Resepti: Onnin omenapiirakka
Ainekset
- Pohja
- 180 g (n. 3 dl) vehnäjauhoja
- 1 dl sokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 150 g kylmää margariinia
- 1/2 kananmuna
- Täyte
- 4 – 5 hapahkoa omenaa
- 2 – 3 rkl sokeria
- 1 tl jauhettua kardemummaa
- 2 tl kanelia
- Päälle
- 1 1/2 kananmunaa
- 1 dl sokeria
- 25 g voita tai margariinia
- 1/2 dl kiehuvaa vettä
- 1 1/2 dl vehnäjauhoja
- 1/2 tl leivinjauhetta
- Mittaa jauhot, sokeri ja leivinjauhe monitoimikoneen kulhoon ja
lisää paloiteltu, kylmä margariini. Aja seos murumaiseksi koneella.
Riko muna esimerkiksi tasareunaiseen juomalasiin ja vatkaa tasaiseksi
haarukalla. Kaada puolet munasta koneeseen ja seosta taikina
tasaiseksi. Jätä taikina kulhossaan kylmään hetkeksi ja valmista täyte.
- Poista omenoista siemenkota omenaporalla, kuori omenat ja leikkaa ne
paksuhkoiksi lohkoiksi. Sekoita sokeri ja mausteet sekaisin ja
ripottele omenalohkoille niin että lohkot tulevat tasaisesti
maustetuiksi.
- Taputtele pohjataikina jauhotetuin käsin kookkaan lasisen
piirakkavuoan (halkaisija 26 – 27 cm) pohjalle ja reunoille. Lado
päälle omenalohkot ja kypsennä piirakkaa 15 minuuttia 175-asteisen
uunin alimmalla tasolla.
- Mittaa päällitaikinan ainekset. Vatkaa muna ja sokeri vaaleaksi
vaahdoksi. Sulata voi kasarissa, lisää vesi ja kiehauta seos. Lisää
seos kiehuvana munavaahtoon voimakkaasti vatkaten. Lisää jauhot ja
niihin sekoitettu leivinjauhe vaahtoon vasta kun piirakkapohja on
valmis.
- Ota piirakka uunista ja kaada kakkutaikina omenoiden päälle
tasaiseksi kerrokseksi. Jatka kypsentämistä, kunnes pintataikina on
kypsä tikulla koitettaessa ja värittynyt. Paistoaika on noin 12 – 15
minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja tarjoa kylmänä. Sirottele päälle
tomusokeria.
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta
Resepti: Kahvikaisan omenapiirakka
Ainekset
- 4 isoa omenaa
- 2 dl vahvaa kahvia
- 1 rkl fariinisokeria
- Pohja
- 200 g voita tai margariinia
- 2 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 1 dl perunajauhoja
- 2 1/2 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- Päälle
- 1 dl kermaviiliä
- 1 kananmuna
- 1/2 dl vahvaa kahvia
- 3/4 dl fariinisokeria
- 1 tl vanilliinisokeria
- Kuori ja viipaloi omenat kahvi-fariinisokeriseokseen maustumaan. Tee
sillä aikaa piirakan pohja.
- Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita
perunajauho, vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään ja lisää vaahtoon.
Sekoita taikina tasaiseksi.
- Painele taikina voideltuun halkaisijaltaan 30 cm:n piirakkavuokaan.
Nostele maustuneet omenaviipaleet liemestä pohjan päälle järjestykseen.
- Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 20 minuuttia.
- Sekoita kermaviili, muna, kahvi (voi ottaa omenoiden
maustumisliemestä), fariinisokeri ja vanilliinisokeri. Kaada seos
omenoiden päälle ja paista vielä 10 minuuttia uunin keskitasolla.
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta
Resepti: Omenapiirakka, gluteeniton
Ainekset
- Pohja
- 100 g margariinia
- 3/4 dl sokeria
- 2 1/2 dl Pirkka gluteenitonta jauhoseosta
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 rkl kylmää vettä
- Täyte
- 100 g mantelimassaa
- 5 – 6 hapanta omenaa
- 3 rkl fariinisokeria
- Vaahdota pehmeä margariinia ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut
kuivat aineet ja lopuksi vesi. Sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina
voidellun ja jauhotetun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
- Raasta mantelimassa karkealla raastinterällä ja levitä pohjalle.
Kuori omenat ja poista siemenkota omenaporalla. Halkaise omenat kahtia
ja viipaloi ne. Asettele omenanpuolikkaat pohjalle ja ripottele
fariinisokeria pinnalle.
- Paista 200-asteisen uunin alatasolla 25 – 30 minuuttia. Tarjoa
jäätelöntai vaniljakastikkeen kanssa.
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta
* 1 dl kauraleseitä
* 2 dl puolikarkea vehnäjauhoja
* 1 tl leivinjauhetta
* 1,5 dl sokeria
* 1 tl vaniljasokeria
* 75 g margariinia
* 2 kpl kananmunia
* 1,5 dl jogurttia tai piimää
* päälle
* 4-5 kpl omenoita
* 1 tl kanelia
* muruseos
* 50 g margariinisulaa
* 3/4 dl sokeria
* 1,5 dl kauraleseitä
kuidukas omenapiirakka
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sekoita muut ainekset
joukkoon.Levitä taikina voidellulle leseillä leivitetylle
piirkkavuoalle.Viipaloi piirakan päälle omenat ohuina
viipaleina,ripottele päälle kanelia.Valmista muruseos sekoittamalla sen
ainekset keskenään ja levitä se omenien päälle.Paista 200 astetisen
uunin keskitasolla 30-40 min.
Resepti: Kuidukas omenapiirakka
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta
* 1 prk kermaviiliä
* 2,5 dl vehnäjauhoja
* 1 kananmuna
* 2 tl leivinjauhetta
* 4-5 omenaa
* 3 dl vaniljajugurttia, muutkin maut käy varmasti
* 1 dl sokeria
* 1 kananmuna
Omenapiirakka eli Mailon mehevä tonnikalapiirakka omenasta
Sekoita pohjan aineet, kermaviili, vehnäjauhot, munat ja leivinjauhe
keskenään. Levitä piirakkavuokaan. Mulla oli melko iso.
Päälle omenoita siivuina, jugurtin sekaan muna ja sokeri. Maistele
mieleiseksi sokerin määrä.
Paista 200 asteessa parikymmentä minuuttia.
Ohje on suoraan, tai ainakin melkein Mailon ensteks hyvän mehevän
tonnikalapiirakan ohje. Vähän muokkasin.
* Omenapiirakka eli Mailon mehevä tonnikalapiirakka omenasta
Resepti: Omenapiirakka eli mailon mehevä tonnikalapiirakka omenasta
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta
* 100 g margariinia
* 3/4 dl sokeria
* 1 kpl kananmunia
* 1 tl leivinjauhetta
* 2½ dl vehnäjauhoja
* täyte
* 2-3 kpl isoja omenoita
* päälle
* 100 g margariinia
* ½ dl sokeria
* 1½ dl ruishiutaleita
* 1 tl vaniljasokeria
* 1 dl vehnäjauhoja
* 1 tl leivinjauhetta
Morsiamen omenapiirakka
- Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri.
- Lisää muna hyvin sekoittaen.
- Lisää leivinjauhe-jauhoseos ja sekoita tasaiseksi.
- Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
- Kuori ja lohko omenat, asettele piirakkavuokaan.
- Sekoita päällisen kuivat aineet sekaisin, sulata rasva, kaada
joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
- Ripottele päällisen nokareita omenoiden päälle.
- Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min.
Voi maustaa kanelilla ja/tai kardemummalla. Jauhettu inkiväärikin voi
antaa kivan säväyksen!
Jonagold-omenat sopivat tähän piirakkaan ”kuin nenä päähän”.
* Morsiamen omenapiirakka Tuon verran meni kerralla, Sulhanen tykkäs
kovastikin 
Resepti: Morsiamen omenapiirakka
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta
Resepti: Mantelinen omenapiirakka
Ainekset
- Pohja
- 2 dl vehnäjauhoja
- 1 dl Pirkka kaurahiutaleita
- 1/2 dl sokeria
- 75 g voita tai leivontamargariinia
- Kastike
- 75 g voita tai leivontamargariinia
- 1 dl sokeria
- 2 rkl vehnajäuhoja
- 3 dl Pirkka kevytkermaa
- Täyte
- 3 – 4 hapanta kotimaista tai Granny Smith omenaa
- 1 dl Pirkka mantelirouhetta
- Pinnalle
- 1 dl Pirkka mantelilastuja
- Sekoita jauhot, kaurahiutaleet ja sokeri huoneenlämpöiseen rasvaan.
Painele seos torttuvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200
asteessa noin 10 minuuttia.
- Valmista kastike. Sulata rasva pinnoitetussa kattilassa, lisää
sokeri ja vehnäjauhot ja anna kiehahtaa. Sekoita joukkoon kerma ohuena
nauhana. Anna kiehua miedolla lämmöllä5 minuuuttia.
- Levitä esikypsennetyn piirakkapohjan päälle kuoritut, viipaloidut
omenat. Ripottele päälle mantelirouhe. Kaada vuokaan kastike ja
ripottele päälle mantelilastuja. Paista piirakkaa noin 25 minuuttia,
kunnes piirakka on saanut kauniin värin.
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta
Ainekset
200 g margariinia
1 dl sokeria
2 kpl kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
4-5 isoa omenaa
1 dl vettä
1 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
2 rkl vettä
Ohjeet
Leikkaa kuoritut omenat kuutioiksi ja kiehauta ne sokerilla maustetussa
vedessä puolipehmeiksi. Suurusta perunajauhovesi-seoksella. Anna
jäähtyä. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen
vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne
taikinapohjaan siivilän läpi. Ota taikinasta noin kolmannes erikseen
koristepursotusta varten. Tasoittele taikina jauhotetuin sormin
voidellun torttuvuoan tai irtopohjaisen vuoan (halk 25cm) pohjalle ja
reunoille. Levitä omenaseos torttupohjalle. Pursota taikinasta
koristeraidat ja paista torttua 200 asteessa noin puoli tuntia.
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta
Ainekset
150 g voita
1 muna
3/4 dl sokeria
2 dl karkeita vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
päälle
4 dl pakkasesta aronian marjoja /sosetta
omenan viipaleita
kanelia
2 dl viiliä
1 muna
3/4 dl sokeria
Ohjeet
Sekoita pohjan aineet keskenään.
Painele taikina piirakkavuokaan.
Laita kerros marjoja taikinan päälle ja marjojen päälle omena siivut
.Ripottele kanelia omppujen pintaan.
Sekoita muna , viili ja sokeri keskenään, kaada omenien päälle.
Paista 200 asteessa puolisen tuntia
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta
Ainekset
100 G margariinia
1,5 DL sokeria
2 KPL Munia
3 DL GL. JAUHOJA
2 TL leivinjauhetta
2 KPL Omenia
2-3 DL jugurttia
0,5 DL sokeria
1 kpl Munia
3 tl kanelia
Ohjeet
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat hyvin sekoittaen. Lisää
jauho-leivinjauheseos ja levitä taikina rasvattuun vuokaan reunoille
saakka.
Laita vuoka kylmään täytteitten valmist. ajaksi.
Vatkaa muna jugurtin joukkoon (jugurtti esim. 40% mansikkajugurttia).
Lisää sokeri ja halutessa myös vaniljasok. 1 tl. Levitä seos taikinan
päälle.
Kuutioi kuoritut omenat ja ripottele pinnalle, kaneli ja sokeria
viimeksi. Paista 200 ast. n. 30 min.
Hakusanat:
Satunnainen kuva galleriasta