Haku sanoilla "s venäläinen omenapiirakka"

Venäläinen sillivati

Resepti: Venäläinen sillivati

Ainekset

  • 3 kananmunaa
  • n. 250 g kevytsuolattua sillifileetä
  • 1 – 2 (n.100 g) etikkapunajuurta
  • 1 (n.100 g) maustekurkku
  • Kastike
  • 1 prk (120g) smetanaa
  • 1/2 dl kevytmajoneesia
  • 3/4 rkl sinappia
  • 1/4 tl suolaa
  • Koristeeksi
  • 1 punasipuli
  • tilliä, tuoretta basilikaa tms.

  1. Keitä kananmunat koviksi. Jäähdytä ja kuori munat, erottele
    valkuaiset ja keltuaiset. Hienonna molemmat veitsellä. Viipaloi
    sillifileet noin sentin levyisiksi vinoviipaleiksi. Kuutioi punajuuret
    ja kurkku mahdollisimman pieniksi kuutioiksi.
  2. Asettele silliviipaleet soikean vadin toiseen reunaan kahdeksi
    päällekkäin meneväksi pitkäksi raidaksi. Kasaa vadin keskelle
    punajuurikeko ja sen kahdelle puolelle keltuaisraidat. Pane
    keltuaisraidan viereen valkuaisraita ja asettele ulommaisiksi
    kurkkukeot.
  3. Sekoita kastiketta varten smetana, majoneesi, sinappi ja suola.
    Sekoita mahdollisimman vähän. Valuta kastike silliraidan päälle.
  4. Halkaise kuorittu punasipuli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi.
    Koristele vati punasipuliviipaleilla ja vihreillä yrteillä.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

juhlaruokaa

Ei kommentteja

Venäläinen kalakeitto

Resepti: Venäläinen kalakeitto

Ainekset

  • n. 400 g fileoitua kirjolohta + puolen kalan fileointi-
  • tähteet (nahka, ruoto, pyrstö tai pää)
  • 1 l vettä
  • 10 maustepippuria
  • 1 laakerinlehti
  • 1 tl suolaa
  • 1 tlk (185 g) viipaloituja herkkusieniä
  • 1 ps (200 g) Pirkka sipulikuutioita (pakaste)
  • 1 rkl voita tai margariinia
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 1 ps (250 g) Pirkka kasvissuikaleita (pakaste)
  • 3 rkl tomaattipyreetä
  • ripaus cayennepippuria
  • 1/2 dl hienonnettua tilliä
  • 1 rkl kaprista
  • 1 maustekurkku suikaleina

  1. Huuhdo fileointitähteet kylmällä vedellä ja pane tilavaan kattilaan.
    Mittaa päälle vesi ja lisää pippurit ja laakerinlehti. Kuumenna
    kiehuvaksi ja lisää suola. Keitä hiljaa kannen alla noin 20 – 30
    minuuttia. Leikkaa filee kuutioiksi. Nosta fileointitähteet pois
    liemestä reikäkauhalla. Lisää sientenvalutettu liemi.
  2. Kuullota sipulit ja sienet rasvassa paistokasarissa, kunnes sipulit
    ovat läpikuultavia. Ripottele pinnalle jauhot ja sekoita hyvin. Lisää
    sipuli-sieniseos liemeen ja kuumenna kiehuvaksi.
  3. Kaada joukkoon pussillinen kasvissuikaleita ja mausta liemi
    tomaattipyreellä ja varovasti cayennepippurilla. Keitä 5 – 10
    minuuttia, jotta vihannekset pehmenevät. Lisää kalapalat ja
    tillisilppu. Hauduta vielä 5 minuuttia miedolla lämmöllä.
  4. Lisää kaprikset ja suikaloitu kurkku keittoon ennen tarjoilua.
    Tarjoa lisäksi paahdettua ruisleipää. Jos fileointitähteitä ei ole
    saatavilla, mausta liemi kalaliemikuutioilla tai kalafondilla. Käytä
    niitäkin varovasti, sillä kurkku ja kapris ovat suolaisia.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kasviksia

Ei kommentteja

Venäläinen mahtipihvi

Resepti: Venäläinen mahtipihvi

Ainekset

  • 400 g Pirkka naudan jauhelihaa
  • 1 ps (57 g) Pirkka sipulikeittoaineksia
  • 1 prk (200 g) Pirkka Kevyt kermaviiliä
  • 1 kananmuna
  • Paistamiseen
  • 1 rkl Pirkka Mainio juoksevaa rasvaseosta
  • Vadille
  • 100 g Pirkka etikkapunajuuria
  • 100 g Pirkka maustekurkkuja
  • Kapriskastike
  • 2 1/2 dl kylmää vettä
  • 1 ps (30 g) Pirkka kermakastikeaineksia
  • 2 rkl sinappia
  • 1/2 prk (à 120 g) Valio smetanaa
  • 1 rkl Pirkka kapriksia

  1. Sekoita sipulikeittoainekset kermaviiliin ja anna pehmetä 5 – 10
    minuuttia. Lisää muna ja jauheliha. Sekoita taikina tasaiseksi.
    Muotoile taikina pyöreäksi levyksi.
  2. Valmista kastike. Sekoita vesi ja kastikeainekset pinnoitetussa
    kasarissa ja kuumenna kiehuvaksi sekoittaen. Keitä noin 2 minuuttia.
    Mausta sinapilla ja lisää smetana sekä kaprikset.
  3. Kuumenna loivareunaisella paistinpannulla rasvaa ja anna hiukan
    ruskistua. Kaada mureketaikina keskelle pannua ja taputtele se
    paistinlastalla pannun pohjan kokoiseksi pihviksi (halkaisija noin 22
    cm). Laske lämpöä ja paista miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Kumoa
    pihvi kannelle tai lautaselle ja liu´uta se takaisin pannuun niin, että
    paistopinta jää päälle. Jatka kypsentämistä miedolla lämmöllä vielä
    noin 5 minuuttia. Tarkista, että pihvi on läpikypsynyt ja aseta
    lämmitetylle tarjoiluvadille.
  4. Leikkaa punajuuret ja maustekurkut pieniksi kuutioiksi. Lusikoi
    vihanneskuutiot vadin reunoille. Kuumenna kastike. Tarjoa lisäksi
    keitettyjä perunoita ja porkkanaraastetta.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

sapi12288_katkarapu-kirjolohigratiini_0000

Ei kommentteja

Venäläinen luumukastike kinkulle resepti ja ruokaohje

* 400 g Kuivattuja luumuja
* 3-4 valkosipulinkynttä
* suolaa, pippuria
* persiljaa
Venäläinen luumukastike kinkulle
Laita huuhdotut luumut kattilaan ja lisää vettä niin paljon että
peittyvät. Keitä pehmeiksi. Nosta luumut vedestä reikäkauhan avulla.
Säilytä liemi. Poista mahdolliset kivet luumuista ja hienonna luumut
tehosekoittimessa ( tai siivilöi ). Kaada massa kattilaan ja lisää
keitinlientä niin että muodostuu tasainen kastike. Mausta suolalla,
pippurilla ja murskatuilla valkosipulinkynsillä. Lisää paljon
hienonnettua persiljaa . Keitä muutama minuutti. Jäähdytä ennen
tarjoilua.
Kastike sopii sekä liha- että kalaruokien kanssa.
Resepti: Venäläinen luumukastike kinkulle

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

aamiaismakkarat

Ei kommentteja

Venäläinen hapankaalipiiras

Resepti: Venäläinen hapankaalipiiras

Ainekset

  • Pohja
  • 1/2 pkt (à 210 g) Pirkka perunasosejauhetta
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 200 g margariinia
  • 2 dl vettä
  • Täyte
  • 1 sipuli
  • 1 rkl öljyä
  • 250 g Pirkka naudan vähärasvaista jauhelihaa
  • 1 rs (400 g) Pirkka hapankaalia
  • 1 dl vettä
  • 3 rkl siirappia
  • 2 rkl vasikanfondia
  • 2 tl oreganoa
  • ripaus mustapippuria
  • 1 prk (150 g) crème fraîchea (ranskankerma)
  • Voiteluun
  • 1 kananmuna

  1. Sekoita perunasosejauhe ja vehnäjauhot kulhossa. Nypi joukkoon kylmä
    margariini. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Pane taikina jääkaappiin
    vetäytymään täytteen valmistuksen ajaksi.
  2. Hienonna sipuli. Kuullota sipuleita öljyssä paistokasarissa. Lisää
    jauheliha ja ruskista. Lisää hapankaali ja vesi pannulle. Mausta seos.
    Anna hautua ilman kantta noin 10 minuuttia. Sekoita joukkoon
    ranskankerma.
  3. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli toinen taikinapala jauhoitetulla
    alustalla 30 x 35 cm:n levyksi. Nosta levy leivinpaperilla vuoratulle
    uunipannulle kaulimen avulla. Lusikoi täytettä pohjan päälle
    tasaisesti, jätä pari senttiä reunoista ilman täytettä. Kauli
    lopputaikina samankokoiseksi palaksi kuin ensimmäinenkin. Nosta
    taikinalevy täytteen päälle kanneksi. Nipistä taikinoiden reunat
    kiinni. Pistele kansi haarukalla. Voitele kananmunalla.
  4. Kypsennä 225-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Anna
    piirakan jäähtyä hieman ennen kuin leikkaat sen sopivan kokoisiksi
    paloiksi.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

ranskalaiset_perunat

Ei kommentteja

Possu-kasvisvartaat ja venäläinen dippikastike

Resepti: Possu-kasvisvartaat ja venäläinen dippikastike

Ainekset

  • Vartaat
  • 1 pkt (n. 500 g) Pirkka porsaan sisäfileetä, marinoitu
  • 1 punainen paprika
  • 1 keltainen paprika
  • 1 tlk (227 g) Pirkka ananasviipaleita mehussa
  • Venäläinen dippikastike
  • 1 tlk (2 dl) Pirkka Kevyt kermaviiliä
  • 1 dl Pirkka maustekurkkuviipaleita
  • 2 tl juoksevaa hunajaa
  • 1 – 2 valkosipulinkynttä
  • Lisäksi
  • puisia varrastikkuja

  1. Ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen grillausta.
    Paloittele paprikat ja ananas haarukkapaloiksi. Leikkaa possunfilee
    noin sentin viipaleiksi. Pujota vuorotellen possuviipaleita, paprikoita
    ja ananaksia vedessä liotettuihin varrastikkuihin.
  2. Grillaa vartaita noin 10 minuuttia välillä käännellen tai kypsennä
    vartaat 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
  3. Valmista sillä aikaa dippikastike. Hienonna maustekurkut ja sekoita
    palat kermaviilin joukkoon. Mausta hunajalla ja murskatuilla
    valkosipulinkynsillä. Tarjoa lisäksi perunoita, vihreää salaattia ja
    paahdettua leipää.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

illallinen

Ei kommentteja

Venäläinen kaali-makkarakeitto

Resepti: Venäläinen kaali-makkarakeitto

Ainekset

  • 1 1/2 l vettä
  • 2 Knorr Fond Du Chef kasvisannosfondia
  • 1 – 2 laakerinlehteä
  • 1/2 (n. 700 g) Pirkka valkokaalia
  • 4 (400 g) porkkanaa
  • 1 – 2 (150 g) sipulia
  • 1 rs (200 g) Pirkka herkkusieniä
  • 1 pkt (580 g) lenkkimakkaraa
  • 1 rkl öljyä
  • 1 tlk (330 g) Pirkka cocktailkurkkuja
  • 2 tl meiramia
  • 1/2 tl mustapippuria
  • persiljaa hienonnettuna
  • Lisäksi
  • 1 tlk (150 g) crème fraîchea (ranskankerma)

  1. Kiehauta vesi, lisää fondit ja laakerinlehti. Suikaloi kaali,
    kuoritut porkkanat ja sipulit. Lisää ne kattilaan ja keitä noin 15
    minuuttia. Puhdista sienet ja viipaloi ne. Kuori ja paloittele
    makkarat.
  2. Paista sienet öljyssä ja ruskista makkarat. Lisää ne kattilaan. Anna
    kiehua pari minuuttia. Lisää halkaistut ja paloitellut kurkut.
  3. Mausta keitto meiramilla ja mustapippurilla. Ripottele pinnalle
    persiljaa. Tarjoa ranskankerman kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kalalautanen

Ei kommentteja

Broilerivartaat ja venäläinen dippikastike

Resepti: Broilerivartaat ja venäläinen dippikastike

Ainekset

  • 1 rs (n. 500 g) Pirkka hunajamarinoituja broilerinfileepihvejä
  • 1 rs (200 g) herkkusieniä
  • 1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja
  • Pinnalle
  • tuoretta basilikaa
  • Venäläinen dippikastike
  • 1 tlk (2 dl) Pirkka Kevyt kermaviiliä
  • 1 dl Pirkka maustekurkkuviipaleita hienonnettuna
  • 2 tl Pirkka juoksevaa hunajaa
  • 1 – 2 valkosipulinkynttä
  • Lisäksi
  • varrastikkuja

  1. Kuutioi broilerifileet ja puhdista herkkusienet. Pujota vedessä
    liotettuihin varrastikkuihin broilerikuutioita, herkkusieniä ja
    kirsikkatomaatteja. Grillaa vartaita 10 – 15 minuuttia välillä
    käännellen. Ripottele vartaiden päälle hienonnettua tuoretta basilikaa.
  2. Sekoita kermaviili ja maustekurkut. Mausta hunajalla ja murskatulla
    valkosipulilla. Tarjoa lisäksi uusia perunoita ja salaattia.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

letut

Ei kommentteja

Mantelinen omenapiirakka

Resepti: Mantelinen omenapiirakka

Ainekset

  • Pohja
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl Pirkka kaurahiutaleita
  • 1/2 dl sokeria
  • 75 g voita tai leivontamargariinia
  • Kastike
  • 75 g voita tai leivontamargariinia
  • 1 dl sokeria
  • 2 rkl vehnajäuhoja
  • 3 dl Pirkka kevytkermaa
  • Täyte
  • 3 – 4 hapanta kotimaista tai Granny Smith omenaa
  • 1 dl Pirkka mantelirouhetta
  • Pinnalle
  • 1 dl Pirkka mantelilastuja

  1. Sekoita jauhot, kaurahiutaleet ja sokeri huoneenlämpöiseen rasvaan.
    Painele seos torttuvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200
    asteessa noin 10 minuuttia.
  2. Valmista kastike. Sulata rasva pinnoitetussa kattilassa, lisää
    sokeri ja vehnäjauhot ja anna kiehahtaa. Sekoita joukkoon kerma ohuena
    nauhana. Anna kiehua miedolla lämmöllä5 minuuuttia.
  3. Levitä esikypsennetyn piirakkapohjan päälle kuoritut, viipaloidut
    omenat. Ripottele päälle mantelirouhe. Kaada vuokaan kastike ja
    ripottele päälle mantelilastuja. Paista piirakkaa noin 25 minuuttia,
    kunnes piirakka on saanut kauniin värin.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

voileivat

Ei kommentteja

Morsiamen omenapiirakka resepti ja ruokaohje

* 100 g margariinia
* 3/4 dl sokeria
* 1 kpl kananmunia
* 1 tl leivinjauhetta
* 2½ dl vehnäjauhoja
* täyte
* 2-3 kpl isoja omenoita
* päälle
* 100 g margariinia
* ½ dl sokeria
* 1½ dl ruishiutaleita
* 1 tl vaniljasokeria
* 1 dl vehnäjauhoja
* 1 tl leivinjauhetta
Morsiamen omenapiirakka
– Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri.
– Lisää muna hyvin sekoittaen.
– Lisää leivinjauhe-jauhoseos ja sekoita tasaiseksi.
– Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
– Kuori ja lohko omenat, asettele piirakkavuokaan.
– Sekoita päällisen kuivat aineet sekaisin, sulata rasva, kaada
joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
– Ripottele päällisen nokareita omenoiden päälle.
– Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min.
Voi maustaa kanelilla ja/tai kardemummalla. Jauhettu inkiväärikin voi
antaa kivan säväyksen!
Jonagold-omenat sopivat tähän piirakkaan ”kuin nenä päähän”.
* Morsiamen omenapiirakka Tuon verran meni kerralla, Sulhanen tykkäs
kovastikin 🙂
Resepti: Morsiamen omenapiirakka

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

kakku

Ei kommentteja

Seuraavat reseptit »