Haku sanoilla "raparperi rahkapulla"

Raparperi-kerroskakku

Resepti: Raparperi-kerroskakku

  • 200 g voita tai leivontamargariinia
  • 2 dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vanilliinisokeria
  • 1/2 tl kardemummaa
  • Täyte
  • 500 g (9 – 10 dl) raparperipaloja
  • 1 dl siirappia
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 1/2 tl kanelia
  • Pinnalle
  • mantelilastuja
    1. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjan ja
      reunojen väliin. Voitele vuoan reunat.
    2. Valmista täyte. Ota raparperipaloista 3 dl koristelua varten. Pane
      loput raparperipalat (noin 7 dl) kattilaan. Mittaa kattilaan siirappi,
      perunajauhot ja kaneli. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos
      pulpahtaa ja sakenee. Ota kattila pois levyltä ja siirrä kylmään
      vesialtaaseen jäähtymään.
    3. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita
      kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
    4. Levitä puolet taikinasta vuokaan. Levitä päälle raparperiseos ja sen
      päälle loppu taikina. Tasoita pinta. Asettele raparperipalat kakun
      pinnalle ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista 175 asteessa
      uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Irrota kakku vuoasta hieman
      jäähtyneenä. Koristele tomusokerilla. Tarjoa vaniljakastikkeen tai
      -jäätelön kanssa.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    leikkele_lihat

    Ei kommentteja

    Puolukka-rahkapulla

    Resepti: Puolukka-rahkapulla

    Ainekset

    • 2 1/2 dl Pirkka kevytmaitoa
    • 1 ps (11 g) Pirkka kuivahiivaa
    • 1 dl sokeria
    • 3/4 tl suolaa
    • 2 tl kardemummaa
    • 1 Pirkka Parhaat kananmuna
    • 7 – 9 dl vehnäjauhoja
    • 100 g leivontamargariinia
    • Täyte
    • 1 tlk (150 g) Pirkka AB vaniljajogurttia
    • 1 tlk (250 g) Pirkka maitorahkaa
    • 3 Pirkka Parhaat kananmunaa
    • 1 sitruunan raastettu kuori
    • 2 rkl sitruunanmehua
    • 1 dl sokeria
    • Pinnalle
    • 1 ps (200 g) puolukoita (pakaste)
    • 1 1/2 dl vettä
    • 1 dl hyytelösokeria

    1. Lämmitä maito 42-asteiseksi eli hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi.
      Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää seos maidon
      joukkoon. Lisää sokeri, suola, kardemumma, muna ja osa vehnäjauhoista.
      Sekoita joukkoon pehmeä rasva ja alusta taikinaan loput vehnäjauhot.
      Taikina saaolla pehmeää. Peitä taikinakulho liinalla ja kohota
      lämpimässä, vedottomassa paikassa noin 1/2 tuntia.
    2. Kiinnitä irtopohjavuoan (Ø 26 cm) pohjan ja reunan väliin
      leivinpaperi. Sekoita täytteen jogurtti, rahka ja kananmunat keskenään.
      Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Lisää kuoriraaste,
      mehu ja sokeri täytteeseen.
    3. Jaa kohonnut taikina puoliksi. Vaivaa taikinasta ilmakuplat. Kauli
      toisesta puoliskosta piirakan pohja ja reunat (Ø noin 32 cm). Asettele
      levy vuokaan paikoilleen. Leivo toinen taikinanpuolikas pikkupulliksi.
    4. Kaada täyte vuokaan. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla
      noin 25 minuuttia, kunnes täyte hyytyy ja reunat ovat saaneet väriä.
      Jos reunat tummuvat liikaa, peitä vuoka leivinpaperilla. Nosta vuoka
      ritilälle jäähtymään.
    5. Kaada jäiset puolukat jäähtyneen piirakan päälle. Kiehauta vesi ja
      lisää hyytelösokerikoko ajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen,
      nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Levitä liemi lusikalla
      marjojen päälle.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    creme_brulee-vaahtokermavanukas

    Ei kommentteja

    Omena-rahkapulla, pellillinen + 6 pikkupullaa

    Resepti: Omena-rahkapulla, pellillinen + 6 pikkupullaa

    Ainekset

    • 5 dl Pirkka kevytmaitoa
    • 50 g tuorehiivaa tai
    • 2 ps (à 11 g) kuivahiivaa
    • 1 dl sokeria
    • 1 kananmuna
    • 1 rkl kardemummaa
    • 1 1/2 tl suolaa
    • n. 12 – 14 dl vehnäjauhoja
    • 150 g Pirkka meijerivoita tai leivontamargariinia
    • Täyte
    • 2 tlk (à 250 g) rahkaa
    • 1 pkt (350 g) Pirkka omenasosetta
    • 2 kananmunaa
    • 1/2 dl sokeria
    • 2 (300 g) punakuorista omenaa
    • Voiteluun
    • kananmuna

    1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. (Jos käytät kuivahiivaa, katso
      ohje pakkauksesta.) Lisää sokeri, muna, kardemumma ja suola. Alusta
      jauhot taikinaan vähitellen. Lisää pehmeä rasva alustamisen
      loppuvaiheessa. Taikina saa olla pehmeää, mutta kuitenkin käsistä
      irtoavaa. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 1/2 tuntia.
    2. Sekoita rahka, omenasose, munat ja sokeri keskenään. Leikkaa omenat
      ohuiksi lohkoiksi.
    3. Jaa kohonnut taikina puoliksi. Kauli toinen puolikas uunipannun
      kokoiseksi levyksi. Leikkaa jäljelle jääneestä taikinasta noin 1/3 ja
      pyörittele siitä nauhoja piirakan pintaa varten. Leivo lopusta
      taikinasta pikkupullia. Anna taikinoiden kohota.
    4. Levitä kohonneen levyn päälle rahkatäyte. Nosta nauhat ristikoksi
      piirakan päälle. Asettele omenaviipaleet kauniisti rahkan päälle.
      Voitele pullareunat ja -ristikko munalla.
    5. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa noin 20 minuuttia.
      Paista pikkupullia 225 asteessa 8 – 10 minuuttia.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    sipuli

    Ei kommentteja

    Raparperi-sacherkakku

    Resepti: Raparperi-sacherkakku

    Ainekset

    • 3 Pirkka kananmunaa
    • 3 dl sokeria
    • 150 g Pirkka leivontamargariinia
    • 2 dl maitoa
    • 4 1/2 dl vehnäjauhoja
    • 1 dl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa)
    • 2 tl leivinjauhetta
    • 1 tl vanilliinisokeria
    • Kostutus
    • 1 dl Pirkka omenatäysmehua
    • Täyte
    • 1 1/2 dl Pirkka vispikermaa
    • 1 tl vanilliinisokeria
    • 1 pkt (350 g) Pirkka raparperisosetta
    • 1 1/2 rkl sitruunamehua
    • 1/4 tl kanelia
    • Kuorrutus
    • 1/2 dl Pirkka vispikermaa
    • 150 g Fazer tummaa leivontasuklaata
    • 1 rkl voita
    • Koristeeksi
    • Fazer pupuneidin chocorakeita tai
    • valkosuklaarouhetta

    1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata rasva ja
      kaada joukkoon maito. Lisää rasvaseos muna-sokerivaahtoon.
    2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi.
      Vältä turhaa sekoittamista.
    3. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun (3 l) kakkuvuokaan.
      Paistauunin alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kumoa kakku
      hieman jäähtyneenä.
    4. Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kostuta pohjalevy omenatäysmehulla.
    5. Vaahdota kerma ja mausta se vanilliinisokerilla.
    6. Mausta raparperisose sitruunamehulla ja kanelilla. Levitä puolet
      soseesta pohjalevylle. Levitä raparperisoseen päälle puolet
      kermavaahdosta.
    7. Kostuta ja täytä toinen väli samoin. Nosta kansilevy päälle ja
      kostuta myös se. Peitä kakku kelmulla. Siirrä kakku kylmään vetäytymään
      ja pane esimerkiksi leikkuulauta painoksi kakun päälle. Anna kostua
      mielellään yön yli.
    8. Kuumenna kerma pinnoitetussa kattilassa juuri ja juuri
      kiehumispisteeseen. Nosta kattila liedeltä ja paloittele suklaa kerman
      joukkoon. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi voi.
      Levitä kuorrutus kakun päälle (ja reunoille). Koristele halutessasi
      suklaarakeilla tai valkosuklaarouheella.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    pizza_ranskalaiset

    Ei kommentteja

    Värikäs raparperi-mansikkakakku

    Resepti: Värikäs raparperi-mansikkakakku

    Ainekset

    • Pohja
    • 4 kananmunaa
    • 2 dl sokeria
    • 2 dl vehnäjauhoja
    • 1 tl leivinjauhetta
    • Kostutus
    • 1 1/2 dl appelsiinitäysmehua
    • Täyte
    • 250 g (n. 4 dl) Pirkka mansikoita (pakaste)
    • 1 pkt (350 g) Pirkka raparperisosetta
    • 1 tlk (2 dl) vispi- tai kuohukermaa
    • 1 rkl sokeria
    • 1 tl vanilliinisokeria
    • Koristeeksi
    • 2 tlk (à 2 dl) vispi- tai kuohukermaa
    • 1 tl vanilliinisokeria
    • n. 1/2 ps (à 150 g) Fazer tutti frutti crush -rouhetta
    • n. 1/2 ps (à 350 g) Fazer tutti frutti yoghurt splash -makeisia

    1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. (Vaahto on
      valmista kun voit piirtää kahdeksikon vaahdon pintaan vatkaimesta
      valuvalla taikinalla.) Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne
      siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja
      korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa 25 –
      30 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Kumoa hieman jäähtyneenä.
    2. Soseuta sulaneet mansikat ja sekoita ne raparperisoseen joukkoon.
      Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla.
    3. Leikkaa jäähtynyt pohja 3 osaan. Kostuta pohja ja levitä puolet
      mansikka-raparperiseoksesta ja kermasta pohjan päälle. Täytä toinen
      väli samoin. Anna kakun kostua kevyen painon alla (esim. leikkuulauta)
      mielellään yön yli jääkaapissa.
    4. Vaahdota kerma ja mausta se vanilliinisokerilla. Levitä ohut kerros
      kermaa kakun päälle ja reunalle. Pursota loppu kerma kakun päälle
      esimerkiksi punoskuvioksi ja ruudukoksi. Koristele kakun reuna
      karamellirouheella ja pinta makeisilla juuri ennen tarjoilua, koska
      karamellirouhe kostuu säilytettäessä.
      Vinkki! Punoskuvion pursottaminen: Pursota kakun päälle loivan
      s-kirjaimen mallisia kuvioita siten, että seuraava s-kirjain lähtee
      edellisen s:n mutkasta ja peittää alleen edellisen hännän.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    voileivat

    Ei kommentteja

    Mansikka-raparperi murupaistos resepti ja ruokaohje

    * 500 g nuoria raparperinvarsia
    * 1 l tuoreita mansikoita
    * 1 dl sokeria
    * 1 rkl perunajauhoja
    * muruseos:
    * 4 dl kaurahiutaleita
    * 2 dl vehnäjauhoja
    * 2-3 rkl sokeria
    * 1 tl jauhettua kardemummaa
    * 2 dl juoksevaa margariinia tai voita
    Mansikka-raparperi murupaistos 5 Annosta
    Minulla oli käytässä 20x39cm vuoka.
    Pese ja kuivaa raparperin varret. Paloittele noin ½ cm viipaleiksi.
    Viipaloi peratut ja huuhdotut mansikat. Sekoita sokeri ja perunajauhot
    keskenään. Ripottele seos raparperi – mansikkaviipaleiden päälle,
    sekoita varovasti.
    Levittele kaikki voideltuun laakeaan paistovuokaan.
    Sekoita kulhossa muruseoksen kuivat aineet. Lisää margariini ja
    sekoittele murumaiseksi seokseksi. Levitä muruseos tasaisesti
    raparperi-mansikkaviipaleiden peitoksi.
    Kypsennä uunin keskitasolla 200 asteessa. Noin 20 minuuttia, kunnes
    raparperit ovat pehmenneet ja muruseos saanut väriä. Anna jäähtyä
    haaleaksi ja tarjoile vaniljajäätelön tai kastikkeen kanssa
    jälkiruuaksi.
    Vinkki: Voit valmistaa paistoksen etukäteen ja lämmittää paistoksen
    grilliritilällä jälkilämmössä
    Resepti: Mansikka-raparperi murupaistos 5 annosta

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    jalkiruoka

    Ei kommentteja

    Raparperi-vaniljasarvet

    Resepti: Raparperi-vaniljasarvet

    Ainekset

    • Taikina
    • 1 l vehnäjauhoja
    • 200 g voita tai margariinia
    • 1 pkt (50 g) hiivaa
    • 2 dl maitoa
    • 2 munaa
    • 1 dl sokeria
    • 1 tl suolaa
    • 1 tl kardemummaa
    • Vaniljakreemi
    • 2 dl maitoa
    • 1/2 dl sokeria
    • 2 rkl maissitärkkelystä
    • 1/2 tl vanilliinisokeria
    • 1 rkl voita
    • Raparperitäyte
    • n. 200 g raparperipaloja
    • 1/2 dl sokeria
    • Voiteluun
    • 1 muna
    • Koristeluun
    • 2 dl tomusokeria
    • 1 1/2 rkl vettä

    1. Valmista ensin vaniljakreemi. Sekoita pienessä kattilassa maito,
      sokeri ja maissitärkkelys. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen,
      kunnes seos sakenee. Nosta kattila liedeltä. Lisää vanilliinisokeri ja
      voi. Anna jäähtyä. Sekoita raparperipalojen joukkoon sokeri.
    2. Sekoita jauhot ja huoneenlämpöinen rasva. Liuota hiiva
      kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Lisää joukkoon sokeri, suola,
      kardemumma ja munat sekä viimeiseksi jauho-rasvaseos. Alusta taikina
      tasaiseksi. Anna taikinan levätä noin 15 minuuttia.
    3. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja kaaviloi se noin 36 x
      50 cm:n kokoiseksi levyksi. Leikkaa levytaikinapyörällä poikittain
      kolmeen osaan. Leikkaa levyt edelleen kolmioiksi, joiden kanta on 10
      cm. Taikinasta tulee 30 kolmioita.
    4. Kaada raparperipaloista valunut neste pois. Annostele jokaiselle
      kolmiolle noin 1/2 rkl vaniljakreemiä ja muutama pala raparperia. Kääri
      kolmiot sarviksi. Annakohota liinan alla noin tunti.
    5. Voitele munalla
      ja paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Koristelua varten
      sekoita vesi ja tomusokeri. Valuta sokerivesikuorrutusta sarville.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    kasviksia

    Ei kommentteja

    Raparperi mansikka jälkkis resepti ja ruokaohje

    * 1,5 litraa 1 cm kuutioita raparberia
    * 125 ml s okeria
    * 2 tbsl appelsiini likööriä, tai appelsiinimehua
    * 250 ml mansikoita karkeaksi rouhittuina
    * 1 tl vanilja uutetta
    * 175 ml vispikermaa
    Raparperi mansikka jälkkis
    Pistä raparpeli isohkoon kattilaan sokerin ja liköörin kanssa. anna
    helmeillä kannen kanssa keskilämmöllä, sekoitellem kuitenkin N. 15 min.
    kunnes raparperit on sellasia etttei niissä ole mitään muotoa. Lisää
    mansikat, hellästi keitä ilman kantta silloin tällöin sekoittaen kunnes
    mansikat on kypsiä, noin 10 minuuttia. Ota pois lämmöltä ja lisää
    vanilja. Jutun täytys olla paksuhkoa pureeta. Jäähdytä täysiksi. Vispaa
    kerma kermavaahdoksi, ja lisää ja sekoita kermavaahto
    raparperiseoikseen juuri ennen tarjoilua.
    Resepti: Raparperi mansikka jälkkis

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    kasviskeitto

    Ei kommentteja

    Raparperi-mansikkatäyte muurinpohjaletuille

    Resepti: Raparperi-mansikkatäyte muurinpohjaletuille

    Ainekset

    • 250 g (5 dl) mansikoita, tuoreita
    • 1 pkt (350 g) Pirkka raparperisosetta
    • 1 tlk (2 dl) kuohu- tai vispikermaa
    • 1/2 dl Pirkka kinuskikastiketta

    1. Paloittele mansikat ja sekoita ne raparperisoseen joukkoon.
    2. Vaahdota kerma ja mausta se kinuskikastikkeella. Tarjoa
      raparperi-mansikkatäytettä ja kinuskikermaa lettujen kanssa.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    limonadi

    Ei kommentteja

    Raparperi-riisipuuro

    Resepti: Raparperi-riisipuuro

    Ainekset

    • 1 l vettä
    • 1 dl riisiä
    • 300 g (6 – 7 dl) raparperipaloja
    • 1 dl sokeria
    • 1/2 dl siirappia
    • 1/2 tl kanelia
    • ripaus suolaa
    • Suurus
    • 1 dl vettä
    • 1/2 dl perunajauhoja

    1. Kiehauta vesi. Lisää riisi ja keitä kannen alla noin 25 minuuttia.
    2. Lisää raparperit, sokeri, siirappi, kaneli ja suola. Keitä vielä
      noin 10 minuuttia, kunnes riisi on kypsää.
    3. Sekoita vesi ja perunajauhot keskenään. Ota kattila liedeltä ja
      sekoita suurus ohuena nauhana puuron joukkoon. Siirrä kattila takaisin
      liedelle ja kuumenna, kunnes puuro kerran pulpahtaa. Kaada puuro
      tarjoiluastiaan ja anna jäähtyä. Tarjoa maidon kanssa välipalaksi tai
      jälkiruoaksi.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    paprika

    Ei kommentteja

    Seuraavat reseptit »