Resepti: Uuniriisipuuro ja sekahedelmäkiisseli
Ainekset
- 2 3/4 dl puuroriisiä
- 1 tl suolaa
- 1 1/2 l täysmaitoa
- kuorittu manteli
- voita
- Sekahedelmäkiisseli
- 1,3 l vettä
- 1 ps (250 g) kuivattuja sekahedelmiä
- 1 dl rusinoita
- 1/2 dl Pirkka mustaherukkamehua
- 1/2 dl sokeria
- 1 kanelitanko
- 1 dl vettä
- 4 rkl perunajauhoja
- Pane kuivat hedelmät ajoissa turpoamaan. Mittaa kattilaan kylmä vesi
ja lisää sekahedelmät ja rusinat. Anna hedelmien turvota vähintään
tunti.
- Puuroa varten voitele iso uunivuoka. Mittaa vuoan pohjalle riisit ja
suola. Kaada päälle maito. Lisää manteli ja muutama voinokare. Kypsennä
200-asteisen uuninalimmalla tasolla 30 minuuttia. Alenna sitten lämpö
175 asteeseen ja kypsennä edelleen noin tunti.
- Siirrä hedelmäkattila levylle. Lisää mehu, sokeri ja kanelitanko.
Keitä hiljaa poreillen 40 – 60 minuuttia, kunnes kaikki hedelmät ovat
pehmenneet. Nostele hedelmät tarjoiluastiaan.
- Sekoita keskenään vesi ja perunajauhot. Kaada suurus kiehuvan liemen
joukkoon ohuena nauhana koko ajan vispilällä sekoittaen. Kiehauta.
Kaada kiisseli hedelmien päälle. Ripottele pinnalle hieman sokeria
kuortumisen estämiseksi. Jäähdytä ennen tarjoilua.
Hakusanat:
Avainsanat: sekahedelmäkiisseli, uuniriisipuuro
Hakusanat:
Samankaltaiset reseptit:
Sekahedelmäkiisseli
Satunnainen kuva galleriasta
Jätä kommentti