Haku sanoilla "maidoton uunikala"

Ranskalainen uunikala

Resepti: Ranskalainen uunikala

Ainekset

  • 1 pkt (4 x 100 g) seitiä(pakaste)
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • Kuorrutus
  • 50 g Pirkka meijerivoita
  • 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
  • 1/2 tl kuivattua rakuunaa
  • 1 viipale Pirkka paahtoleipää, muruina (n. 1 dl)
  • (mielellään pakastettua tai pari päivää vanhaa)
  • 3/4 dl persiljaa hienonnettuna
  • 1/2 dl Pirkka Parhaat parmesaania raastettuna
  • 4 pientä tomaattia
  • Lisäksi
  • 1 ps (400 g) Pirkka pariisinperunoita (pakaste)

  1. Lado jäiset kalapalat voideltuun laakeaan uunivuokaan. Ripottele
    päälle suola ja valele kalapalat sitruunan mehulla. Peitä vuoka
    foliolla ja kypsennä 225 asteessa noin 20 minuuttia.
  2. Sulata voi kasarissa ja siirrä pois liedeltä. Lisää valkosipuli ja
    rakuuna. Leikkaa paahtoleipäviipaleista kuoret pois ja leikkaa leipä
    aivan hienoksi muruksi.
  3. Sekoita leipämurut voisulaan ja lisää persiljasilppu ja
    juustoraaste.
  4. Valuta kaloista vuokaan muodostunut vesi pois. Halkaise tomaatit ja
    asettele ne kalan viereen vuokaan. Levitä kuorrutus kalapaloille ja
    tomaateille.
  5. Kuorruta 225 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Tarjoa
    keitettyjen tai paistettujen pariisinperunoiden kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

keitetyt_kananmunat

Ei kommentteja

Tanskalainen uunikala

Resepti: Tanskalainen uunikala

Ainekset

  • 1 ( 625 g) Pirkka kirjolohifilee, ruodoton (sis.suolaa 1 %)
  • ripaus mustapippuria
  • Täyte
  • 1 ps (180 g) Pirkka katkarapuja (pakaste)
  • 1/2 dl Pirkka kevytmajoneesia
  • 1/2 dl crème fraîchea (ranskankerma)
  • 1/2 – 1 dl hienonnettua tilliä
  • Lisäksi
  • Pirkka kukkavihanneksia (pakaste)

  1. Leikkaa fileeseen 2 – 3 sentin välein nahkaan asti ulottuvia
    viiltoja. Nosta kirjolohifilee vuokaaan. Hiero fileen pintaan pippuria.
  2. Valuta sulaneet katkaravut ja hienonna ne karkeaksi, jos ne ovat
    kookkaita.
  3. Sekoita täytteen ainekset hyvin keskenään ja täytä sillä kirjolohen
    viillot. Aseta filee nahkapuoli alaspäinvoideltuun kookkaaseen
    uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa
    tanskalainen uunikala esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja
    Pirkka-kukkavihanneksien kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kurpitsa

Ei kommentteja

Uunikala julienne

Resepti: Uunikala julienne

Ainekset

  • 1 (625 g) Pirkka kirjolohifilee
  • 2 – 3 porkkanaa
  • 1 (n.100 g) palsternakka
  • 15 (cm:n) pala purjoa
  • 2 rkl öljyä
  • ripaus suolaa
  • mustapippuria
  • sitruunaa
  • tuoretta tilliä

  1. Kuori porkkanat ja palsternakka ja leikkaa tikkumaisiksi
    suikaleiksi. Halkaise, huuhdo ja suikaloi purjo.
  2. Paista porkkanoita kuumassaöljyssä pannulla pari minuuttia. Lisää
    palsternakka- ja purjosuikaleet ja paista vielä muutama minuutti.
    Mausta kasvissuikaleet suolalla ja levitä uunivuoan pohjalle. Tee
    kalafileelle tila keskelle.
  3. Huuhtele filee nopeasti ja kuivaa talouspaperilla. Nosta filee
    vuokaan nahkapuoli päällepäin. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 20 – 25
    minuuttia, kunnes kala on kypsä.
  4. Vedä nahka pois. Mausta kala suolalla ja mustapippurilla. Puserra
    päälle tilkka sitruunanmehua.
  5. Koristele tillillä ja sitruunaviipaleilla.
  6. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

limonadi

Ei kommentteja

Espanjalainen uunikala

Resepti: Espanjalainen uunikala

Ainekset

  • 1 pkt (400 g) Pirkka seitiä, lohta tai puna-ahventa (pakaste)
  • annospaloina
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria
  • 1 – 2 (300 g) Pirkka sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 ps (300 g) Pirkka paprikasekoitusta (pakaste)
  • 3 rkl öljyä
  • 1/2 dl mustia oliiveja renkaina
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria
  • 1 (oksa) rosmariinia
  • 4 (viipaletta) sitruunaa

  1. Anna kalan sulaa pakkauksessaan jääkaapissa tai poista pakkaus ja
    sulata kala mikroaaltouunissa sulatusteholla. Kuori ja viipaloi
    sipulit. Hienonna valkosipulinkynnet.
  2. Kuullota sipuleita pannulla. Siirrä sipulit sivuun. Paista myös
    paprikasuikaleet pannulla kovalla lämmöllä, kunnes sulava vesi on
    haihtunut. Kaada sipulitja oliiviviipaleet joukkoon, mausta suolalla ja
    pippurilla ja levitä tasapohjaiseen uunivuokaan.
  3. Paloittele seiti.Mausta kalapalat suolalla ja pippurilla ja asettele
    ne tasaisin välein vihannespetiin tehtyihin syvennyksiin. Pane muutama
    rosmariininlehti ja ohut sitruunaviipale jokaiselle kalapalalle. Pyyhi
    vuoan reuna puhtaaksi.
  4. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 15 – 25 minuuttia kalan
    sulamisasteen mukaan. Kala on kypsä, kun se on muuttunut
    läpikuultamattomaksi. Koristele rosmariinin lehdillä. Tarjoa lisäksi
    keitettyjä tai ranskanperunoita ja raastesalaattia.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

englantilainen_aamiainen

Ei kommentteja

Mustikkapiirakka, gluteeniton, maidoton, munaton… resepti ja ruokaohje

* POHJA
* 100 g kasvirasvaa esim. sininen keiju 70%
* 1 dl sokeria
* 2 rkl omenasosetta
* n.3 dl semper Fin mix hieno jauhoseos
* 1 tl leivinjauhetta
* TÄYTE
* 1 rkl maizenaa
* n.4 dl mustikoita pakasteesta tai tuoreita
* 2 rkl sokeria
* muruseos
* n. 25 g kasvirasvaa
* n. ½ dl sokeria
* n. ½ dl Semper hieno jauhoseos
* (vaniljasokeria)
Mustikkapiirakka, gluteeniton, maidoton, munaton…
Sekoita rasva ja sokeri esim. vatkaimen kanssa, lisää omenasose ja
juhot joihin olet sekoitanut leivinjauheen, sekoita. Levitä taikina
kasvirasvalla voidellun vuoan pohjalle.
Sekoita pakastemustikoihin hieman sokeria ja maizenaa, ripottele
mustikat taikinan pinnalle.
Tee muruseos kasvirasvaa, sokerista ja Semper jauhoseoksesta, (mausta
ripauksella vaniljasokeria). Ripottele muruseos mustikoiden pinnalle.
Paista piirakkaa n. 30 min. uunin lämpö n. 200 ast.
Tarjoa esim. Tofu-jäätelön kanssa.
* Mustikkapiirakka, gluteeniton, maidoton, munaton…
Resepti: Mustikkapiirakka, gluteeniton, maidoton, munaton…

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kanapasta

Ei kommentteja

Pak kallen uunikala

Resepti: Pak kallen uunikala

Ainekset

  • 1 pkt ( 400 g) pakastekalaa sulartettuna
  • Kastike
  • 2 rkl juoksevaa margariinia
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 4 dl maitoa
  • valkopippuria
  • 2-3 rkl Pirkka -mätitahnaa
  • 1 dl tilliä hienonnettuna

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Palottele kala ja lado voideltuun
    uunivuokaan.
  2. Kiehauta margariini ja jauhot kattilan pohjalla
    kastikettä varten ja lisää maito useassa erässä. Vatkaa kastike joka
    kerta tasaiseksi ja kiehauta. Anna kastikkeen kiehua pari minuuttia ja
    mausta pippurilla, mätitahnalla ja tillillä.
  3. Kaada kastike kalalle ja
    kypsennä uunissa keskitasolla noin 30 minuuttia. Hienonna päälle
    tuoretta tilliä ja tarjoa keitettyjen perunoiden ja porkkanaraasteen
    kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

mansikkaa_kermalla

Ei kommentteja

Maidoton mansikkapirtelö

Resepti: Maidoton mansikkapirtelö

Ainekset

  • 2 1/2 dl Pirkka pakastemansikoita
  • 3 dl Pirkka soijajuomaa
  • 2 1/2 dl Tofuline vaniljajäätelöä

  1. Soseuta kohmeiset mansikat monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella
    syvässä kulhossa ja lisää soijajuoma koneen käydessä.
  2. Lisää lopuksi jäätelö ja sekoita juoma tasaiseksi. Mausta
    halutessasi juoksevalla hunajalla. Tarjoa korkeasta lasista.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

jalkiruoka

Ei kommentteja

Kalaruokareseptit

 

Tässä alla samankaltaisissa resepteissä kalaruokareseptit listattuna.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kasviksia

Ei kommentteja

Pulla, maidoton, munaton

Pulla, maidoton, munaton
Ingredients
  • ½ pk tuorehiivaa tai hieman vajaa 1 pss kuihahiivaa
  • ½ tl suolaa
  • n.7 dl vehnäjauhoja
  • n100 g sulatettua maidotonta margariinia (esim. sininen Keiju 70%)
  • mausteeksi esim. kardemumaa tai vaniljasokeria
  • 2,5 dl vettä
  • 1 dl sokeria
Instructions
  1. Tee pullataikina lisäämällä sokeri, suola, tuorehiiva ja mausteet kädenlämpöiseksi lämmitettyyn nesteeseen. (Kuivahiivan voit sekoittaa pieneen erään jauhoja ja lisätä nesteeseen jo alkuvaiheessa). Lisää jauhot vähitellen hämmennellen esim. puuhaarukalla, lopuksi käsin alustaen. Rasva lisätään alustuksen loppuvaiheessa.Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa( n. 30 min).Leivo pulliksi oman makusi mukaan. Anna pullien kohota ennen paistamista, kohotusaika n.15 – 20 min.Voitele kohonneet pullat esim. sokeroidulla kahvilla ja ripottele vielä päälle sokeria.Kuvan pullista on osa tehty kaulimalla pullataikina levyksi. Kaulitulle levylle levitetään pehmennyt maidoton margariini, täytteenä on pilkottuja aprikoosinpaloja ja rusinoita sekä vaniljasokerilla maustettua sokeria. Paistettu paperisessa pullavuoassa.Annos: n. 20 kpl

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

paistetut_perunat_uunissa

Ei kommentteja

Uunikala Tomaattikastikkeessa

Uunikala Tomaattikastikkeessa
Ingredients
  • n.15 cm purjoa tai 1/2 sipulia
  • 3-4 tl sitruunapippuria
  • 3-4 dl kevyt- tai ruokakermaa
  • 3 tl suolaa
  • 3-5 dl juustoraastetta
  • 9 rkl tomaattisosetta tai tomaattipyrettä
  • 600 g perattua kalaa
Instructions
  1. [ol] Ota esille valmistusaineet ja työvälineet. Voitele uunivuoka ja laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Halkaise, pese ja leikkaa purjo puolirenkaiksi. Jos käytät sipulia, leikkaa se puolirenkaiksi. Ripottele kalan pinnalle suola ja purjo- tai sipulisuikaleet. Levitä päälle tomaattiviipaleet. Sekoita kevytkerman joukkoon tomaattisose ja sitruunapippuri ja kaada vuokaan kalan päälle. Kypsennä kalapaistosta uunissa noin 30 minuuta. Lisää juustoraaste. Kypsennä 10 minuuttia. [/ol]

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

tee

Ei kommentteja

Seuraavat reseptit »