kalafileet suolalla ja pippurilla ja kasta ne vehnäjauhoihin.
      Ravistele liiat jauhot pois ja anna leivityksen kuivahtaa hetken aikaa
      ennen paistamista.
    2. Sulata rasva pannulla ja paista kalafileet hitaasti kypsiksi
      molemmin puolin. Nosta vadille, peitä foliolla ja pane hetkeksi
      lämpimään uuniin, jotta ne pysyvät lämpiminä.
    3. Valmista kastike pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa paistetut
      kalafileet hollandaisekastikkeen, porkkanaperunasoseen ja salaatin
      kanssa.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    tomaattikeitto

    Ei kommentteja

    Kokonaisena paistettu naudanfilee

    Kokonaisena paistettu naudanfilee
    Ingredients
    • kpl 8 perunoita
    • Naudansisä- tai ulkofileetä
    • tl 1 mustapippuria
    Instructions
    1. Lisäksi tarvitset rouhittua musta- ja viherpippuria, tuoreita yrttejä, kuten rosmariinia, timjamia, rakuunaa.
    2. Käytä 500–600 g:n pala raakakypsynyttä naudansisä- tai ulkofileetä.
    3. Suolaa maun mukaan.
    4. Ota liha huoneenlämpöön 2–3 tuntia ennen kypsennystä. Poista kalvot ja ruskista filee kokonaisena kuumassa paistinpannussa. Kun filee on kauniin ruskea, anna sen jäähtyä hieman ja hiero sitten pintaan suolaa, pippuria ja hienonnettuja yrttejä.
    5. Nosta filee uunivuokaan, työnnä paistomittari lihaan, niin että mittarin kärki on paksuimman lihakohdan keskellä.
    6. Kypsennä miedossa 100-asteisessa uunissa, kunnes paistomittarissa on 68 astetta.
    7. Ota filee uunista, peitä foliolla ja anna levähtää 5–10 minuuttia. Leikkaa viipaleiksi. Tarjoa lisänä perunoita sekä kolmen kasviksen kastiketta.

    Satunnainen kuva galleriasta

    ananas

    Ei kommentteja

    Seuraavat reseptit »