Haku sanoilla "uunilohi räiskyy"

Juustoinen uunilohi

Resepti: Juustoinen uunilohi

Ainekset

  • 400 g Pirkka lohta annospaloina (pakaste)
  • (1/4 tl suolaa)
  • 1 paprika
  • Juustokastike
  • 25 g leivontamargariinia
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 2 dl maitoa
  • 50 g Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta
  • 1 tl Pirkka timjamia
  • 1 tl Pirkka oreganoa

  1. Ota lohi sulamaan huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Levitä
    lohipalat voideltuun vuokaan. Ripottele kalan päälle halutessasi
    suolaa.
  2. Kuutioi paprika ja levittele paprikat tasaisesti lohen päälle.
    Valmista juustokastike sulattamalla kattilassa ensin margariini. Lisää
    margariiniin joukkoon vehnäjauhot ja sekoita hetki, mutta älä ruskista.
    Kaada sekaan kylmä maito vähitellen, koko ajan sekoittaen. Anna kiehua
    noin 5 minuuttia. Lisää joukkoon juustoraaste ja sekoita, kunnes juusto
    on sulanut.
  3. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon yrtit. Kaada kastike
    kalan päälle. Paista 175 asteisen uunin alatasolla 45 minuuttia. Tarjoa
    esimerkiksi peruna-parsasoseen kanssa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

sipsit

Ei kommentteja

Jannen feta uunilohi resepti ja ruokaohje

* 500 g lohta nahattomana ja ruodottomana
* 2 sipulia silputtuna
* sitruunapippuria
* suolaa
* 100 g fetaa kuutioina
* 2 dl ruokakermaa (7% rasvaa)
Jannen feta uunilohi
Ruskista lohen molemmat puolet pannulla mausta suolalla ja
sitruunapippurilla
siirrä uunivuokaan
Paista sipuli ja lisää lohen päälle
Lisää vuokaan myös fetakuutiot ja ruokakerma
Kypsennä uunissä 150c 30min
Nauti salaatin ja leivän kera
Resepti: Jannen feta uunilohi

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

vesimeloni

Ei kommentteja

A`la carte uunilohi resepti ja ruokaohje

* 1 kpl kokonainen Kuhmon ekokalan kirjolohi
* sitruunaa
* valkopippuria
* tilliä
* sipulia renkaina
* valkoviiniä
* voita
* Maldon puhdas merisuola
* paistopaperia
* vahvaa alumiinifoliota
A`la carte uunilohi
* Poista kokonaisesta kalasta ruodot lohen vatsan puolelta , niin
että lohi jää ehjäksi ja voit täyttää sen vatsan raaka-aineilla.
* Mausta lohi ensin noin 1-2 rkl valkoviin., sitruunamehua. suolaa ja
valkopippuria. Täytä sipulirenkailla ja tillillä. Laita vielä
voinokareita lohen vatsaan.
* Kääri paistopaperiin 2 paperikerrosta. Kääri vielä viimeiseksi
vahvaan alumiinifolioon 2 kertaa.
* Laita lohi vuokaan tai uunipannulle ja kypsennä 200 uunissa vajaan
tunnin ajan riippuu lohen koosta.
* Tarjoa uuniperunoiden tai muusin ja salaatin kanssa.
* A`la carte uunilohi
Resepti: A`la carte uunilohi

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

piirakka

Ei kommentteja

Uunilohi ja fenkoli-purjomuhennos

Resepti: Uunilohi ja fenkoli-purjomuhennos

Ainekset

  • 1 (625 g) Pirkka kirjolohifilee
  • 2 tl sitruunan kuorta raastettuna
  • ripaus mustapippuria
  • Muhennos
  • 2 (400 g) fenkolia
  • 1 (200 g) purjo
  • 1 dl tilliä
  • 1 rs (100 g) Pirkka anjovisfileitä
  • 1 rkl öljyä
  • 1 prk (2 dl) ruokakermaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • ripaus mustapippuria
  • (1/2 dl vettä)

  1. Nosta kirjolohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Mausta sitruunan
    kuorella ja pippurilla. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
  2. Puolita fenkolit ja leikkaa kova kantaosa pois. Leikkaa fenkolit
    ohuiksi suikaleiksi. Halkaise, huuhdo ja suikaloi purjo. Hienonna tilli
    ja anjovisfileet.
  3. Kuullota fenkoleita noin 3 minuuttia pannulla. Lisääpurjot ja jatka
    kypsentämistä vielä pari minuuttia, kunnes kasvikset ovat rapean
    kypsiä. Lisää anjovikset, ruokakerma, tilli ja sitruunanmehu. Mausta
    pippurilla. (Ohenna muhennosta tarvittaessa vedellä.)
  4. Levitä muhennos kalan päälle tai tarjoa se erikseen. Tarjoa lisäksi
    keitettyjä perunoita.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

grillaus

Ei kommentteja

uuniLOHI smetanalla

uuniLOHI smetanalla
Ingredients
  • n.1,5 kg. kirjolohi fileoidaan
  • purjosipulia paloteltuna
  • hienokiteistä merisuolaa
  • pinnalle 400g. smetanaa
  • mustapippureita rouhitaan
  • sitruunamehua
  • sokeria
  • suolaa
  • aurinkokuivattuja tomaatteja suikaloituna
Instructions
  1. Fileoi kala. Hiero pinnalle reilusti sitruunasta puristettua mehua. Ripottele päälle suolaa ja mustapippurirouhetta. Suikaloi purjot ja aurinkokuivatut tomaatit päälle. Anna kalan suolaantua/makoistua huoneenlämmössä puolisen tuntia.Sekoita smetanaan sitruunamehua, ripaus suolaa ja sokeria. Levitä smetana fileiden pinnalle.Paistele 200 ast. 20-30min. Uunista riippuen kannattaa kurkistaa, että jääpi meheväksi.Tein Tillilohkoperunoita kaveriksi. Vinkki linkkinä, tekotapa sama. Mausteina vaan tuoretta silputtua tilliä, rouhittua mustapippuria ja suolaa.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

lohikala

Ei kommentteja

Uunilohi

Uunilohi
Ingredients
  • dl 1 suikaloitua purjosipulia
  • tl 2 aromisuolaa tai yrttisuolaa
  • kermaviiliä
  • tl 1 mustapippuria
  • rkl 1 juustoraastetta
  • g 100 lohta
Instructions
  1. Sekoita kermaviili, purjosuikaleet, juusto ja mausteet keskenään. Kaada seos lohifileen päälle. Paista uunissa 150 asteessa noin 45 min.

Satunnainen kuva galleriasta

lohi

Ei kommentteja

Uunilohi tomaatti-kastikkeella

Uunilohi tomaatti-kastikkeella
Ingredients
  • 1 tl valkopippuria
  • 1 sitruuna
  • 2 dl ruokakermaa
  • ripaus mustapippuria
  • 1 prk tomaattipyreetä
  • 1 kg tuoretta lohta
  • 2 tl sitruunapippuria
  • 2 tl suolaa
  • 1 tomaatti
  • 1 purjo
Instructions
  1. Kastikkeeseen!sekoita yhteen kerma ja tomaattipyree, kunnes seos on punertavaa , lisää joukkoon sitruunapippuri,valkopippuri,mustapippuri ja suola ja sekoita.Kalaan!(ruodittu ja nahka pois otettu) (uuni 225 asteeseen)Suolaa varvovaisesti vuoka ja aseta kala siihen. Ripottele hieman suolaa kalan pinnalle. Halkaise sitruuna ja purista toisesta puolikkaasta mehut kalan päälle. Pilko toinen puolikas siivuiksi ,samoin tomaatti ja purjo (purjosta käytetään vain valkea osa!!) asettele sitruunan ja tomaatin siivut mielesi mukaan kalan päälle ja levitä purjo myös päälle. Sen jälkeen kaada kastike (voit tehdä saman toisinkin päin jos tahdot tomaattien ja sitruunoiden näkyvän pinnalla!). Laita kala uuniin n.30-40 min.Tarjoile kala vaikka valkosipulikermaperunoiden kanssa tai homejuustoperunoiden!(:

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

paistetut_perunat_uunissa

Ei kommentteja

Uunilohi

Uunilohi
Ingredients
  • kuivattua timjamia tai murskattuja tillinsiemeniä
  • suolaa
  • sitruunapippuria
  • 1 (kirjo)lohifilee
  • paprikajauhetta
Instructions
  1. Vähemmällä tiskillä pääsee, jos uunivuoan tai -pellin vuoraa leivinpaperilla.Nypi fileestä ruodot ja mausta. Tietenkin voit käyttää mieleisiäsi mausteita tai mausteseoksia, tuossa vain mitä itse käytän hyvin usein.Paista n. 200 asteessa 20 minuuttia. Tarkkaile vähän, kypsennytaika voi vaihdella fileen paksuudesta riippuen. Itse tykkään että on valmista kun ensimmäiset valkoiset pisarat hyytyvät fileen pintaan (valkuaisainetta). (Ammattikokin mielestä kala on silloin jo vähän ylikypsää, mutta minähän en siitä välitä.)Tarjoa keitettyjen perunoiden, perunamuusin, uunijuuresten tai juuresmuusin kanssa, kyljessä tietenkin salaattia. Toisin sanoen miten nyt tykkää 🙂

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

pizza

Ei kommentteja

Hyvin maukas uunilohi

Hyvin maukas uunilohi
Ingredients
  • pippuria
  • ja muita mausteita oman maun mukaan
  • n. 0,500 KG lohifilettä
  • 4 DL ruokakermaa (maustamaton ja tarvittaessa vähä laktoositon.)
  • suolaa
  • 2 KPL sipulia
  • 1 KPL tomaattia
Instructions
  1. – Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.- Laita lohi astiaan ja mausta lohi runsaalla suolalla (mutta ei liian runsaalla, nimittäin suolaa saa lisättyä mutta ei poistettua :).) ja lisää hieman pippuria.-pilko tomaatti ja sipulit ja ripottele ne lohen päälle.-kaada kermat myös lohen päälle ja laita uuniin noin 50 minuutiksi.

Hakusanat:

Satunnainen kuva galleriasta

suklaakeksit

Ei kommentteja

venäläinen uunilohi

venäläinen uunilohi
Ingredients
  • 1 kpl Sipuli
  • 1 prk smetanaa
  • 2 dl ruokakermaa
  • 1 kpl isohko herkkukurkku
  • 700 g lohi filettä
  • Mausteita oman maun mukaan
Instructions
  1. Nypi fileestä ruodot ja laita se uunivuokaan. Ripottele fileen päälle pikkusen suolaa, Sekoita smetana, ruokakerma ja kuutioitu sipuli ja maustekurkku. Mausta hunajalla ja mausteilla. Suolaa en itselaittanu ollenkaan seokseen koska maustekurkusta tulee suolaa aivan riittävästi.Laita uuniin 200c ja n. 30-40 minTarjoile vaikka perunamuussin ja salaatin kanssa.

Satunnainen kuva galleriasta

tomaattikeitto

Ei kommentteja

Seuraavat reseptit »