Haku sanoilla "ruokaisa avokadopitsa"

Ruokaisa tortellinisalaatti

Resepti: Ruokaisa tortellinisalaatti

Ainekset

  • 2 pkt (à 250 g) Pirkka kinkkutortellini tuorepastaa
  • Kastike
  • 3/4 dl oliiviöljyä
  • 2 1/2 rkl balsamiviinietikkaa
  • 1/2 tl timjamia
  • 1/4 tl mustapippuria
  • ripaus suolaa
  • ripaus sokeria
  • Salaatti
  • 1 (kerä) lehtisalaattia
  • n. 15 (cm pala) purjoa
  • 1 punainen paprika
  • 1 vihreä paprika
  • 2 tomaattia
  • 1/2 dl Pirkan Parhaat parmesaanijuustoa raastettuna
  • 125 g Pirkka keittokinkkuviipaleita
  • Koristeeksi
  • persiljaa

  1. Keitä tortellinit pakkauksen ohjeen mukaan juuri ja juuri kypsiksi
    miedosti suolalla maustetussa vedessä. Valuta hyvin.
  2. Sekoita oliiviöljyn joukkoon balsamiviinietikka, timjami,
    mustapippuri, suola ja sokeri. Kaada kastike lämpimien tortellinien
    päälle, sekoita varovasti ja jäähdytä.
  3. Halkaise, huuhdo ja suikaloi purjo. Huuhdo paprikat ja tomaatit.
    Kuutioi paprikat ja lohko tomaatit. Lisää tortellinien joukkoon
    purjosuikaleet ja paprikakuutiot.
  4. Levitä huuhdotut ja valutetut salaatinlehdet laakealle vadille.
    Kaada tortelliniseos salaattipedille. Ripottele pinnalle
    parmesaanijuustoa. Asettele tomaattilohkot salaatin reunoille. Kiedo
    keittokinkkuviipaleet ruusukkeiksi ja lisää ne salaattiin. Koristele
    persiljalla. Tarjoa lisäksi tuoretta patonkia.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

lohi

Ei kommentteja

Ruokaisa broilerisalaatti

Resepti: Ruokaisa broilerisalaatti

Ainekset

  • 1 rs (n. 600 g) Kariniemen kananpojan kevyitä fileeviipaleita
  • sis. suolaa 0,6 %
  • 1 – 2 rkl öljyä
  • 7 dl (300 g) Pirkka Spirali Tricolore pastaa
  • 1 tlk (2 1/2 dl) Crème Bonjour cuisinea, valkosipuli & yrtit
  • n. 1/2 tlk (à 190 g) Pirkka aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja
  • 1/2 (n. 550 g) cantaloupe- eli verkkomelonia
  • 1 pkt (125 g) Pirkka sinihomejuustoa
  • Koristeeksi
  • 1 ruukku Pirkka rucolaa

  1. Ota broileri huoneenlämpöön. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan
    suolalla maustetussa vedessä juuri ja juuri kypsäksi. Huuhdo pasta
    kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Sekoita Crème Bounjour pastan
    joukkoon. Lisää valutetut kirsikkatomaatit. Anna maustua kylmässä.
  2. Ruskista broilerit useassa erässä rasvassa. Kuori ja paloittele
    meloni. Paloittele myös juusto.
  3. Kaada maustunut pastaseos laakealle vadille. Lisää broilerit, meloni
    ja juusto. Koristele rucolalla.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kanapasta

Ei kommentteja

Ruokaisa kinkkupiiras

Resepti: Ruokaisa kinkkupiiras

Ainekset

  • Pohja
  • 100 g Pirkka leivontamargariinia
  • 1/2 prk (125 g) Pirkka maitorahkaa
  • n. 2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 tl suolaa
  • Täyte
  • 250 g Pirkka ylikypsää palvikinkkua palana
  • 10 (cm pala) purjoa
  • 1 prk (2 dl) crème fraîchea (ranskankerma)
  • 1 dl Pirkka kasvisrasvasekoitetta
  • 3 Pirkka Parhaat kananmunaa
  • 1 ps (150 g) Pirkka emmental-mozzarella juustoraastetta
  • 1/2 tl Pirkka pizzamaustetta

  1. Sekoita rasva ja rahka kulhossa. Nypi jauhot ja suola joukkoon.
    Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi ja anna sen levähtää hetken aikaa
    jääkaapissa.
  2. Hienonna palvikinkku sekä halkaistu, huuhdeltu purjo. Kumoa kulhoon
    ranskankerma sekä kasvirasvasekoite. Sekoita mukaan munat, juustoraaste
    ja mausteet.
  3. Painele taikina piirasvuoan (halk. 28 cm) pohjalle ja reunoille.
    Levitä kinkku-purjosilppu vuokaan jakaada päälle ranskankermaseos.
  4. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Tarjoa piiras vähän
    jäähtyneenä sellaisenaan tai salaatin kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

joulujalkiruoka

Ei kommentteja

Ruokaisa broileri-perunasalaatti

Resepti: Ruokaisa broileri-perunasalaatti

Ainekset

  • 5 – 6 (n. 600 g) Pirkka kiinteää perunaa (vihreä pussi)
  • 1 pkt (520 g) Pirkka hunajamarinoituja broilerinfileepihvejä
  • 1 tlk (385 g) salaattijuustokuutioita
  • 5 – 6 Pirkka aurinkokuivattua tomaattia
  • ripaus mustapippuria
  • 1 ruukku jääsalaattia
  • 1 ruukku rucolasalaattia
  • 2 tomaattia
  • 1 punasipuli
  • Kastike
  • 2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljymarinadia
  • 1 rkl valkoviinietikkaa

  1. Pese, kuori ja keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.
    Kypsennä broilerinfileepihvejä 200-asteisessa uunissa noin 20
    minuuttia. Leikkaa kuumat perunat isoiksi kuutioiksi ja siirrä ne
    kulhoon.
  2. Valmista kastike. Sekoita aurinkokuivattujen tomaattien öljymarinadi
    ja viinietikka keskenään. Kaada perunoiden päälle. Lisää perunoiden
    joukkoon valutetut salaattijuustokuutiot. Suikaloi aurinkokuivatut
    tomaatit ja lisää joukkoon. Mausta mustapippurilla ja anna marinoitua
    hetki.
  3. Revi salaatit ja viipaloi tomaatit sekä punasipuli. Levitä
    jääsalaatti vadille. Kaada perunaseos vadin keskelle. Viipaloi
    broilerit ja nosta ne salaatin päälle. Asettele punasipulit, tomaatit
    ja rucola vadille. Tarjoa lisäksi tuoretta leipää.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

katkarapusalaatti

Ei kommentteja

Ruokaisa savulohisalaatti

Ruokaisa savulohisalaatti
Ingredients
  • tammenlehväsalaattia
  • keitettyjä kananmunia
  • vihreitä rypäleitä
  • miniluumutomaatteja
  • Jääsalaattia
  • Rucolaa
  • kurkkua
  • fetakuutioita
  • lämminsavulohta
Instructions
  1. Laita revityt salaatin lehdet ja rucola tarjoiluastiaan.Paloittele kala, pilko kurkku ja puolita miniluumutomaatit ja rypäleet.Lisää pilkotut kasvikset, fetakuutiot ja savulohi salaatinlehtien päälle ja viimeisenä kananmunalohkot.Tarjoile sellaisenaan tai lisää haluamaasi salaatinkastiketta.

Satunnainen kuva galleriasta

kakku

Ei kommentteja

Ruokaisa Kanasalaatti

Ruokaisa Kanasalaatti
Ingredients
  • kurkkua
  • suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta
  • kastike
  • 2 salaattisipulia
  • 250 g Kariniemen kananpojan maustamattomia fileesuikaleita
  • Jäävuorisalaattia
  • Rucolaa
  • pinjansiemeniä
  • 3 tomaattia
  • fetaa
  • suolaa
  • 3 säilykepersikkaa
  • 1/2 aurinkokuivattujen tomaattien öljystä
  • lehtisalaattia
  • aurinkokuivattuja tomaatteja
  • mustapippuria
  • 1 dl Rajamäen Persikka-Omena- viinietikkaa
Instructions
  1. Valmista ensin kastike. Valuta aurinkokuivattujen tomaattien öljy kippoon ja lisää persikka-omenaviinietikka sekä mausteet maun mukaan. Sekoita mahdollisimman tasaiseksi. Laita jääkaappiin odottamaan.Revi salaatit ja laita ne rucolan kanssa sopivan kokoiseen kulhoon. Pilko kurkku ja tomaatit ja lisää ne mukaan. Aurinkokuivatut tomaatit on hyvä valuttaa ensin, tai ”töpötellä” talouspaperilla, jotta ylimääräinen öljy saadaan pois. Lisää pilkotut persikat vasta aivan lopuksi, jotta salaatti ei vety. Myös feta vasta lopuksi mukaan. Sekoita ainekset mielen mukaan.Paista kananpojan fileesuikaleet ja pilkotut sipulit pannulla ja mausta. Anna viilentyä hetken. Paahda pinjansiemenet lopuksi ja ripottele salaatin pinnalle juuri ennen tarjoilua.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

jouluruokapoyta

Ei kommentteja

Ruokaisa salaattivati

Ruokaisa salaattivati
Ingredients
  • 1 kurkku kuutioina
  • 1-2 purjoa suikaleina
  • 2 salaatinkerää
  • 2 pussia herne-maissi-paprikaa
  • persiljaa
  • 5 tomaattia lohkoina
  • 300 gr emmentaljuustoa kuutioina
  • 3 dl kuviomakaroneja, kasvislientä, tilkka öljyä
  • 4 kpl broilerin rintapaloja kuutioina
  • 300 gr kinkkua kuutioina
Instructions
  1. Keitän makaronit ja annan niiden jäähtyä. Grillaan tai kypsennän uunissa broilerin rintapalat – kalanpojan minuuttipihvit kypsyy nopeasti. Annan lihan jäähtyä, kuutioin. Isolle lasivadille revin pohjalle salaatin, reunoille ehjät salaatin lehdet. Keskelle vatia kaadan makaronin, reunoille kahteen eri kasaan muut salaattiaineet omaan kasaansa. Salaatinlehdillä voi myös erotella eri aineksia omaksi ryhmäksi. Tästä jokainen voi koota omalle lautaselleen oman näköisensä salaatin.Erikseen laitan tarjolle paholaisen kastikkeen heille, jotka kaipaavat tuhdimpaa makua annokseensa. Toisena kastikevaihtoehtona laitan tarjolle esim. ranskalaista salaatinkastiketta, kermaviili pohjainen kastikekin käy. Kuin myös valmiita kaupan salaatinkastikkeitakin käytän. Ihan hyviä ja mielenkiintoisia vaihtoehtoja on sielläkin tarjolla.Tarjolle laitan myös balsamiviinietikkaa, oliiviöljyä, sitruunapippuria, jne. joita jokainen voi itse laittaa oman makunsa mukaan.Salaattiaineita varaan noin 500 gr henkeä kohden. Salaatin aineet aina vaihtuu, mitä sattuu kaapissa olemaan. Joskus laitan vadille fetaa, punasipulia, kukkakaalin lohkoja, pikku tomaatteja, kesäkurpitsaa, melonia, oliiveja jne.Joskus jos on enemmän väkeä, kokoan toisen vadillisen tarjottavaa, jossa on kasvisten lisäksi tarjolla erilaista kalaa – savustettua lohta, graavia lohta, katkarapuja, tonnikalaa mausteliemessä jne. – Jos tiedän, että vieraani ovat kalan ystäviä, tarjoan vaan kalaa, jätän lihan pois.Omatekoiset sämpylät, olut tai viini ja iloinen meininki, niin illanistujaiset onnistuu näillä eväillä aina.Jälkiruokana maistuu kuumat muurinpohjaletut jäätelön ja hillon kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kasviksia

Ei kommentteja

Ruokaisa merellinen pata

Ruokaisa merellinen pata
Ingredients
  • tonnikalaa vedessä
  • dl 2 katkarapuja
  • dl 2 tummaa makaronia
  • pss 1 merellinen pata -valmistetta
  • dl 8 vesi
Instructions
  1. Kiehuta vesi padassa tai wok-pannussa. Lisää valmisruokapussi, makaronit ja tonnikala. Hauduta miedolla lämmöllä, kannen alla n. 20 minuuttia. Lisää lopuksi katkaravut.
  2. Tarjoile raikkaan salaatin kera.

Satunnainen kuva galleriasta

katkarapusalaatti

Ei kommentteja

Ruokaisa broilersalaatti

Ruokaisa broilersalaatti
Ingredients
  • väh. 400 g broitsusuikaleita esim. hunajamarinoituja
  • ½ cantaloupe melonia (verkkomeloni)
  • n. 150 g sinihomejuustoa
  • n. 300 g kierrepastaa (kolmiväristä)
  • 1 tlk Creme Bonjour Cuisine valkosipuli-yrtit
  • ½ prk aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
  • (rucolaa)
Instructions
  1. Keitä pastat ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä juuri ja juuri kypsiksi. Huuhtele kylmällä vedellä. Sekoita pastan joukkoon purkillinen valkosipuli-yrtit Cuisinea ja pilkotut aurinkokuiv. tomaatit. Anna maustua hetki jääkaapissa.Ruskista broilerisuikaleet ja jäähdytä.Kokoa salaatti laakeaan astiaan. Pohjalle pastaseos, sitten broitsut, melonikuutiot ja lopuksi homejuustopalat. Voit myös koristella esim. rucolalla.Tarjoa lisäksi esim. patonkia.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kanapasta

Ei kommentteja

Ruokaisa lounassalaatti

Ruokaisa lounassalaatti
Ingredients
  • kpl 4 omenaa
  • g 500 kinkkua
  • g 500 kaurapastaa (raakapaino)
  • pss 2 herne-maissi-paprika-sekoitusta
  • g 350 juustoa (15-18% rasvaa)
Instructions
  1. Keitä pasta. Pilko muut ainekset pieniksi kuutioiksi. Sekoita ja nauti.

Satunnainen kuva galleriasta

kaali

Ei kommentteja

Seuraavat reseptit »