Haku sanoilla "vaahtoutuuko sulannut voi sokerin kanssa"

Omena-perunavuoka mustamakkaran kanssa

Resepti: Omena-perunavuoka mustamakkaran kanssa

  • 1 – 2 punasipulia
  • 6 – 8 (n. 800 g) Pirkka perunaa (keltainen pussi)
  • 3 – 4 (300 g) omenaa
  • 1 ps (150 g) Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta
  • 1 tlk (2 dl) Pirkka kasvirasvasekoitetta
  • 1 dl vettä
  • 1 1/2 tl suolaa
  • 2 tl rosmariinia
  • 1/2 tl mustapippuria
  • Lisäksi
  • 1 pkt (n. 400 g) mustamakkaraa
  • (tai ryynimakkaraa tai bratwurstia)
  • puolukoita tai puolukkahilloa
    1. Halkaise ja viipaloi punasipulit. Kuori perunat ja omenat, poista
      omenoista siemenkodat. Leikkaa perunat ja puolitetut omenat ohuiksi
      viipaleiksi esimerkiksi monitoimikoneella.
    2. Voitele uunivuoka ja pane siihen puolet perunoista, omenista ja
      sipulista. Ripottele päälle 1 dl juustoraastetta. Lado päälle
      kerroksittain loput kasvikset.
    3. Sekoitakasvirasvasekoite, vesi ja mausteet. Kaada liemi vuokaan.
      Ripottele päälle loppu juustoraaste (noin 2 dl). Paista 200-asteisen
      uunin alimmalla tasolla noin tunti. Jos vuoan pinta tummuu liikaa,
      peitä se paiston loppuvaiheessa leivinpaperilla. Tarkista perunoiden
      kypsyys. Tarjoa lisäksi rapeakuoriseksi paistettua mustamakkaraa ja
      puolukoita tai puolukkahilloa.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    sipsit

    Ei kommentteja

    Lammaspata couscousin kanssa

    Resepti: Lammaspata couscousin kanssa

    Ainekset

    • n. 1 kg luista lampaanlihaa kuutioina
    • 2 rkl öljyä
    • 1 pieni purjo
    • 3 valkosipulinkynttä
    • 3 dl vettä
    • 1 lihaliemikuutio
    • 10 kokonaista maustepippuria
    • 1 tlk tomaattipyreetä
    • 3 – 4 porkkanaa
    • 1 rs (200 g) herkkusieniä (tuoreita)
    • 1 rkl timjamia
    • Pinnalle
    • persiljaa
    • Lisäkkeeksi
    • 2 1/2 dl vettä
    • 1 rkl öljyä
    • 1/2 tl suolaa
    • 2 1/2 dl couscousia

    1. Kuumenna paistinpannu ja lisää rasva. Ruskista lihakuutiot kuumassa
      rasvassa kahdessa erässä. Kuullota rasvassa myös halkaistu, huuhdottu
      ja hienonnettu purjo. Nosta ruskistetut lihat ja kuullotettu purjo
      pataan. Lisää valkosipulinkynsi, vesi, liemikuutio, mustapippurit ja
      tomaattipyree. Anna hautua puoli tuntia.
    2. Kuori ja paloittele porkkanat ja lisää pataan. Lisää muutaman
      minuutin päästä puhdistetut herkkusienet ja timjami. Anna hautua vielä
      20 – 30 minuuttia eli kunnes liha ja porkkanat ovat pehmeitä. Ripottele
      pinnalle persiljaa.
    3. Kaada vesi kasariin, lisää öljy ja suola. Kiehauta. Ota
      kasarilevyltä ja lisää couscous. Anna sen turvota muutama minuutti
      miedolla lämmöllä. Sekoita couscous haarukalla irtonaiseksi. Tarjoa
      lisäksi salaattia ja etikkasäilykkeitä.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    mansikkaa_kermalla

    Ei kommentteja

    Uunikyljykset perunan ja päärynän kanssa

    Resepti: Uunikyljykset perunan ja päärynän kanssa

    Ainekset

    • 1 rs (400 g) Pirkka porsaan kyljyksiä
    • 1/2 tl suolaa
    • ripaus mustapippuria
    • 1 (150 g) palsternakka
    • 2 päärynää
    • 1 kg perunoita
    • 2 porkkanaa
    • Marinadi
    • 1/2 dl oliiviöljyä
    • 3 rkl tuoretta rosmariinia tai
    • 3 tl kuivattua rosmariinia
    • 3 valkosipulinkynttä
    • 1 sitruuna
    • 3/4 tl suolaa
    • ripaus mustapippuria

    1. Hienonna rosmariini ja kuoritut valkosipulinkynnet. Raasta hyvin
      pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Sekoita kaikki marinadin
      ainekset oliiviöljyn joukkoon. Pese perunat ja päärynät huolellisesti.
      Kuori palsternakka ja porkkanat. Leikkaa perunat, palsternakka ja
      porkkanat reilun kokoisiksi tikuiksi. Halkaise päärynät, leikkaa
      puolikkaat neljään osaan ja poista niistä siemenkota. Nosta kasvikset
      isoon kulhoon ja kaada päälle marinadi. Sekoittele niin, että marinadia
      tulee joka puolelle. Kaada kasvikset vuokaan. Ruskista kyljykset
      kevyesti paistinpannulla. Ripottele ruskistuneeseen pintaan suolaa ja
      mustapippuria. Upota kyljykset vuokaan kasvisten sekaan ja kypsennä
      225-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    kana_perunat

    Ei kommentteja

    Napolin pihvit dippien kanssa

    Resepti: Napolin pihvit dippien kanssa

    Ainekset

    • 400 g Pirkka naudan paistijauhelihaa
    • 1/2 dl Pirkka korppujauhoja
    • 1 dl maitoa
    • 3/4 rkl sitruunan raastettua kuorta
    • 1 rkl sitruunanmehua
    • 1 kananmuna
    • 1/2 tl suolaa
    • mustapippurirouhetta
    • 1 dl (40 g) parmesaanijuustoraastetta
    • Paistamiseen
    • juoksevaa margariinia
    • Koristeluun
    • 1 punainen paprika

    1. Mittaa kulhoon korppujauhot ja maito. Sekoita ja anna turvota hetki.
    2. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori hienoksi raasteeksi. Purista
      sitruunasta mehua. Lisää kulhoon jauheliha, sitruunankuori ja -mehu,
      muna, suola, mustapippuri ja juustoraaste. Sekoita mureketaikina
      tasaiseksi.
    3. Kostuta leikkuulauta kylmällä vedellä. Jaa mureketaikina 10 osaan.
      Pyörittele palat pulliksi ja taputtele litteiksi pihveiksi kostutetuin
      käsin. Ota pihveistä sydänmuotilla pihvejä. Paista pihvit pannulla.
    4. Poista paprikasta siemenet ja halkaise. Paina pienellä sydänmuotilla
      paprikasta koristeita. Koristele pihvit paprikasydämillä. Tarjoa
      lisäksi pastaa ja valkosipuli-ja tomaattidippiä.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    paistetut_perunat_uunissa

    Ei kommentteja

    Marinoitua kirjolohta kasvisten kanssa

    Resepti: Marinoitua kirjolohta kasvisten kanssa

    Ainekset

    • 2 pkt (à 300 g) marinoitua kirjolohifileetä
    • 1 ps (450 g) Pirkka wok-vihannessekoitusta
    • tilkka öljyä
    • 1/2 dl vettä
    • 2 rkl Pirkka Thai Sweet -chilikastiketta
    • 1 rkl Pirkka soijakastiketta
    • 1 1/2 tl maissitärkkelysjauhoja

    1. Kypsennä kalapalat miedolla lämmöllä pannulla pakkauksen ohjeen
      mukaan.
    2. Kuumenna öljy wokissa tai paistokasarissa. Lisää pussillinen
      wok-vihannessekoitusta ja nostele kahdella puulastalla, kunnes seos on
      kuumennut läpikotaisin.
    3. Sekoita veden joukkoon chilikastike, soijakastike sekä
      maissitärkkelysjauho. Kaada seos ohuena nauhana wokkiin, sekoittele ja
      anna kiehua pari minuuttia. Tarjoa kalan lisäksi basmati- tai
      jasmiiniriisiä.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    kanapasta

    Ei kommentteja

    Isänpäivävohvelit hillon ja jäätelön kanssa

    Resepti: Isänpäivävohvelit hillon ja jäätelön kanssa

    Ainekset

    • 2 Pirkka Parhaat kananmunaa
    • 4 dl maitoa
    • 3 dl vehnäjauhoja
    • 1/2 tl leivinjauhetta
    • 3/4 tl suolaa
    • 2 rkl Pirkka juoksevaa kasviöljyvalmistetta
    • Marjahillo
    • 1 ps (400 g) hillomarjoja
    • Lisäksi
    • 1 l vaniljajäätelöä

    1. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää maito. Sekoita
      leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon. Vatkaa jauhoseos munamaidon
      joukkoon. Lisää suola ja juokseva margariini. Anna taikinan turvota
      noin 15 minuuttia.
    2. Kuumenna vohvelirauta paistokuntoon. Paista taikinasta
      vohveliraudalla ohuita vohveleita. Lisää pannuun rasvaa tarvittaessa.
      Huolehdi, että vohvelit pysyvät kuumina, joko uunissa tai pöydällä
      vadilla hyvin peitettyinä.
    3. Valmista hillo pakastetuista hillomarjoista mikroaaltouunissa. Kumoa
      jäinen marjasekoitus (sisältää sokeria ja saostavan pektiinin)
      mikroaaltouunin kestävään kulhoon. Kuumenna täysteholla (600 W) 5
      minuuttia, sekoita ja anna seistä 5 minuuttia. Kuumenna edelleen
      täysteholla 2 minuuttia ja sekoita. Hillo on valmista tarjottavaksi.
      Jäähtyessään hillo sakenee.
    4. Liedellä valmistettaessa hillomarjojen joukkoon on lisättävä vettä
      pohjaanpalamisen estämiseksi. Näin valmistettuna hillo on löysempää.
      Tarjoa vohvelit kuumina vaniljajäätelön ja lämpimän marjahillon kanssa.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    letut

    Ei kommentteja

    Kuningatarpaistos vaniljakastikkeen kanssa

    Resepti: Kuningatarpaistos vaniljakastikkeen kanssa

    Ainekset

    • 1 dl (50 g) Pirkka hasselpähkinöitä
    • 150 g Pirkka leivontamargariinia tai meijerivoita
    • 2 dl Pirkka vehnäjauhoja
    • 1 dl sokeria
    • 1 tl leivinjauhetta
    • 1 kananmuna
    • 1/2 dl Pirkka kevytmaitoa
    • Pinnalle
    • 2 rkl sokeria
    • 1 rkl perunajauhoja
    • 3 dl vadelmia
    • 3 dl mustikoita
    • Samettinen vaniljakastike
    • 4 dl Pirkka kevytmaitoa
    • 1 rkl perunajauhoja
    • 2 rkl sokeria
    • 1 kananmuna
    • 1 tl vanilliini- tai vaniljasokeria
    • 1 dl Pirkka kuohukermaa

    1. Jauha hasselpähkinät leikkuuterällä monitoimikoneen kulhossa. Lisää
      kulhoon kylmä rasva, jauhot, sokeri ja leivinjauhe ja aja seos
      monitoimikoneella tasaisen ryynimäiseksi. Erota noin 1/4 muruseoksesta
      marjojen päälle. Lisää muna ja maito. Käytä konetta vielä, kunnes
      taikina on tasaista. Painele taikina voideltuun, halkaisijaltaan noin
      28 cm:n piirasvuokaan. Jos taikina tuntuu vaikealta levittää, ripottele
      taikinan päälle hieman jauhoja.
    2. Sekoita perunajauhot ja sokeri marjojen joukkoon. Levitä marjat
      taikinan pinnalle. Ripottele muruseos marjojen päälle. Paista 200
      asteessa noin 25minuuttia.
    3. Mittaa vaniljakastikkeen maito, perunajauhot ja sokeri kattilaan.
      Vatkaa muna joukkoon. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos hieman
      sakenee ja kerran pulpahtaa. Anna jäähtyä ja lisää vanilliini- tai
      vaniljasokeri. Vaahdota kerma ja sekoita kevyesti kastikkeeseen.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    mansikat

    Ei kommentteja

    Vohvelit mascarpone-mansikkavaahdon kanssa resepti ja ruokaohje

    * 3 munaa
    * 1 dl vichyä
    * 4 dl maitoa
    * 4 dl vehnäjauhoja
    * 1/2 tl suolaa
    * 1 tl leivinjauhetta
    * 1 dl Kermaa
    * mascarponevaahto:
    * 1 dl Kermaa
    * 1 prk mascarponea
    * n.1 dl mansikkahilloa
    Vohvelit mascarpone-mansikkavaahdon kanssa
    Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat kevyesti. Lisää vichy
    ,maito, jauhot ja kerma. Sekoita hyvin. Anna turvota n 1/2
    tuntia.Paista vohvelipannulla rapeiksi. Mascarponevaahto: Vatkaa kerma
    kevyeksi vaahdoksi . Sekoita siihen mascarpone ja hillo.(tai tuoreet
    mansikat)
    * Vohvelit mascarpone-mansikkavaahdon kanssa
    Resepti: Vohvelit mascarpone-mansikkavaahdon kanssa

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    kalalautanen

    Ei kommentteja

    Kebakkoja alkukesän perunasalaatin kanssa

    Resepti: Kebakkoja alkukesän perunasalaatin kanssa

    Ainekset

    • 2 – 3 rs (à 200 g) kebakkoja
    • Alkukesän perunasalaatti
    • 1 kg uusia perunoita
    • 1 (nippu) tilliä
    • 2 uutta sipulia varsineen
    • 125 g retiisejä
    • 150 g tuoretta kurkkua
    • Kastike
    • 5 rkl öljyä
    • 2 rkl omenaviinietikkaa
    • 1 tl suolaa
    • 1/4 tl mustapippuria

    1. Harjaa pestessä perunoista kuori pois. Keitä perunat kypsiksi
      suolalla maustetussa vedessä tillinvarsien kanssa 10 – 20 minuuttia.
      Kaada vesi pois ja höyrytä kuivaksi. Anna jäähtyä.
    2. Hienonna tilli, leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi varsineen ja
      viipaloi puhtaat pestyt retiisit. Kuutioi kurkku.
    3. Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin tilavassa kulhossa. Lohko
      perunat haaleina kastikkeeseen ja anna maustua ja jäähtyä kylmässä.
      Sekoita muut ainekset salaattiin. Kuumenna kebakot pakkauksen ohjeen
      mukaan. Tarjoa lisänä leipää.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    kaali

    Ei kommentteja

    Paistettua kalaa sienikastikkeen kanssa

    Resepti: Paistettua kalaa sienikastikkeen kanssa

    Ainekset

    • 600 g kuha-, siika-, hauki- tai ahvenfileitä
    • 1/2 sitruunan mehu
    • 1 tl suolaa
    • mustapippuria
    • 2 rkl vehnäjauhoja
    • 1 – 2 rkl voita tai margariinia
    • Kastike
    • 200 g (n. 3/4 l) kantarelleja, suppilovahveroita tai
    • Pirkka herkkusieniä
    • 1 rkl voita tai margariinia
    • 1 tlk (2 dl) kuohu- tai vispikermaa
    • nippu tilliä
    • nippu ruohosipulia
    • 1/4 tl suolaa

    1. Mausta kalafileet sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Leivitä
      kevyesti vehnäjauhoilla. Paista kalafileet paistokasarissa hitaasti
      miedolla lämmöllä kummaltakin puolelta, kunnes pinta on saanut vähän
      väriä ja kala on kypsää. Nosta kalafileet tarjoiluvadille ja peitä
      foliolla kastikkeen valmistumisen ajaksi.
    2. Kiehauta pannulla puhdistetut, paloitellut sienet. Sekoita joukkoon
      kerma ja hienonnettu tilli ja ruohosipuli. Mausta kastike ripauksella
      suolaa ja hauduta muutama minuutti. Tarjoa kalafileet kastikkeen,
      uusien perunoiden, kirsikkatomaattien ja tillikurkkujen kanssa.

    Hakusanat:

    Satunnainen kuva galleriasta

    kinkkumunapiiras

    Ei kommentteja

    Seuraavat reseptit »